sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Juha Ahvion homofobista poliittista propagandaa



Patmoksen pellehermanneista Juha Ahvio on julkaissut blogikirjoituksen otsikolla Äänestä konservatiivia! Blogin voi lukea tuolta:

Ahvio aliarvioi taas lukijansa. Ahvio toistelee amerikkalaista poliittista retoriikkaa, johon liittyviä avainsanoja ovat Tea Party, Religious Right, Moral Majority ja yllätys yllätys – homot!
Olisipa mielenkiintoista selvittää paljonko Patmoksen rahoituksesta tule USA:sta.

Ennen kuin alan ruotimaan Ahvio kirjoitusta, esitän Ahviolle kaksi henkilökohtaista kysymystä:
1)      miten homot vaikuttavat juuri sinun seksielämääsi?
2)      miten homot vaikuttavat juuri sinun avioliittoosi?

Ja sitten itse kirjoitukseen.
Suomi tarvitsee kokonaisvaltaista konservatiivista herätystä. Sekä yhteiskunnallisesti että kirkollis-seurakunnallisesti.
Ahvio antaa perusteluiksi 6.4.2015 pitämänsä puheen, jota hän ei kuitenkaan referoi. Ahvio ei ole liittänyt mukaan linkkiä, josta selviäisi perustelut hänen näkökannalleen. Näiden sinänsä puutteellisten tietojen valossa voidaan kuitenkin Ahvion argumentti ampua alas.
Suomi ei todellakaan tarvitse mitään herätystä; ei varsinkaan uskonnollista. Se mitä Suomi tarvitsee, on tiukkoihin faktoihin perustuvia päätöksiä. Suomi ei tarvitse muinaista aavikkobarbaarien toiveajattelua päätöksien perustaksi.

”Osoitan puheessani, että Suomessa on meneillään avoin kulttuurisota kodin, uskonnon ja isänmaan sinivalkoisen ja kristillisen arvomaailman lopulliseksi poisjuurittamiseksi. Tämä sota on meneillään sekä yhteiskunnassa että kirkossa ja seurakunnissa.”
Tyypilliseen tapaansa Ahvio toistaa amerikkalaisten republikaanien äärioikeiston retoriikkaa. Uskonsodat käytiin jo aikoja sitten. Jälleen kerran Ahvio demonisoi vastapuolen kykenemättä analysoimaan omia irrationaalisia pelkojaan. 
Tilanne on vain sellainen, että ihmisiin ei vetoa äärioikeistolainen argumentointi, koska premissit ovat epätosia, joista täten voi johtaa vain epätosia johtopäätöksiä. Ihmiset ovat kyllästyneet turhan pitkään jatkuneeseen uskovien hegemoniaan. Kristinuskon hegemonia on murentunut Suomessa jo vuosikymmeniä sitten. Ahvio haikailema uskonnon hegemonia asema on toteutettavissa vain väkivalloin. Epätodet ja haitalliset uskomukset ovat aiheuttaneet myös Suomessa laajamittaista tuhoa. 

”Suomea uhkaa kulttuurimarxilainen sekulaarin ateistinen humanismi, joka on pitkään ollut hegemonisessa eli kulttuurillisesti vallitsevassa asemassa ja joka pyrkii tiedotusvälineitä ja oikeuslaitosta hyväksikäyttämällä muuttamaan pakolla koko ihmiskäsityksemme ja kulttuurimme sananvapautta, uskonnonvapautta ja taloudellista vapautta tuhoisasti rajoittavaan totalitaariseen suuntaan.”
Ahvio projisoi omat näkemyksensä haitat vastapuolen haitoiksi. Tämä epärehellinen ja tosiasioista piittaamaton olkiukkojen hakkaaminen on kovin tyypillistä lähes kaikille fundamentalisteille uskonsa suuntauksesta riippumatta. Faktat ja totuus eivät ole Ahvion hyveitä.

”Keihäänkärkenä tässä hyökkäyksessä toimii nyt niin sanottu gender- eli sukupuoli-ideologia, joka pyrkii hävittämään mieheyden ja naiseuden todellisuudet koko yhteiskunnastamme ihmisoikeuspolitiikan varjolla.”
Ihmisoikeuksien laajentaminen ei mitenkään pyri hävittämään sukupuolten eroja. Kyse on oikeuksista sukupuoleen katsomatta. Sinänsä on suorastaan kornia, että Ahvio puhuu tässäkin yhteydessä ”todellisuuksista”. Ahvio on itse joko vieraantunut todellisuudesta tai sitten hän hän pakonomaisesti kieltää todellisuuden Patmoksen agendan takia. 

”Tätä sama utopistisen totalitaarista ääri-ideologiaa edistää kansainvälisesti nyt myös USA Barack Obaman vasemmistohallinnon johdolla.”
Nyt on ihan pakko kysyä Ahviolta: Miksi valehtelet? Kuinka kauan aiot jatkaa valehtelua?
Obaman presidenttikaudesta tehtyä voi luonnehtia oikeistolaisemmaksi kuin yksikään Suomen hallituksen ohjelma koskaan. Ahvio, tarkista faktat ennen kuin teet itsestäsi pellen! No, pellehän sinä olet päästelemällä tällaisia sammakoita suustasi.

”Mutta oletko selvillä siitä, että myös Suomen valtio tukee julkisilla verorahoillamme tätä Obama-johtoista kansainvälistä homo- ja gender-vallankumousta.”
Amerikkalaisten uskonveljiensä tapaan Ahvio näkee salaliittoja kaikkialla. Pyrkivätkö he tällä tavoin hälventämään argumenttiensa onttoutta ja valheellisuutta? Ahviolle taitaa olla todella tuskallista, että vähemmistöille suodaan ihmisoikeudet, vaikka nämä oikeudet olisivat Ahvion omia ja aavikkobarbaarien ohjekirjan vastaisia.
Maailmassa on suurempiakin ongelmia kuin homojen ihmisoikeudet, mutta Ahvion on argumentoitava epätodella tavalla säilyttääkseen kasvonsa uskonveljiensä edessä.

”Toukokuun seitsemästoista on siis kansainvälinen ”homofobian ja transfobian” vastainen juhlapäivä, jolloin juhlitaan iloiten sukupuolten ”moninaisuutta” ja jokaisen yksilön ”oikeutta” ilmaista omaa sukupuolisuuttaan miten itse tahtoo ja kokee hyväksi ja vannotaan kaiken gender-ideologiaan kohdistuvan kritiikin tukahduttamisen nimeen. Tällaisen globaalin ja antikristillisen lähetystehtävän Barack Obama ja hänen hallintonsa on itselleen ja USA:lle määrännyt ja Suomikin monen muun eurooppalaisen valtion mukana on liittynyt edistämään Obaman hankkeita. Ei siis ole millään tavalla suomalaisestakaan perspektiivistä yhdentekevää, kuka ja millaista ideologiaa edistävä henkilö USA:n presidenttinä kulloinkin on. ”
Luuleeko Ahvio todella, että näin paksua valetta uskoo yksikään ajatteleva ja asioita seuraava ihminen? Epätavalliset väitteet vaativat epätavallisen vahvoja todisteita. Em. salaliiton olemassaolosta ei Ahvio eikä samanmieliset amerikkalaiset kollegansa ole koskaan pystyneet antamaan mitään todisteita.

”Suomalaisten konservatiivien on – uskovina kristittyinä ja isänmaallisina kansalaisina – koottava kaikki voimansa ja ryhdyttävä aktiiviseen kulttuurilliseen vastavallankumoukseen. Suomalaisilla konservatiiveilla on yhdessä kaikki mahdollisuudet tällaiseen. Mutta tämä edellyttää, että konservatiivit aktivoituvat viimeistään nyt vaikuttamaan keskitetysti ja pitkäjänteisesti yhteiskunnan kaikilla tasoilla kunnista, eduskunnasta ja kirkosta alkaen.”
Ahvio, ihan tutkitusti edustat niin pientä vähemmistöä, että jo pelkkä demokraattinen prosessi ei palauta juuri sinun uskonnollisen katsantosi hegemoniaa. Miten maailman muuttuminen uhkaa juuri Ahvion uskoa; sitä hän ei koskaan kerro. Juha Ahvio on aina vapaa uskomaan miten hölmöihin uskomuksiin tahansa. Ei pidä kuitenkaan ihmetellä, jos hölmöjä ja epätosia uskomuksia pidetään juuri sinä, mitä ne ovat – hölmöinä ja epätosina.

”Nyt välittömimmin eduskuntaan on äänestettävä sanan- ja uskonnonvapauteen vankkumattomasti sitoutuneita konservatiivisia edustajia.”
Ahvio sanan- ja uskonnonvapaus on vain fundamentalistien vapautta. Heille lienee mahdoton ajatus, että vapaus on jo käsitteenä niin laaja-alainen, että se kattaa vapauden olla uskomatta yhteenkään epätoteen uskonnolliseen argumenttiin. Sitä ne kaikki ovat – epätosia argumentteja!

”Mitä todennäköisimmin arvoliberalismi kaikkine ruotsalaisine ja amerikkalaisine hullutuksineen queer-teoriasta kansallisen kulttuuri-identiteetin vapaaehtoiseen alasajoon voimistuu vielä oman aikansa. Me uskomme, että arvomaailma kotimaassamme ja länsimaissa yleensäkin muuttuu vielä konservatiivisempaan ja kansallismielisempään, ehkä uskonnollisempaankin suuntaan.”
Ainahan sitä voi toivoa kaikenlaista. Siitä miten asiat ovat, ei voi päätellä miten niiden tulisi olla. Tästä pitää huolen Humen giljotiini (käsitelty aiemmin tässä blogissa).

”Arvokonservatiivit ovat historian oikealla puolella. Tulevaisuus kuuluu kodille, Kristus-uskolle ja isänmaalle. Siniristi voittaa ja jumalattoman sekulaari sateenkaari tulee häviämään siinä missä islamin puolikuunkin loiste tulee himmenemään.”
Mitä minä juuri sanoin Humen giljotiinista. Oikealla puolella uskoivat olleensa sekä Stalin että Hitler monista muista puhumattakaan. Tuo Ahvion kommentti on sen luokan maagista toiveajattelua, että se tekee näistä arvokonservatiivista toivekonsertin posetiivareita.

Juha Ahvio, vajaan kahden vuoden kuluttua sinäkin voit solmia avioliiton miehen kanssa. Eikö olekin lohduttavaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti