perjantai 24. huhtikuuta 2015

Petri Paavola - patologinen valehtelija



PePa on otsikoinut kirjoituksensa: Ihminen on luotu Jumalan rakkautta varten.
Kirjoituksen voi lukea tuolta:

Jo pelkän otsikon analyysi nolla koko PePan kirjoituksen. PePan olisi osoitettava, että ihminen olisi jollain tavoin luotu. Jokin luojajumala olisi todennettavalla tavalla olemassa ja tämän luojajumala olisi juuri Raamatun Vanhan Testamentin jumala. Lisäksi olisi osoitettava, että tämä ko. jumala rakastaisi ko. luotua ihmistä jollan tavalla.

Kaikki nämä hypoteesit on osoitettu epätosiksi. Edelleen Raamattua lukemalla voi päätellä, että ko. jumala vihaa ihmistä niin paljon, että suonet pullistuvat. Rakkauskertomusta Raamatusta ei saa edes väkisin vääntämällä. Jeesuskin oli vain häijy paskiainen, jolla oli paha itsetunto-ongelma. Alhaisen itsetunnon Jeesus yritti kompensoida vastenmielisellä röyhkeydellä. Tämä taas on tyypillistä kulttijohtajille.

PePa kirjoitti:
”Ajassamme jotkut ihmiset välttelevät henkistä ja moraalista kasvua. Tällaiset ihmiset ovat hyvin usein sellaisia, joilla on elämässään ateistinen maailmankuva tai sitten he ovat sellaisia jotka kasvavat arvotyhjiössä.”

Paskanpuhujalle tyypilliseen tapaan PePa ei esitä kunnon perusteluja saati tutkimustuloksia. Kaikki – no lähes kaikki – mitä PePa on koskaan kotisivuillaan kirjoittanut, perustuu mutuiluun.  PePan resurssit eivät riitä tiedon hankintaan ja välittämiseen eteenpäin. Taitaa olla niin, että PePa tietää itsekin puhuvansa täyttä paskaa, mutta pakottava tarve esiintyä raamatunopettaja (amatöörimäisenä sellaisena) on niin suuri, että PePa kirjoittaa totuuden kustannuksella.

PePa kirjoitti:
”Silloin kun ihmisen sydämestä puuttuu usko Raamatun Jumalaan sekä Jumalan rakastaminen ja lähimmäisen rakastaminen, niin kuin ihminen itseään rakastaa, niin hän ajautuu arvotyhjiöön, jossa hän satuttaa itseään ja lähimmäisiään. Jokaisen ihmisen elämä on arvokasta, mutta usko Raamatun Jumalaan antaa ihmiselle ainoan ja oikean arvopohjan, jonka mukaan hän kykenee saavuttamaan onnellisen elämän.”

Argumenttien perustelemattomuus tekee PePasta jotakuinkin tragikoomisen hahmon. PePa varmasti haluaa, että hänet otettaisiin tosissaan, mutta epätosien ja/tai perustelemattomien argumenttien esittäminen syö kokonaan PePan uskottavuuden. Pepan kapeakatseisuus ja lähes totaalinen näköalattomuus – jopa suoranainen idiotismi – on melko pateettista.

PePa kirjoitti:
”Usko Herraan Jeesukseen eroaa kaikista uskonnoista ja uskomuksista, koska kaikki uskonnot ja uskomukset vaativat sinua tulemaan hyväksi ja paremmaksi ihmiseksi. Voidaksesi tulla uskontojen ja uskomusten mukaan paremmaksi ihmiseksi, niin kaikki riippuu sinusta ja sinun voimavaroistasi. Sinun on saatava aikaan muutos oman voimasi kautta, että voit tulla paremmaksi ihmiseksi. Tästä syystä loppujen lopuksi uskonto uuvuttaa ja väsyttää sinut. Ensin saat siitä intoa, mutta siitä tulee sinulle kuristava kahle, joka lopulta uuvuttaa ja väsyttää sinut.”

Em. tekstikatkelman analyysiksi riittää sana projektio. Kaiken väsymyksensä ja turhautumisensa PePa projisoi muihin. Pepa taitaa olla todella väsynyt omiin juttuihinsa.

Silloin kun ihminen tavoittelee onnellisuutta ilman Raamatun Jumalaa, niin se johtaa ihmisen itsekkyyteen sekä minäkeskeisyyteen, jonka seurauksena ihminen ei kykene tekemään moraalisesti oikeita valintoja.

Minkään sortin perusteluja ei tietenkään esitetä. PePa heristää sormeaan, mutta kun tosiasiat eivät muutu PePan mieleisiksi, vaikka PePa kuinka heristelisi sitä sormeaan. Pepa, moraalilla ei ole mitään tekemistä usko kanssa. Ne jotka pyrkivät elämään Raamatun mukaan ovat pääsääntöisesti moraalisesti ala-arvoisia ja samaa voidaan sanoa Raamatun jumalasta, joka on pelkästään moraaliton paskiainen. Samaan kategoriaan uppoaa Jeesuskin.

”Hyvän ja arvokkaan elämän voi saavuttaa vain siten, että noudattaa Luojan antamia ohjeita ja neuvoja. Ihmisen pahoinvointi lisääntyy sen mukaan mitä kauemmas hän ajautuu Raamatun Jumalan antamista ohjeista ja neuvoista. Ennen Suomen lait perustuivat paljolti Raamattuun sekä samoin ihmisten hyvät käytöstavat tulivat Raamatusta, mutta koska ihmiset ovat hylännet totuuden perustuksia ja rakentaneet elämänsä valheen perustuksien varaan, niin sitä myötä ihmisten sisäinen pahoinvointi kasvaa ja lisääntyy.”

Ei perusteluja, ei näyttöä. PePalta pelkkää toiveajattelua. Lisäksi Suomen lait eivät ole koskan perustuneet pelkkään Raamattuun, sillä silloin Suomi olisi ollut teokratia ja sitähän Suomi ei ole koskaan ole ollut.

PePa, me elämme Suomen historian parasta aikaa: kaikki indikaattorit osoittavat, että hyvinvointi Suomessa on ennennäkemättömissä mittasuhteissa. Nostalgiapläjäyksesi ei muuta faktoja.

Tämän jälkeen PePa taas jaarittelee pitkät pätkät kuvitelluista synneistä. PePa taitaa kärsiä masentavasta ahdistuksesta. Tämän ahdistuksen PePa yrittää taas kerran epäonnistuneesti projisoida kaikkiin muihin.

PePa, koska teet parannuksen patologisesta valehtelustasi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti