sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Pelastussanoman pölvästi



Pelastussanoman pölvästi on taas aika suivaantunut (http://pelastussanoma.fi/). Olen sivusta seuraillut Pölvästin ja toisen pölvästin sanailua profetioita koskevalla keskustelupalstalla. Nämä kaksi wanna-be profeettaa ovat olleet vähän väliä toistensa pillissä kiinni.

Nyt Pölvästi on avautunut aiheesta tuolla em. sivustolla:
”Olen viimeaikoina törmännyt melkoiseen uskovien keskinäiseen suvaitsemattomuuteen, joka ilmenee että demonisoidaan tarpeettomasti erilaisia asioita, ihmisiä ja kanavia, joista tulee evankeliumia.”
Jihuuu!!! Kerrankin edes joku uskova puhuu totta. Tavallisesti he vain valehtelevat.

”Samoin me olemme karvat pystyssä sormella osoittamassa jos joku sanoo ruman sanan tai kertoo teorian että Jeesuksella oli haudassa kolikot silmien päällä, vain yksi mieskromosomi DNA:ssa tms. yhtä turhanpäiväistä.”
Kaikenlaista sitä ihmiset uskovatkin.

”Kymmenvuotiaalle pikkupojalle riittää että tämä uskoo Jeesukseen, eikä ole niin väliä oliko Jeesus kuoltuaan käynyt tuonelassa vai helvetissä, vai ei vaiko missä lie. Hänelle riittää että Jeesus antaa anteeksi meidän synnit ja usko häneen vie iankaikkiseen elämään. Se on se puuro, jonka vanhan ajan ihminenkin sai ja se riitti hänelle varsin hyvin.”
Taitaa Pölvästi puhua itsestään. Aika häiriintynyt on kymmenvuotias, jos pohtii syntiä Pölvästin kuvaamalla tavalla. Taisivat Pölvästin vanhemmat aivopestä Pölvästin. Toisessa yhteydessä Pölvästi on kertonut, kuinka hän on aivopessyt omat lapsensa.

”Ajatellaanpa että minä kun julistan tätä pelastussanomaa ja minullahan on uskomattoman paljon vastustajia, jotka ovat jo moneen kertaan tuominneet minut eksyttäjäksi ja syntiseksi saatanaksi jne. kumminkin. Minä julistan kummallista sanomaa Jeesuksen paluusta ja hänen toteuttamastaan sadonkorjuuajasta.”
ja
”Tuolla eräs haukkui minua eksyttäjäksi jälleen kerran ja tein eräänlaisen kysymyksen häneltä, että tietääkö hän mitä harhaanjohtaminen oikeasti tarkoittaa, koska uskonelämässä monille harhaanjohtaiminen ei olekaan mikään simppeli asia?”
Pölvästille ei tietenkään ole tullut mieleen, että mitään pelastusta ei tarvita. Koska Genesiksen kertomukset ovat pelkkää mytologiaa, pelastuksen tarve on sekin mytologiaa.
Sitä paitsi kaikki nämä evankelioivat pölvästit ovat paskanpuhujia, joiden tarkoituksena on ensin synnyttää tarve ja sitten tyydyttää tämä tarve omalla ratkaisumallillaan. 

”Ei uskovilla tarvitse olla jumalallista älykkyyttä ja hoksaavaisuutta, vaan lapsen usko. Usko on se joka kantaa sitten rukouksin sillä tavalla ettei valon lapsi eksy, eikä voi koskaan eksyä.”
Tästä taas seuraa, että järjenkäyttö ei ole suotavaa, koska tieto ja järki kumoavat uskon edellyttämät mielikuvitusolennot.

”Ja ajatteles sitä, että Jumala lähettää väkevän eksytyksen, eikä saatana sitä lähetä. Tässä on vissi suuri ero. Ei Jumala eksytä, vaan se on lähetetty valheisiin mieltyneille jo eksyneille.”
Tämä taas on maagista ajattelua. Miten joku erottaa, milloin asialla on vanha vihtahousu ja milloin Jahve? Ai niin, pyhä henki saa aikaan jotain. Tämä taas on ongelman siirtämistä. Eipä ole muuten mitään evidenssiä noista Pölvästin mainitsemista eksytyksistä.

”Älkää lähtekö kaikkea aina demonisoimaan intuitiopohjalta mutta samaan syssyyn on lisättävä että älkää uskoko kaikkea mitä teille sanotaan unissa tai näyissä. Eli kristityn perusasia, ota rauhallisesti ja katso ensin, kuuntele, mene peilin eteen, rukoile, ole  ensinnäkin nöyrä saamaasi viestiä kohtaan ja tutki se sitten.”
Hei Pölvästi, sinulle on monta kertaa selitetty unet ja näyt kognitiivisen neurotieteen menetelmin. Mitään yliluonnollista ei niihin, eikä mihinkään muuhun, liity; ei vaikka sinä näkisit mörköjä kaikkialla.

”Sellainen on valetta, joten saastainen henkimaailma toimii varmasti meidän kaikkien ympärillä, antaen meille erilaisia viestejä, joita luulemme Jumalan lähettämiksi, koska uskomme valitettavan helposti siihen valheen, ettei saastaisuus meihin vaikuta.”
Jaa-a, kyllä mahtaa olla ankea elämä kun noita henkiä vaanii vähän kaikkialla. Kumma kyllä, näitä henkiä ei ole koskaan pystytty todentamaan.

”Jos painit Kristuksen kanssa saatanaa vastaan, painit nöyryydessä säkkipuku päällä. Tunnusta siis heikkoutesi ja avuntarpeesi ihan ensin Jeesukselle ja sitten ota sanasta vaarin.”
Taas otetaan painimatsia: Jahvekin hävisi painissa Jaakobille. Ei kerro kovinkaan hyvää kaikkivaltiaaksi väitetystä oliosta.

Lopulta taas temmataan: ilmojen halki käy temmattavan tie! Pölvästin jutut ovat hassuja ja viihdyttäviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti