perjantai 7. elokuuta 2015

Raamattukritiikkiä 7.8.2015



Esra 5:1 – 6:22
Temppelin rakentaminenkin aiheuttaa kiistoja. Mitään tuo Raamatun sakkia ei pysty tekemään ilman riitoja. Sellaista saa hölmö jumalusko aikaan.
Jotta tappaminen ei tässäkään yhteydessä unohtuisi, niin…
9. Jerusalemin pappien esityksen mukaan annettakoon joka päivä, laiminlyömättä, mitä tarvitaan: mullikoita, pässejä ja karitsoja polttouhreiksi taivaan Jumalalle, vehnää, suolaa, viiniä ja öljyä.
10. [Näin tehtäköön,] että he uhraisivat suloisesti tuoksuvia uhreja taivaan Jumalalle ja rukoilisivat kuninkaan ja hänen poikiensa hengen puolesta.
Jahvella on niin paha pakkomielle palaneeseen lihaan, että se on jo sairaalloista. Ja taas uhrataan…
17. He uhrasivat näissä vihkiäisissä 100 härkää, 200 pässiä, 400 karitsaa ja 12 pukkia syntiuhriksi koko Israelin puolesta sen heimojen luvun mukaan.
Teurastajan ammatti taisi olla tuottoisa homma tuohon aikaan.

1 Kor 3:5 -23
Aivan aluksi Paavali pähkäilee hellenismin kanssa, vaikka itse olikin sellainen: ollako vai ei?
Sitten Paavalikin tajuaa oman viestinsä irrationaalisuuden: 19. Tämän maailman viisaus on näet hulluutta Jumalan edessä. Onhan kirjoitettu: "Hän vangitsee viisaat heidän kavaluuteensa."
Tällä epäonnistuneella teologisella kommentilla Paavali paalutti typeryyden uskon peruspilariksi. Jos tuota olisi noudatettu, niin ihmiset olisivat vielä samanlaisia kuin aavikkobarbaarit; fundamentalistit sellaisia kyllä ovatkin.
Mitään hyvää Paavalin suunsoitosta ei ole seurannut. Vuosisatoja ja tuhansia kesti ennen kuin ihmiskunta toipui tuosta Paavalin typeryydestä ja alkoi toimia kuten vastuullisten ihmisten tuleekin toimia. Uskovat ovat tosin vielä ajattelussaan siellä aavikolla.

Snl 20:26 – 27
26. Viisas kuningas perkaa viskimellään jumalattomat pois ja antaa puimajyrän mennä heidän ylitseen.
Näin likvidoidaan toisinajattelijat. Ilman maallisia lakeja uskovat varmaan katkoisivat kaulat toisinajattelijoilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti