keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Kirjoitin keskustelupalstalle



Tuon argumenttisi (ja aloituksen argumenttien) mukaan jumalasi on kosminen despootti, jonka mielenliikkeet ovat kovin ailahtelevia.

Jotta jumalasi olisi täydellinen olio, hänellä olisi oltava kaikki mahdolliset ominaisuudet – mukaan lukien maksimaalinen pahuus. Raamattu kertoo kosmisesta despootista, joka toimii maksimaalisen pahuuden prinsiipin mukaan.

Tyrittyään luomisen pahan kerran Genesiksen jälkeinen Raamattu kertoo epäonnistuneen luomisen korjailusta, paikkailusta ja selittelystä. Lisäksi Jahve yrittää vierittää syyn omasta tunaroinnistaan luomakunnalleen. Johtopäätös on, että Jahve edustaa maksimaalista pahuutta: Jahve ei toimi koskaan luomakuntansa edun mukaisesti.

Lisäksi täydellisen olion ominaisuuksiin kuuluu erehtyväisyys. Luomisessa Jahve erehtyi pahan kerran (mahdollisesti jopa tarkoituksellisesti). Erehtyväisenä oliona Jahve ei kuitenkaan kykene (tai halua) kantamaan vastuuta erehdyksistään. Luomakuntansa kannalta Jahve on sadistinen paskiainen.
Jahvella ei voi olla mainitsemasi ominaisuuksia. Jotta ominaisuuksia voitaisiin vertailla, jokaisella ominaisuudella tulee olla anti-teesinsa. Teologinen saivartelusi jättää Jahve ominaisuuksista pois negatiiviset ominaisuudet. Jahve jättää käyttämättä kaikki mahdolliset positiiviset ominaisuutensa ja tämä tekee Jahvesta täysin moraalittoman olion.

Raamatun jumalan moraali on niin ala-arvoista, että Raamatun jumala ei ansaitse jumalan titteliä.
Raamatun jumalan moraali on vihamielistä herra-orjamoraalia, jossa orjilla (luomakunnalla) voi olla orjan hyveet: pakeneminen, alistuminen tai orjuuttajan tappaminen.

Nykyaikainen sekulaari yhteiskunta on onnistunut tappamaan orjuuttajan melko hyvin, mutta vielä on tekemistä. Jahve kohtelee orjiaan perin huonosti. Jahven moraalia esimerkillisenä pitävät ovat alistettuja orjia, jotka ansaitsevat vapautuksen despoottisen Jahve alaisuudesta tullakseen sen arvoisiksi mitä ihmisyys edellyttää.

Argumenttisi jumalasi ajattomuudesta on kestämätön. Jotta jumalasta voitaisiin edes puhua, jumalalla on oltava ajallinen ja paikallinen ulottuvuus. Kieli jumalan kuvailuna on aikaan ja paikkaa sidottu. Jos näin ei olisi, jumalasi oli kaiken kuvailun ulottumattomissa. Koska kieli on vuosisatojen kuluessa muuttunut, myös kuvaukset Jahvesta ovat muuttuneet. Johtopäätös on, että Jahve ei ole muuttumaton. Kuten Raamatusta voit lukea, Genesiksen jälkeen Jahve degeneroitui moraaliltaan erittäin ala-arvoiseksi olioksi. Vika ei ollut ihmisen lankeemuksessa vaan Jahve itsensä ominaisuuksissa, mm. maksimaalisessa pahuudessa. Jahve on Raamatun mukaan täysin kykenemätön nousemaan pahuutensa ylä- ja ulkopuolelle. Kerta toisensa jälkeen Jahve syyllistyy rajuihin rikoksiin luomakuntaa vastaan. Ainoa joka ansaitsee kadotuksen on Jahve itse. Jahve voidaan siirtää hyvin sinne kuolleitten jumalten tunkiolle muiden kuolleitten jumalten joukkoon.

Jahve on täysin pähkähullu olento, joka ei ansaitse vähäisintäkään kunnioitusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti