lauantai 15. elokuuta 2015

Raamattukritiikkiä 15.8.2015



Neh 9:22 – 10:39
Raamatullista kolonialismia:
24. Heidän lapsensa tulivat ja ottivat sen maan omakseen. Sinä alistit heidän edessään maan asukkaat, kanaanilaiset, annoit nämä heidän käsiinsä, sekä heidän kuninkaansa että sen maan kansat, niin että he tekivät näille, mitä tahtoivat. 25. He valloittivat varustetut kaupungit ja lihavan maan, ottivat omikseen talot, jotka olivat täynnä kaikkea hyvää, kallioon hakatut vesisäiliöt, viinitarhat, öljypuut ja hedelmäpuita suuret määrät. He söivät, tulivat ravituiksi ja lihaviksi, pitäen hyviä päiviä sinun antimiesi runsaudessa.
Jahve ja hänen joukkonsa syyllistyivät tuon perustella rikoksiin ja se on tuomittavaa. Vain täysin paha ja moraaliton jumala voi toimia em. tavalla.

1 Kor 9:19 – 10:13
Paavalikin pitää raamatullista väkivaltaa ideaalina väkivaltana: 8. Älkäämme harjoittako haureutta, kuten muutamat heistä harjoittivat haureutta, ja heitä kaatui yhtenä päivänä 23.000.
Aika häiriintynyt täytyi Paavalin olla, jotta kykeni tuostakin löytämään kausaalisuutta. Kirjeittensä perusteella Paavali oli paha sekopää, jonka juttuja ei voi pitää muuna kuin sairaan ihmisen höpinöinä.

Snl 21:13
13. Joka tukkii korvansa puutetta kärsivän huudolta, joutuu itse huutamaan saamatta vastausta.
Tuo kuvaa uskovia erittäin hyvin: noin he toimivat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti