Uusateistit vs. Fundamentalistit

Tällä vuosisadalla keskustelua uskonnosta ovat länsimaissa käyneet kaksi pääryhmää: uusateistit ja konservatiiviset fundamentalistiset kristityt. Uusateismi on saanut pontta syyskuun 11. päivän tapahtumista New Yorkissa vuonna 2001.

911-epsiodi sai globaalia huomiota siten, että ääriaineisten vaarallisuus tunnistettiin ja identifioitiin. Uusateistit ovat kritisoineet kärkevästi kaikki uskon, uskontojen ja uskonnollisuuden muotoja. Uusateistit ovat systemaattisesti haastaneet Yhdysvalloissa (toisinaan myös Isossa-Britanniassa) uskonnon vaikutuksen. Uusateistit ovat pyrkineet heikentämään uskonnon (erityisesti kristinuskon) vaikutusta julkisen vallan suhteen.

Aiheen akateeminen tutkimus on kuitenkin toistaiseksi ollut vähäistä. Tutkimus on keskittynyt lähinnä uusateismin poliittisiin vaikutuksiin. Filosofinen ja teologinen argumentaatio ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Vaikka uusateismi ei ole monoliittinen ideologia, joitakin keskeisiä teemoja voidaan erottaa: uusateismi on poliittisesti pluralistinen, organisatorisesti hajanainen, eikä uusateisteilla ole konsensukseen perustavaa ydinstrategiaa. Uusateistien näkyvimpien hahmojen (Dawkins, Dennett, Harris ja Hitchens) julkiset esiintymiset heidän kirjoitustensa lisäksi ovat muokanneet ihmisten käsityksiä uusateistien identiteetistä. Angloamerikkalainen uusateismi on vahvasti poliittisesti motivoitunutta siinä muodossa kuin se nyt esiintyy.

Tällä vuosisadalle on tapahtunut merkittävä ateistien ja uskovien maailmankatsomusten polarisoituminen. Mahdollisesti uusateismi on vaikuttanut myös amerikkalaisen kristikunnan polarisoitumiseen vanhoillisiin fundamentalisteihin ja edistyksellisiin kristittyihin.

Sekä uusateistit ja fundamentalistit ovat pääsääntöisesti kieltäneet edistyksellisen liberaalin revisionistisen teologisen tulkinnan.

(Uus)ateistit ovat redusoineet fundamentalistisen kristinuskon rauta-ajan ortodoksia, jolla ei ole nykymaailmassa relevanssia. Ateistit näkevät lähes kaiken uskon taikauskona.

Toisaalta fundamentalistit katsovat kaikkien myönnytysten johtavan kaltevan pinnan argumenttiin, joka pahimmillaan johtaa uskonnolliseen relativismiin ja jopa ateismiin.

Uusateistit ajattelevat, että jos ihmisille paljastetaan uskontojen täydellinen valheellisuus ja totuus sekulaarisesta humanismista, maltilliset uskovat lopettavat ääriaineisten hiljaisen hyväksynnän. Samalla uskonnollinen terrori kaikissa muodoissaan vähenee.

Akateeminen uusateismin tutkimus on vielä varsin vähäistä. Äänekkäimpien uusateistien (Dawkins, Dennett, Harris, Hitchens, Stenger, Grayling) on suunnattu suurelle yleisölle. Myös blogosfäärissä kirjoittelu on kansanomaista.

Teistien vasta-argumentit ovat nekin suunnattu suurelle yleisölle (esimerkiksi McGrath 2004; Beattie 2007; Haught 2008; Eagleton 2010)

Akateeminen analyysi voi olla problemaattista monellakin tapaa: 1) lähteitä on vähän ja 2) tutkimus on toistaiseksi ollut varsin kapea-alaista. (Kettell 2013)

Lee & Bullivant (2010, 26) ovat tehneet havainnon, että uusateismin tutkimuksessa on pitkään jatkunut sokea piste. Uusateismin historiallista sisältöä on tutkinut Hyman (2010) ja LeDrew (2012). Uusateismia sosiologisesta näkökulmasta on tarkastellut esimerkiksi Bullivant (2008), Cimino & Smith (2007, 2011). Kitcher (2012) on tutkinut uusateismin filosofisia ominaisuuksia. Uusateismin psykologiaa ovat puolestaan tutkineet esimerkiksi Hunsberger & Altmeyer (2006) ja Baker & Robbins (2012).

Uusateismin poliittisen aspektin tutkimus puuttui pitkään. Vasta tällä vuosikymmenellä on asiasta alettu keskustella. Toistaiseksi merkittävät uusateismin poliittiset tutkimukset puuttuvat.

Suomalainen Teemu Taira (2012) uusateistien poliittista identiteettiä Britanniassa. Schulzke (2013) on tarkastellut uusateismin suhdetta liberaaleihin arvoihin.

Teistien ja uusateistien käytettävissä olevissa resursseissa (Yhdysvalloissa) on merkittävä. Richard Dawkins (2007) sanoi asiasta: ”[O]ur struggle is not so much intellectual struggle,as a political one: What are we going to do about it?”

LÄHTEET

Baker, M.J. and Robbins, M. 2012. American on-line atheist and psychological type. Mental Health, Religion and Culture, 15(10): 1077-1084.

Bullivant, S. 2008. Research note: sociology and the study of atheism. Journal of Contemporary Religion, 23(3): 363-368.

Cimino, R. and Smith, C. 2007. Secular humanism and atheism beyond progressive secularism. Sociology of Religion, 68(4): 407-424.

Eagleton, T. 2010. Reason, Faith, and Revolution: Reflections on the God Debates (Terry Lectures). London: Yale University Press.

Haught, J.F. 2008. God and the New Atheism: A Critical Response to Dawkins, Harris and Hitchens. Westminster: John Knox Press, Kentucky.

Hunsberger, B. and Altmeyer, B. 2006. Atheist: A Groundbreaking Study of America’s Nonbelievers. New York: Prometheus Books.

Hyman, G.2010. A Short History of Atheism. London: IB Tauris.

Kettel, S. Faithless: The politics of new atheism. Secularism & Nonreligion, 2: 61-78.

Kitcher, P. 2012. Militant modern atheism. Journal of Applied Philosophy, 28(1), 1-13.

LeDraw, S. 2012. The evolution of atheism: scientific and humanistic approaches. History of the Human Sciences, 25(3):70.87.

Lee, L. and Bullivant, S. 2010. Where Do Atheist Come From? New Scientist, 6 March.

McGrath, A. 2004. The Twilight of Aheism: The Rise and Fall of Disbelief in the Modern World. London: Doubleday.

Schulzke, M. 2013. The politics of New Atheism. Politics and Religion (online, May): 1-22.

Taira, T. 2012. New Atheism as Identity Politics. Teoksessa M. Guest and E. Arweck (eds.) Religion and Knowledge: Sociological Perspectives. Ashgate, Farnham.