sunnuntai 2. elokuuta 2015

Raamattukritiikkiä 2.8.2015



2 Aik 32:1 – 33:13
Hiskian hallituskaudella käydään uskonsotaa Assurian kanssa. Jotta paikallinen heimojumala, Jahve, saisi lisää vaikutusvaltaa, tarina on kirjoitettu siten, että Assurian armeija tuhoutuu.
Hiskian jälkeen Manassesta tulee kuningas 12-vuotiaana. Jahve vittuuntui Manasselle ja tarinan mukaan juuri tästä syystä Assurian joukot ottivat Manassen vangiksi kiduttaen tätä. Heimojumalan vaikutusvaltaa lisätään tarinassa sillä, että Manasse vapautetaan sen jälkeen kun Manasse on ruikuttanut heimojumalan perään. Melkoinen mulkku tämä heimojumala kun kerta toisensa jälkeen tunaroi oman heimonsa kanssa.

Room15:23 – 16:7
Paavali suunnittelee matkaa Espanjaan, mutta sitä ennen aikoo käydä Jerusalemissa viemässä paikalliselle seurakunnalle huijaamiaan rahoja. Paavali kuvittelee ostavansa rahalla Jerusalemin seurakunnan suosion. Tämä on tyypillistä vielä nykyajankin uskoville: toisilta huijataan rahat ja rahoilla pyritään pönkittämään omaa vaikutusvaltaa.

Snl 20:16 – 18
18. Neuvotellen suunnitelmat vahvistuvat, ja sinun on käytävä sotaa neuvokkuudella.
Neuvottelut eivät juuri koskaan sovi Jahvelle. Jahvelle tärkeää on tappaminen ja tämä tekee Jahvesta täysin moraalittoman olion.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti