sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Raamattukritiikkiä 12.4.2015



Joos. 5:1 – 7:15
Näin silvotaan sukupuolielimiä:
”3. Niin Joosua teki itselleen kiviveitsiä ja ympärileikkasi Israelilaiset Esinahkakukkulan luona.
4. Syy siihen, että Joosua toimitti tämän ympärileikkauksen, oli tämä: kaikki Egyptistä lähteneet miehenpuolet, kaikki sotakuntoiset miehet, olivat kuolleet matkalla erämaassa.”

Kyllä on helppoa tuo sodankäynti:
”5. Kun pitkä sarvipasuunan puhallus kuuluu, kun kuulette pasuunan äänen, nostakoon koko kansa kovan sotahuudon. Silloin kaupungin muuri sortuu siihen paikkaansa, ja kansa voi rynnätä sinne ylös, kukin suoraan eteensä."
Arkeologia ei vain tue tätäkään raamatunväitettä – päinvastoin.

Tarpeeton väkivalta jatkuu:
”17. Kaupunki ja kaikki, mitä siinä on, vihittäköön tuhon omaksi Herran kunniaksi. Ainoastaan majoittaja Raahab jääköön henkiin, hän ja kaikki, jotka ovat hänen kanssaan hänen talossaan, sillä hän piilotti vakoilijat, jotka me lähetimme.”

Luuk. 15:1 – 32
Jeesus esittää taas melko typeriä vertauksia, joilla ei ole nykyajan ihmiselle mitään merkitystä.

Ps. 81:1 – 17
Joutavaa jutustelua. Ei reaalimaailman relevanssia.

Snl. 13:1
zzz…zzz…zzz

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti