1.
Ontologisen
argumentin kohdalla ongelmallista on Jumalan erinomaisuuden (excellence) ja suuruuden (greatness) määrittely. Mitään
yksiselitteistä määrittelyä eivät teologit – eivätkä asianharrastajat – ole
kyenneet muotoilemaan vuosisatojen kuluessa.
Plantingan
variaatio vuodelta 1974 kuuluu seuraavasti:
(1) The concept of a maximally great
being is self-consistent.
(2) If 1, then there is at least one
logically possible world in which a maximally great being exists.
(3) Therefore, there is at least one
logically possible world in which a maximally great being exists.
(4) If a maximally great being exists in
one logically possible world, it exists in every logically possible world.
(5) Therefore, a maximally great being
(that is, God) exists in every logically possible world.
Kohdan
(1) ongelmat ovat a) maksimaalinen suuruus ja b) itsensä kanssa konsistentti
olio. Jos on olemassa mahdollinen maailma, jossa on vain yksi olio, niin tämän
olion suuruus on aina maksimaalinen riippumatta siitä, mitä maksimaalisella
suuruudella tarkoitetaan. Jos olioita on ääretön määrä, niin olioiden tarkka
vertaaminen tulee mahdottomaksi: aina voi löytyä olio, joka on vielä suurempi
kuin olio johon suuruutta verrataan. Kohdan b) ongelmallisuus on Raamatun
kertomusten Jumala ihan itse: toistuvasti tämä olio on itsensä kanssa
ristiriidassa: parhaiten tämä ilmenee teodikean ongelmassa: Raamatun Jumala on
sadistisen paha, vaikka Uudessa Testamentissa sadistinen pahuus pyritään määrittelemään
rakkaudeksi.
Kohdan
(2) ongelma on mahdollinen maailma siinä mielessä, että voidaan kuvitella
mahdollinen maailma, jossa on toinen suuruudeltaan yhtä suuri olio kuin Jumala
(johon Anselmin ja Plantingan ontologinen todistus viittaa.) Kohdasta (1) ei
seuraa välttämättä kohta (2).
Kohta
(3) väittää, että jos (1) ja (2) ovat tosia, niin siitä seuraa (3). Näin ei
tietenkään ole välttämättä. Mahdolliset maailmat tulisi olla niin hyvin
määriteltyjä, että maksimaalinen suuruus olisi mahdollista juuri tuossa
mahdollisessa maailmassa. On myös huomattava, että maksimaalinen suuruus ei ole
sama kuin ääretön suuruus. Maksimaaliselle suuruudelle asetetaan yläraja.
Maksimaalinen suuruus ei täten ole absoluuttinen suuruus.
Kohdista
(1), (2) ja (3) ei välttämättä seuraa
(4). Näin ei tarvitse tapahtua. Kysymys voi jäädä avoimeksi: näin tapahtuu tiettyjen
mahdollisten maailmojen järjestelmässä; niinpä äärettömän monissa mahdollisissa
maailmoissa voi olla mahdollista, että (4) ei ole enää relevantti eikä validia.
Tässä palataan jälleen mahdollisten maailmojen spesifiin määrittelyntarpeeseen.
Kohtaan
(5) sopii sama perustelu kuin kohtaan (4). Lisäksi Jumalan määrittely
käsitteellisti jää Plantingalta tekemättä. Jos maksimaalinen suuruus on sama
kuin Jumala, niin pelkkä eksistenssi ei ole tae maksimaalisesta suuruudesta.
Oleminen ei ole olio ominaisuus!
2.
Anselmin
ontologisen argumentin puolesta ja vastaan –argumentteja harrastavat filosofian
opiskelijat ympäri maailman.
Plantingan
luulisi olevan tietoinen oman variaationsa heikkouksista. Jos jumalan
ominaisuuksina on joukko erinomaisuuksia(!), niin summaamalla nämä
erinomaisuudet saadaan maksimaalinen suuruus. Perinteisesti Jumalan
ominaisuudeksi on laskettu täydellisyys. Oletetaan, että summaamalla
erinomaisuudet saadaan suuruus. Tämä saattaa olla ko. järjestelmän
maksimaalinen suuruus, mutta loogisesti ei ole välttämätöntä, että tämä oli myös sama kuin täydellisyys.
Ominaisuuksien yhteen laskeminen on muutenkin ongelmallista: kvalioita ei
oikein voi kvantifioida jättämättä tulkinnanvaraisuutta.
Jollain
toisella oliolla saattavat olla toiset erinomaisuudet, jotka yhteenlaskettuna
ovat maksimaaliselta suuruudeltaan suurempia kuin Jumalan maksimaalinen
suuruus. Silti tämäkään olio ei ole täydellinen. Täydellinen pitäisi kyetä
määrittelemään muulla tavoin kuin eksistenssin kanssa. Ei voida sanoa ”Jumala
on täydellinen” ennen kuin käsitteet on spesifisti määritelty. Muussa
tapauksessa em. väite on vailla sisältöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti