torstai 19. maaliskuuta 2015

Petri Paavolan puppugeneraattori



Eräällä keskustelupalstalla pyydettiin kommentteja tästä Petri Paavolan ns. ”opetuksesta.”

Otsikko on oikein: Vanha Testamentti on paimentolaisten nuotiotarinoita. Jopa tekstiosuuden ensimmäinen kappale pitää paikkansa. Tämä on todella harvinaista PePan tapauksessa. Toinenkin kappale alkaa ihan ymmärrettävästi, mutta sitten ensimmäisen sanan ”voima” kohdalla PePan jutustelu muuttuu yhtä pähkähulluksi kuin aina(!) aiemmin.

Tämä PePan argumentti on todella helppo ampua alas. PePa väittää:
”Raamattu todistaa ja vahvistaa tiettyjä tieteen saavutuksia. Merkittävää on se, että Raamattu on kertonut jo tuhansia vuosia sitten tietyt tieteen havainnot, jotka tiedemaailman on onnistunut havaitsemaan vasta 1900-luvulla. Raamattu myös todistaa vääräksi tiettyjä tieteen harhaopetuksia.”

Raamatusta ei löydy mitään edes etäisesti tieteeseen viittaavaa, saati sitten nykyisiä tieteen tuloksia. Se että PePa näin väittää, on vain osoitus hänen puutteellisista tiedoistaan. On myös todennäköistä, että PePa tarkoituksellisesti valehtelee pönkittääkseen egoaan ja agendaansa. Kohentaakseen uskottavuuttaan PePan on vedottava tieteeseen, jotta toisessa yhteydessä voisi ”tieteellisesti” kieltää tieteen saavutukset. Tällaista voidaan pitää paranoidis-skitsofreenisena ilmiönä. 

tämän jälkeen PePa yrittää esittää, että elämä maapallolla on syntynyt juuri tämän PePan jumalan luomana. Perusteeksi Pepa esittää ainoastaan otteita Raamatusta.  

PePa väittää, että syntiinlankeemuksen jälkeen elämä olisi maapallolla jollakin tapaa rappeutunut (miten?). PePa jättää mainitsematta, että lukemalla Raamattua voi päätellä Jahven olleen ainoa rappeutunut olento: luomisen tyrittyään Jahve degeneroitui sadistiseksi despootiksi, jonka ainoa agenda oli kaikkivoivana olentona maksimaalisen pahansa mahdollisimman suurimittainen toteuttaminen.

PePa yrittää osoittaa oppineisuuttaan kikkailemalla hepreankielisillä sanoilla. Tämä on vain noloa. Näitä PePan siteeraamia ”alkutekstejä” ei ole saatavilla: käytössä on ainoastaan toinen toistaan korruptunoituneempia kopion kopion kopion kopiota.

”Aikoinaan ihmiset, jotka eivät ole uskoneet Raamattuun ovat luulleet, että avaruus on muuttumaton.”

Rehellisyys ei tämänkään argumentin suhteen ole PePan hyve. Juuri muuttumattomaan maailmankaikkeuteen monet fundamentalistit uskovat vastoin kaikkea evidenssiä. PePa itse on kirjoittanut aiemmin tätä omaa argumenttia vastaan. Koska PePa opit rehelliseksi ja myönnät erehtyneesi? 

Tämän jälkeen PePa jaarittelee pitkät pätkät tähtien elinkaaresta lainauslouhien argumenttiensa tueksi sopivia sitaatteja Raamatusta.

PePa viittaa 1. Moosekseen kirjaan, mutta jättää mainitsematta että vanhatestamentillinen kosmologia oli geosentristä litteän maan kosmologiaa. Pepa koska lopetat valehtelun tässäkin asiassa?

”Tiede on vahvistanut saman asian, jonka Raamattu on jo sanonut tuhansia vuosia sitten. Tieteen mukaan ihminen on osa luontoa, koska ihmiskeho sisältää lähes kaikkia luonnon alkuaineita. 99% ihmiskehosta koostuu hapesta, hiilestä, vedystä, typestä, kalsiumista sekä fosforista.”

Näin PePa yrittää todistaa jumalansa luoneen ihmisen maan tomusta. Ajatus on oikea: ihminen sisältää alkuaineita, mutta Raamatun jumalalla ei ollut aavistustakaan alkuaineista, biologiasta, kemiasta, fysiikasta; oikeastaan Raamatun jumala ei tiedä yhtään mitään, mitä nykyisin tiedetään. Tämäkin PePan argumentti uppoaa PePan valehteluun.

PePa ei varmaan ollut läsnä koulun biologian tunnilla, kun mädäntymisen ja lahoamisen eroja käsiteltiin. PePa sekoilee hapen, hapen ominaisuuksien ja hapen vaikutusten kanssa. PePa olisi voinut kysyä asiasta kaveriltaan Leisolalta, joka sentään aikoinaan oli bioprosessitekniikan professori kirjoitellen jopa muutaman artikkelin, joiden mukaan evoluutio oli tehokkain tapa tuottaa tiettyjä prosesseja. Uskoon tultuaan Leisola onkin häröillyt sekavia menettäen kaiken uskottavuutensa. Uskottavuus on myös PePan argumenttien heikko kohtaa johtuen mahdollisesti tarkoituksellisesta valehtelusta.

”Itse asiassa tieteen kehittyminen kumoaa ihmisten keksimät teoriat kuten esim. maapallon elämän alkusynnyn maan päällä elottomista kemiallisista aineista, sillä happi tuhoaa elottoman kemiallisen aineen (happi tuhoaa kuolleen ruumiin), eikä siten voi synnyttää elämää. Tiede yrittää aina keksiä uusia teorioita, mutta jokainen teoria tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa. Raamatussa on ainoa oikea selitys elämän syntymiseen maan päälle.”

Ei vittu PePa, nyt opiskelemaan biologiaa! Tuo viimeinen lause ei pidä paikkaansa. Jumalallinen ilmoitus ei ole tieteellinen argumentti edes hypoteesin tasolla. No onhan se asetettu hypoteesiksi, joka on jo moneen kertaan falsifioitu. Mutta mitä Pepa tarkoittaa sanoessaan: ”…(happi tuhoaa kuolleen ruumiin), eikä siten voi synnyttää elämää?” Kuka nyt on väittänyt, että kuolleesta ruumiista syntyy uutta elämää? PePan argumentaation taito on aika olematon. Ja tuonko pitäisi todistaa, että elämä maapallolla ei ole voinut syntyä elottomasta aineesta? Tuollaiseen ajatteluun tarvitaan pahanlaatuinen jumalaharha.

Vailla mitään johdonmukaisuutta Pepa yrittää todistella Raamatusta löytyvän avaruuden laajenemisen prinsiipin, mutta kun lukee Raamattua, niin sellaista ei vaan löydy. Kikkailemalla hepreankielisillä sanoilla PePa yrittää pönkittää sanomaansa epäonnistuen taas katastrofaalisesti. Mitä juuri oli puhetta vanhatestamentillisesta kosmologiasta?

Pepan johtopäätös on: ”Kaiken edellä olevan tiedon perusteella voimme sanoa, ettei Raamattu ole alkukantaisten paimentolaisten nuotiotarinoita, vaan elävän Jumalan sanan ilmoitus ihmiskunnalle. Raamatun ydinsanoma on pelastuminen synnin ja saatanan vallasta Jumalan valtakuntaan uskon kautta Herraan Jeesukseen.”

PePa – kuten myös muut kreationistit käyttävät käsitettä tieto erikoisella tavalla. Tämä Pepan johtopäätös on täyttä paskaa. Raamatun ydinsanoma saattaa olla tuo mitä PePa väittää. Juuri se on paimentolaisten nuotiolla kertomaa mytologiaa.

PePa epäonnistui taas kerran.

2 kommenttia:

  1. Jes 45:
    11 ¶ Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, joka on hänet tehnyt: Kysykää tulevaisia minulta ja jättäkää minun haltuuni minun lapseni, minun kätteni teot.
    12 Minä olen tehnyt maan ja luonut ihmisen maan päälle; minun käteni ovat levittäneet (natah) taivaan (shamajim), minä olen kutsunut koolle kaikki sen joukot.
     
    Isa 45:
    11 Thus saith the LORD, the Holy One of Israel, and his Maker: Ask Me of the things that are to come; concerning My sons, and concerning the work of My hands, command ye Me.
    12 I, even I, have made the earth, and created man upon it; I, even My hands, have stretched out (natah) the heavens, and all their host have I commanded.
    Edwin Hubble ja Milton Humason valokuvasivat galaksien spektrejä 1920-luvulla. Hubblen tutkimuksien pohjalta syntyi Hubblen laki, joka opettaa universumin laajentuvan. Hubblen lakia pidetään eräänä kaikkien aikojen tärkeimpänä tähtitieteellisenä keksintönä. Hubble oli oikeassa universumin laajentumisesta, mutta väärässä universumin iän määrittelyssä.

    Jesaja 45 jakeessa 11 on hepreankielet sanat natah ja shamajim. Natah tarkoittaa laajentaa ja levittää qal verbivartalossa, jossa sana esiintyy Jes 45:12. Shamajim tarkoittaa taivasta, taivaita ja näkymättömiä taivaita, eli universumia. Jumala kertoi ihmiskunnalle profeetta Jesajan kautta jo noin 2700 vuotta sitten, että avaruus laajenee. Jumala itse on luonut laajenemisen mekanismin universumiin. Raamattu on Jumalan sanaa ihmiselle, jossa Hän myös tarkasti kertoo maailman ja universumin toiminta mekanismeista, joita nykytiede haparoivin askelin tänä päivänä tutkii. Avaruuden laajenemisen opetus Raamatussa on luomisen todiste, joka on ilmoitettu kauan ennen kuin nykytiede kykeni havaitsemaan saman asian.

    pepa puhuu asiaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro myös se mekanismi, jolla tämä oletettu jumala loi universumin. Miten tämä luominen on mallinnettavissa (mieluummin matemaatisesti), jotta minä voin ihan omassa rauhassani tutkia ja testata mallia?
      Tuo Jesajan kohta ei selvene lainkaan, vaikka kuinka kikkailet hepreankielisillä sanoilla. Apologiasi on niin ontuva, että tuskin itsekään uskot sitä. Jesajan aikana maapallo oli pannukakku, taivas oli jonkin sortin kupoli, jossa oli valoja (reikiä).
      Kaikki Raamatun kirjat ovat tietämättömien ihmisten kirjoittamia; täten Raamattu kuvaa vain sen aikaisten ihmisten taikauskoa.
      Toivottovasti olet perehtynyt sen verran eksegetiikkaan, että pystyt seuraamaan raamatuntukimusta, ja täten ymmärtämään kertomusten syntyprosessin.
      Minkäänlaista jumalallista vaikutusta ei ole koskaan verifioitu missään.
      Edelleenkin PePan jutut ovat ihan puppua!

      Poista