Aplodit luopumukselle

Uskovat päivittelevät keskustelupalstoilla (ja vähän muuallakin) ns. luopumusta. Luopumus on käsitteenäkin aika hämärä. Oletetaan nyt, että nämä uskovat tarkoittavat luopumuksella kristinuskon mukaisten uskovien määrän vähenemistä; yhä harvempi uskoo Raamatun kertomuksiin jonkin todentamattoman jumalan tekemisistä.

Raamattu kertoo lopunaikojen luopumuksesta, mutta nuo lopunajat ovat olleet pari tuhatta vuotta tapahtumassa juuri nyt – tai sitten huomenna. Jo Paavali moitti varhaisia seurakuntia luopumuksesta.

Luopumusta – sellaisena kuin se on tapahtunut viime vuosikymmeninä – voi tervehtiä ilolla. Luopumukselle voi antaa suuret aplodit.

Uskovien hegemonia Suomessa on vihdoinkin murtunut. Heillä ei ole enää hegemonia-asemaa. Tämä antaa toivoa ihmisille: ehkä ihmiset vihdoinkin oppivat elämään ihmisiksi toistensa kanssa, kun olematon taivaallinen tyranni ja despootti on siirretty paikalle johon jumalat kuuluvat – jumalien hautausmaalle muiden olemattomien olioiden joukkoon.

Luopumuksen positiivisia seurauksia on mm. se, että uskovat eivät pääse ehdoin tahdoin loukkaamaan ihmisoikeuksia. Tässä blogissa taannoin kommentoin sitä, kuinka usko edellyttää jokaisen YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen artiklan loukkaamista.

Nyt sitten nämä uskovat väittävät, että heitä vainotaan, kun heidän Raamattuun perustavaa syrjintää ei enää hyväksytä. Kaiketi kyse on jonkinlaisesta marttyyri-syndroomasta. Ei heitä kukaan vainoa, mutta on kaiketi helppoa tuntea itsensä vainotuksi, kun syrjintään oikeuttavat etuoikeudet ovat menneet.

Toivottavasti tämä uskovien niin paheksuma luopumus etenee sellaista vauhtia, että jo ”huomenna” voidaan myös luopua julkiseen valtaan pesiytyneistä haitallista uskonnollisista jäänteistä.