tiistai 11. elokuuta 2015

Raamattukritiikkiä 11.8.2015



Neh 1:1 – 3:14
Jerusalemin muureja rakentavat milloin kukakin. Nimiluettelo on pelkkää fiktiota. Historiallista faktuaalisuutta ei ole tässäkään. Kovia valehtelemaan nuo Raamatun kirjoittajat.

1 Kor 7:1 – 24
Tällä Paavalin naisiin kohdistuvalla vihamielisyydellä on saatu paljon pahaa aikaan. Seuraavat ovat jo pelkkien ihmisoikeuksien kannalta niin räikeitä rikkomuksia, että se tekee Raamatusta ihmisoikeuksia polkevan teoksen. Aivan vitun vastenmielistä, että naisiin kohdistuvaa syrjintää vielä nykyaikana pidetään jotenkin jumalalisesti oikeutettuna.
4. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, eikä miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon.
8. Naimattomille ja leskille minä sanon: heille on hyvä, jos pysyvät sellaisina kuin minäkin. Paavali oli mahdollisesti homo. Tuohon aikaan muinaisessa Palestiinan persereiässä homojen avioliitot eivät olleet mahdollisia. Paavalikin olisi voinut solmia avioliiton esimerkiksi Barnabaan kanssa 1.3.2017.
10. Mutta naimisissa oleville minä säädän, en kuitenkaan minä, vaan Herra, että vaimo ei saa erota miehestään. 11. Jos hän kuitenkin eroaa, niin pysyköön naimattomana tai sopikoon miehensä kanssa.
Jos mies on väkivaltainen mulkku, niin tällaistako tulisi sietää? Paavalin mukaan kyllä. Onneksi länsimaissa sivistystaso on sillä tasolla, että avioliittoasiassa Paavalin näkemykset eivät ole relevanteja.
Sitten Paavali vetää hatusta: 14. Epäuskoinen mies on näet pyhitetty vaimonsa kautta, ja epäuskoinen vaimo on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta. Muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä*.
15. Mutta jos epäuskoinen eroaa, niin erotkoon. Veli ja sisar eivät sellaisissa tapauksissa ole sidottuja, sillä Jumala on kutsunut teidät elämään rauhassa.
Eipä ole tälläkään reaalimaailman relevanssia. Paavali höpinät voidaan jättää aavikkobarbaareille.

Snl 21:4
4. Ylpeät silmät ja pöyhkeä sydän, jotka ovat jumalattomien lamppuna, ovat syntiä.
Sydän on aina vaan lihas, vaikka Raamattu väittäisi jotain muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti