Patmoksen pellehermanni kiukuttelee arkkipiispalle

On aivan hulvattoman hauskaa seurata kun uskovat nokittelevat toisiaan koskien ”oikeaoppisuutta”. Vielä hauskempaa on kun teologian tohtori, Patmoksen pellehermanni Juha Ahvio, yrittää kampittaa toista teologian tohtoria, arkkipiispa Kari Mäkistä.

Ahvion vuodatuksen voi lukea täältä:

http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/678/arkkipiispan_jeesus_ja_kirkon_tunnustusten_raamatullinen_jeesus

Onko Ahviolle noin kova paikka, että joku ajattelee Jeesuksesta eri tavoin kuin hän? Näyttää olevan.

Skisman tausta on lyhyesti tämä. Arkkipiispa Mäkisen 60-vuotispäivän johdosta julkaistiin kirja Hän joka on. Kirja Jeesuksesta: arkkipiispa Kari Mäkinen 60 vuotta. Teoksen toimittivat teologian tohtorit Risto Leppänen ja Mika K.T. Pajunen. Pian kirjan ilmestymisen jälkeen Seurakuntalainen-lehdessä teologian tohtori Ville Auvinen kommentoi kirjaa varsin jyrkästi. Auvisen työnantaja on Suomen Teologinen Instituutti, fundamentalistien yksi viimeisistä linnakkeista Suomessa.

Yksi kirja, viisi teologian tohtoria ja hirveä polemiikki. (Seurakuntalaisessa ilmestynyt artikkeli taas pohjautuu Uusi Tie-lehdessä ilmestyneeseen Auvisen artikkeliin)

Auvisen (ja Ahvion) kritiikki perustuu hänen näkemykseensä liberaaliteologian yhdestä prinsiipistä: ”…kielen muuttuessa itse asia muuttuu. Tämä on keskeinen näkökulma varsinkin nyt, kun on postmodernin muodikasta sitoutua niin kutsutun lingvistisen konstruktivismin uskomuksiin, joiden mukaan todellisuus on pitkälti kielellisesti rakentunutta ja kielen muuttuessa myös todellisuus muuttuu.”

Jos näin ei olisi, niin kieltä käytettäisiin kuten kieltä käytettiin Raamatun kirjojen kirjoittamisajankohtina. Tuolloinen kieli on täysin riittämätön kuvaamaan nykyistä maailmaa. Miksi kieltä pitäisi käyttää arkaaisesti juuri Raamatun yhteydessä? Vanhahtava kieli ja kielenkäyttö eivät kerro kuvailun kohteesta (esimerkiksi juuri Raamatusta) mitään informatiivista.

Eikö Ahvion ja Auvisen koulutukseen kuulunut filologian, eksegetiikan, lingvistiikan, raamatunhistorian ja monien muiden tutkimusalojen opintoja? Varmasti kuului, mutta Ahvio ja Auvinen ovat pakotettuja levittämään rahoittajiensa propagandaa.

Ahvion vanhakantaisuus tulee ilmi seuraavasta Patmoksen blogissa julkaistusta tekstikatkelmasta:

”Tällaiset uskomukset nauttivat kannatusta liberaaliteologisen ja antipatriarkaalista feminististä ja homoteologista tasa-arvoideologiaa ajavan sekä vapautuksen teologian eri versioita ihannoivan kirkollisen lukeneistoeliitin keskuudessa. Tätä taustaa vasten tarkasteltuna arkkipiispan ohjelmallinen haluttomuus käyttää perinteistä kristologista kieltä ja klassisia raamatullis-teologisia määritelmiä näyttäytyy perin oireellisena ja tarkoitushakuisen tietoisena.”

Ahvion kiukuttelu herättää lähinnä hilpeyttä. Mikäli Ahvio todella on tuota mieltä, niin hänellä on paljon kirittävää, jotta hän pystyy päivittämään maailmankatsomuksensa nykyisiä realiteetteja vastaavaksi. Fundamentalistisen ajattelun kangistamia käsityksiä vain taitaa olla vaikea muuttaa. Mikäli fundamentalisti päivittää ajatuksiaan, niin heidän uskoltaan putoaa pohja.

Mitä säilyttämisen arvoista perinteisessä kristologisessa kielessä ylipäänsä on? Jos sellainen kieli ei puhuttele juuri ketään, kieltä on muutettava.

”Jos ei usko eikä halua sitoutua perinteiseen kristilliseen kristologiaan, on varsin luontevaa, että haluaa myös olla käyttämättä perinteistä kristillistä kristologista kieltä ja sen avulla ilmaistuja kristologisia määritelmiä.”

Edellinen virke olikin Ahvion tilityksessä lähes ainoa totuudenmukainen argumentti. Ahvio tekee kuitenkin seuraavan johtopäätöksen: ”Arkkipiispan ohjelmallinen haluttomuus käyttää perinteistä kristologista kieltä ja haluttomuus sitoutua raamatullis-klassiseen kristologiaan on kuitenkin ratkaisevan ongelmallista, koska se kirkko, jonka arkkipiispa Kari Mäkinen on ja se pappisvirka, johon Mäkinenkin on henkilökohtaisella valalla tai vakuutuksella virkansa puolesta – sekä papinvirkaan vihittäessä että sittemmin toisen kerran piispan tehtävään vihittäessä ja kolmannen kerran arkkipiispan tehtäviin asetettaessa – julkisesti sitoutunut, edustavat edelleen voimassa olevan kirkkolain ja sen tunnustuspykälän mukaisesti selkeästi määriteltyä raamatullista ja klassisen kristillistä Jumala-oppia ja kristologiaa.”

On tiedä onko Ahvio todella tuota mieltä vai edustaako tuo kollektiivisesti Patmoksen ja Patmoksen pääjehun Leo Mellerin mielipiteitä. Ahvion olisi syytä mainita, että raamatuntutkimuskin on edistynyt niin paljon, että ennen faktoina pidetyt monoliitit ovat saaneet uusia muotoiluja. Onko tällainen faktojen poisjättäminen on oire tietoisesti valehtelusta tai alistumisesta rahoittajan intresseihin?

Tieteellisen koulutuksen saaneena teologian tohtoreiden, Ahvion ja Auvisen, tulisi ymmärtää, että tieteen kriteerinä on paras mahdollinen tieto totuuden lähestymisessä. Tutkimuksen tulee pyrkiä totuuteen riippumatta siitä kuinka kiusallista totuus on tutkijan kannalta. Ahvio ja Auvinen tekevät kommenteillaan kristologiasta irvikuvan. Ei pidä sen jälkeen ihmetellä, miksi fundamentalistiseen ajatteluun suhtaudutaan torjuvasti.

Ahvio käyttää paljon aikaa ja vaivaa selvittääkseen sitä, kuinka klassinen kristinusko perustuu vanhakirkollisiin uskontunnustuksiin. Näinhän se on, mutta mikään ei edellytä, että näihin uskontunnuksiin tulee pitäytyä orjallisesti, jos ja kun toimintaympäristö on muuttunut. Piispa John Shelby Spong oli oikeassa sanoessaan, että kristinuskon tulee muuttua tai kuolla.

Tämän jälkeen Ahvio lurittelee luikuria pelastusopista. Ahvion uskottavuus tosin putosi jo aiemmin nollaan. Tähänkin asiayhteyteen Ahvio onnistui liittämään homot, tarkemmin homoteologian, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Patmos ja sen pellehermannit ovat menneen maailman edustajia, joiden parhaat päivät olivat jo kauan sitten.