Noluden kriteerit

1.

Raamatun kirjoittajat – keitä he sitten olivatkin – ja myöhemmin teologit ovat joutuneet selittämään Raamatussa kerrottuja noloja ihmeitä miten parhaaksi ovat katsoneet.

Noloin kertomus on neitseellinen sikiäminen. Kuinka ollakaan, noloin episodi liittyy seksiin. Aabrahamilaisissa kolmessa suuressa monoteistisessä uskonnossa – jotka lopulta eivät olekaan monoteistisiä – on pakkomielteinen suhde seksiin: aina pannaan, mutta aina paneminen on jollain tavoin väärin ja tuomittavaa.

Minkään tiedossa olevan kriteerin mukaan neitseellistä syntymää ei tapahtunut. Ainoastaan nolouden kriteeri puoltaa sitä: Maria paneskeli jonkun kanssa ja pamahti paksuksi, mutta tämä oli tarinan opetuksen kannalta niin noloa, että siittäjäksi satuiltiin Pyhä Henki.

Kun Raamatun kirjoittajat, samoin kun sen lukijat, niin pitävät seksuaalisviritteisistä kertomuksista, on suorastaan hämmästyttävää, että niin merkittävää tapahtumaa kuin Marian ja Pyhä Hengen seksuaaliaktia ei ole kuvattu Raamatussa.

Tästä voidaan johtaa mitä mielikuvituksellisimpia fantasioita, mutta ne ovat aivan yhtä noloja kuin alkuperäinenkin nolo kertomus.

2.

Toinen nolouden kriteerit täyttävä kertomus on Jeesuksen kuolleista herääminen: kapinallisen vallankumous johtajan kumousyrityksen mentyä myttyyn, heppu teloitettiin ja se vasta noloa olikin kumouksellisten kannalta. Tarinaan kirjoitettiin Zombi-Jeesus, joka heteken hiippaili Palestiinassa, häipyi sitten jonnekin salaiseen piilopaikkaan, mutta palaa jonakin päivänä mestaamaan kostonhimoisesti jotakuinkin kaikki.

Zombin kävelyretki on jo niin noloa, että edes fantasiakirjailijat eivät taida keksiä yhtä noloja satuja ja tarinoita.

3.

Noloista tarinoista on tehty yhden ideologian kannalta hyveitä ja se taas on noloa. Noloista tulee typeryksiä, jotka pyrkivät levittämään nolouden ja typeryyden sanomaa. Se taas on noloa ihan itsessään.

Aabrahamilaisten uskontojen teologiset saavutukset ovat nolouden teologiaa. Noloista tapahtumista voi tehdä ainoastaan noloa teologiaa.