maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kreationistien ottelun alkulämmittelyt



Tuolle edelliselle postaukselleni kreationistien kamppailusta löytyy tausta melko tarkalleen kolme vuotta sitten käydystä sananvaihdosta Junkkaalan ja Reinikaisen välillä. Blogit löytyvät Seurakuntalainen-lehden verkkosivuilta. Siis täältä:
Junkkaala:
ja

Reinikainen ruikutti asiasta kommenteissa. Reinikainen on varsin huono häviäjä, kun asia on kismittänyt häntä peräti kolme vuotta. Reinikaisen olisi pitänyt tuoda argumenttiensa tueksi jotain uutta faktaa, mutta Reinikaisen argumentit ovat parhaimmillaankin aneemisia ja vailla mitään substanssia.

Junkkaala:
”Kreationismiksi (tarkemmin: Young Earth Creationism) kutsutaan ajattelumallia, jonka mukaan maailma on luotu kuusituhatta tai korkeintaan kymmenentuhatta vuotta sitten. Näin ollen tieteellinen maailmankuva vuosimiljardeineen hylätään Raamatun vastaisena. Hienostuneempaa versiota kreationismista kutsutaan nimellä Intelligent Design (ID) eli älykäs suunnitelma. Minusta tällainen käsitys edustaa silmien sulkemista tosiasioilta, eikä ole sen raamatullisempi kuin tieteellisen maailmankuvan hyväksyminen.”

Junkkaala jatkaa:
”Vuosimiljoonien lisäksi kreationisti taistelee evoluutioteoriaa ja darwinismia vastaan. Tämä on sikäli ymmärrettävää, että näillä iskusanoilla ateistit ovat pyrkineet romuttamaan kristinuskoa. Niinpä on tärkeää muistuttaa vanhasta totuudesta, että jonkin asian väärinkäyttö ei kumoa sen oikeaa käyttöä. Raamattuakin on käytetty lyömäaseena ja ristiretkien perusteena, mutta siitä ei seuraa että Raamattu olisi väärässä, se on ollut vain väärässä käytössä. Evolutionismi on ateistinen filosofia, mutta evoluutioteoria biologinen hypoteesi, joka toistaiseksi selittää parhaiten luomakunnan varhaisvaiheita.”

Junkkaala tyrmää Reinikaisen ja kumppanit:
”Se joka on lukenut aiheesta vain kreationistien tekstejä, ei tietenkään voi tulla mihinkään muuhun tulokseen, kuinka että muut kannat ovat täysin väärässä. Se joka perehtyy keskusteluun eri näkökannoilta ja on valmis kuuntelemaan vastakkaisiakin näkemyksiä, saa aineksia tosiasioiden vakavaan punnitsemiseen ja voi irtaantua pelkkien propagandististen fraasien levittämisestä.”

Reinikaisen vastaus oli simppelin typerä:
”Luomiseen ja älykkääseen suunnitteluun uskovia kohdellaan kuitenkin tylysti sekä tiedeyhteisössä että monissa kristillisissä piireissä.”

Totta kai heitä kohdellaan tylysti, koska heillä ei ole esittää mitään todistusaineistoa luonnontieteitä koskevien argumenttiensa tueksi. 

Nuoren maan kreationistit ovat aivan helkkarin huonoja häviäjiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti