sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Raamattukritiikkiä 26.4.2015



Tuom. 6:1 – 40
Gideon näkee harhoja. Joko pian päästään siihen, että uskonnolliset harhat asetetaan tasavertaiseen asemaan muiden harhojen kanssa? Uskonnollisten harhojen erityisasema on purettava. Kaikki harhat kuuluvat sairausluokituksen piiriin.
On aika käsittämättömiä nämä uskonnolliset harhat: monet uskovat pitävät enkeliharhoja todellisina, mutta eivät pidä todellisina yksisarvisia, lohikäärmeitä ja puhuvia aaseja, vaikka näillekin harhoille on raamatulliset perusteensa. Harhat eivät ole selektiivisiä vaan ainoastaan pelkkiä harhoja.
Gideonin harhat sen kuin pahenevat: lopulta heppu puhuu Raamatun jumalan kanssa. Hoidon tarpeessa näin harhainen ihminen!

Luuk. 22:54 – 23:12
Pietari sekoilee, mutta kuka tahansa tervejärkinen ihminen olisi toiminut samoin kieltämällä kulttijohtajansa. Pietarille ilmeisesti paljastui Jeesuksen huijaus. Huijareita ovat olleet kaikki kulttijohtajat Jeesus mukaan lukien.
Kulttijohtaja joutuu oikeuden eteen: niinhän noilla kulttijohtajilla on tapana. Petos on aina petos, vaikka petoksen olisi tehnyt itse Jeesus.

Ps. 95:1 – 96:13
Maagista toiveajattelua. Israelilaisilla näemmä oli kollektiivinen harha Jahvensa voimista ja resursseista. Yhtä voimaton on tämä Jahve kuin muutkin olemattomat jumalat.

Snl. 14:5 – 6
Maagisen toiveajattelun puolelle menee tämäkin sananlasku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti