torstai 27. elokuuta 2015

Raamattukritiikkiä 27.8.2015



Job 23:1 – 27:23
Jahve kohtelee Jobia sadistisen julmasti. Tuollainen jumala on niin läpeensä paha, että Amerikassa noin julmat murhat olisivat tuoneet Jahvelle kuolemantuomion. Suomessa olio olisi suljettu ikuisiksi ajoiksi hullujen huoneelle.
Oikeudenkäynnissä Jahvea vastaan yksikään puolustusasianajaja ei olisi kyennyt esittämään edes yhtä lieventävää asianhaaraa, joten tuomio tulisi panna täytäntöön täysimääräisenä.
Jobin tapauksessa Jahve osoitti taas sellaista julmuutta, ettei Jahve ansaitse Jumalan tittelia.

2 Kor 1:12 -2:11
Paavali joutuu selittämään koko ajan epätosia väittämiään. Paavali suostuttelee, maanittelee ja lopulta uhkailee seurakuntia oman näkemyksensä puolelle. Jo nämä varhaiset seurakunnat olivat kovin riitaisia ja siitä tilanne on pahentunut. Onneksi nykyään uskovien niin paheksuma luopumus on vihdoin saanut ihmiset tajuamaan, kuinka typeriä Paavalin jutut olivat, kuinka typerä kirja Raamattu on ja kuinka paljon koko kristinuskosta on haittaa ihmiskunnalle.

Snl 22:5 -6
6. Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei siitä vanhanakaan poikkea.
Lapsien aivopeseminen – valitettavan usein myös hakkaaminen – on tuottanut vain pahaa. Monet traumat ovat syntyneet tosikristittyjen kasvatusmetodeista, eikä lapsia kaltoin kohdelleita ole juurikaan saatu oikeuteen tekemiensä hirveyksien takia. Uskonnollinen kasvatus on riittävällä varmuudella osoitettu huonoimmaksi mahdolliseksi kasvatusmenetelmäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti