lauantai 14. maaliskuuta 2015

Paavola ja Torppa puhuvat taas(!) paskaa



Tässä blogissa on jo aiemmin käsitelty kahta Saulus Lähetyksen (on aika erikoinen kirjoitusasu yhdistyksen nimellä) kahden hepun – Petri Paavolan ja Toni Torpan – sekoilua tieteen ja uskon parissa.
Huomasin muutama päivä sitten, että tämä ”dynaaminen duo” on julkaissut seuraavan videon.

https://www.youtube.com/watch?v=F3S1sCVXqDs


Kundit ovat kyllä niin todellisuuspakoisia, että pistää ihan irvistämään. Tämänkö perusteella he uskovat, että joku kääntyy ”nuoren maan kreationistiksi”? 

Video on kaikin puolin kökkö. Äijien esiintyminen on jo vitsi sinänsä. No, eivät kaikki voi olla rutinoituneita esiintyjiä, mutta evankelistana esiintyvät – tai sellaiseksi haluavat – voisivat hieman panostaa ulosantiin.

Videossa toistellaan neuroottisen pakkomielteisesti sitä, että maailmankaikkeus on luotu 6000 vuotta sitten. Kehäpäättelyä seuraa kehäpäättely. Maailmankaikkeuden ikä on varsin tarkasti mitattavissa havaintojen(!) perusteella. Nyt puhutaan miljardeista vuosista.

Ainoa perustelu, jonka Paavolan Pete esittää on se, että sekulaari tiedemies ei luota Raamatun jumalaan ja tämän perusteella ko. tiedemies päätyy miljardien vuosien aikamääreeseen. 

Hassua että Paavola pitää Raamattua absoluuttisena totuutena, vaikka Raamatun sisäiset ristiriidat ovat niin räikeät, että jo niiden perusteella Raamattu on erittäin epäluotettava teos ihan kaikkien aiheiden suhteen, mitä Raamatussa käsitellään. 

Paavola ei myönnä Raamatun sisältävän ainuttakaan ristiriitaa: Paavolan jumala ei vaan voi erehtyä. Jos Raamattu on Jahven inspiroima, niin melkoinen törttö tämä jumala oli.

Jahven luomistyö meni sen verran vituiksi, että luomiskertomuksen jälkeen loput Raamatusta onkin kuseneen luomisen korjailua. Ei kovinkaan vaikuttava esitys kaikkivaltiaaksi väitetyltä olennolta. 

Paavola korostaa (Torpan myötäillessä) tämän jumalan olevan ”totuus”, mutta ainoa totuus on, että Raamatun jumala on yhtä kusetusta ja kusetettuja ovat juuri Paavolan ja Torpan kaltaiset naiivit sekopäät. 

Miksi minulle tulee Petri Paavolan esiintymisestä mieleen, että Pete on oikeasti aika vittumainen mies, jolla on pahoja vaikeuksia tulla toimeen muiden ihmisten kanssa? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti