sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Raamattukritiikkiä 8.3.2015



4. Moos. 10:1- 11:23
Aavikkobarbaarit pääsevät vihdoinkin lähtemään Siinailta. Kauan he siellä jumittivatkin.
Mooseksella on taas kerran ongelmia johtajuuden kanssa. Kenelle ei olisi? Johtajuusongelmat peitetään pistämällä kaikki kansan syyksi. Niinhän ne johtajat usein tekevät: syy epäonnistumisiin on aina muualla kuin johtajissa itsessään. Ei ollut Mooseksesta johtajaksi.
Mannaa sataa mutta Jahve lupaa lihaa: 18. Sano kansalle: Pyhittäytykää huomiseksi, niin saatte syödä lihaa, koska te Herran kuullen itkitte ja sanoitte: 'Jospa meillä olisi lihaa syödäksemme! Egyptissä meidän oli hyvä olla.' Herra antaa nyt teille lihaa syödäksenne.
19. Te ette saa sitä syödäksenne vain päiväksi tai kahdeksi, tai viideksi tai kymmeneksi tai kahdeksikymmeneksi päiväksi,
20. vaan kuukauden päiviksi, kunnes ette enää siedä sen hajua ja se kuvottaa teitä. Näin siksi, että olette pitäneet halpana Herran, joka on teidän keskellänne, ja itkeneet hänen edessään sanoen: 'Miksi lähdimmekään Egyptistä!'"
Mannan syöminen aiheuttaisi varmasti puutostauteja. Nyt tuli edes hetkeksi vaihtelua ruokavalioon. Sitten kansa söi lihaa niin paljon, että se kuvotti heitä. Sinänsä hilpeä skenaario. Jos matkalla olisi ollut Hesburger, niin eiköhän matka olisi tyssännyt siihen.

Mark. 14:1 -21
Juudas kavaltaa Jeesuksen. Täten Juudas on kristinuskon perustaja: ilman Juudaksen tekoja Jeesus olisi livahtanut lipettiin.
Miksi Raamatussa puhutaan niin paljon syömisestä?

Ps. 51:1- 21
Jotain tuntemattomaksi jäävää tyyppiä kaduttaa. Siitä on sitten kokonainen psalmi värkätty. Kuten kuvaan sopii, niin taas tarvitaan uhreja. Aina on pakko tappaa: ”Silloin sinulle kelpaavat oikeat teurasuhrit, polttouhrit ja kokonaisuhrit. Silloin uhrataan härkiä sinun alttarillasi.”

Snl. 10:31-32
zzz…zzz…zzz

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti