lauantai 11. huhtikuuta 2015

Raamattukritiikkiä 11.4.2015



Joos. 3:1 – 4:24
Kaikkea sitä piti keksiä Jordanin ylittämisen yhteydessä:
”13. Niin pian kuin papit, jotka kantavat Herran, kaiken maan valtiaan, liitonarkkia, laskevat jalkansa Jordanin veteen, sen vesi lakkaa virtaamasta, ja yläjuoksulta tulevat vedet pysähtyvät juoksussaan kuin läjäksi."
ja
”17. Herran liitonarkkia kantavat papit seisoivat paikallaan kuivalla maalla Jordanin keskellä Israelin kansan kulkiessa kuivaa myöten, kunnes he kaikki olivat päässeet Jordanin yli.”
Tässä toistettiin myyttiä Punaisen meren ylittämisestä. Ei vakuuta tämäkään ”ihme”.

Luuk. 14:7 – 35
Galilean kiertelevät pummit johtajanaan Jeesus vaikuttavat aina nälkäisiltä. Syöminen onkin Raamatussa keskeisessä osassa.

Ps. 80:1 – 20
Rukoilu on aivan turhaa puuhaa. Raamatun jumalan väitetään olevan kaikkitietävä. Lisäksi Jahve on kuulemma muuttumaton. Nyt sitten kuitenkin jotkut rukoilevat sillä oletuksella, että Jahve kuulee heidän rukouksensa ja muuttaa mieltään. Kovin on helposti suostuteltavissa tämä aavikkobarbaarien jumala.

Snl. 12:27 – 28
Joutavaa sanailua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti