lauantai 4. huhtikuuta 2015

Jeesus-mafian nuoriso-osasto



Tämän päivän (4.4.2015) Aamulehden paperiversiossa oli pitkä kirjoitus Jeesus-mafian nuoriso-osaston jäsenestä Patrick Tiaisesta. Tämä 21-vuotias heppu on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt puuhailla kaikenlaista Jeesus-mafian kätyrinä. Tiainen on pistänyt pystyyn ihan oman Jeesus-mafian osastonsa Kokkolaan. Osaston nimi on Uskon Sana (Word of Faith).

Samanlaisen Jeesus-mafian osaston Tiainen oli jo aiemmin perustanut Keniaan.  Näitä Jeesus-mafian asialle omistautuneita näyttää riittävän vähän joka lähtöön. Ikäpolvelleen tyypilliseen tapaan, kätyri on aktiivinen sosiaalisessa mediassa.

Mitään radikaalia uutta Tiainen tuo Jeesus-mafian toimintaan. Uuskarismaattisuus on jo aika vanhaa perua Amerikasta. Tiaisen uuskarismaattisuus on juuri sitä, mitä uuskarismaattisuudelta voi odottaa - hihhulointia! Järki, ajattelu, rationaalisuus ja tiede ovat tehneet tuhojaan Jeesus-mafian uuskarismaattisissakin osastoissa. Heidän agendansa on yhtä epäuskottava kuin muidenkin Jeesus-mafian osastojen agenda.

Tiainen hännystelijöineen vastustaa mm. seuraavia asioita, mutta eipä ole Tiaisellakaan todennettavia perusteluja, miksi seuraavat seikat ovat ylipäätään vastustettavia.

1)      evoluutio
2)      naispappeus
3)      homoseksuaalisuus

Tiainen kyllä varmasti itsekin ymmärtää, että evolutiiviset prosessit ovat hyvin dokumentoitu fakta. Todisteet evoluutiosta ovat niin ylivertaiset, että se peittoaa teistien argumentit mennen tulleen; etenkin kun esimerkiksi luomisesta missään muodossa ei ole sitä ensimmäistäkään todennettavaa näyttöä. Tiainen ja kumppanit voivat ihan itse tutkia todistusaineiston evoluutiosta. Tai vielä parempaa: he voivat tehdä itse evolutiivista tutkimusta ja julkaista tulokset vertaisarviointeja käyttävässä tieteellisessä julkaisussa

Naispappeuden vastustaminen heijastaa lähinnä vastustajien oman sukupuolisen identiteetin epävarmuutta. Tiaisen ja kumppanien implisiitti vihamielisyys naisia kohtaan herättää lähinnä myötähäpeää. Asiaan ei kuitenkaan tule suhtautua välinpitämättömästi. Tiaisen edustama primitiivinen näkemys on yleisen hyvinvoinnin kannalta negatiivinen. Kaikkialla missä naiset ovat saavuttaneet merkkipaaluja tasa-arvossa, yleinen hyvinvointi on lisääntynyt. Tiaisen ja kumppanien patriarkaalinen yhteiskuntamuoto on aikansa elänyt.

Tiettyjen seksuaalisen orientaation muotojen periaatteellinen vastustaminen kertoo enemmän väitteen esittäjän fobioista kuin relevanteista uhkista. Epävarmat ihmiset näkevät uhkia sellaisissa paikoissa, joissa uhkia ei ole. Toisinaan on jopa huvittavaa, kuinka jotkut kokevat homoseksuaalisen uhkana omalle heteroseksuaalisuudelleen.

Kuten tässäkin blogissa on jo moneen kertaan osoitettu, Tiaisen ja kumppanien argumentit eivät kestä pienintäkään kriittistä tarkastelua. On oikeastaan aika kummallista, että muuten rationaalisesti käyttäytyvät ihmiset käyttäytyvät irrationaalisesti, kun puhutaan jo itsessään irrationaalista (ja todentamattomista) jumaluskomuksista. Tämä on uskovien kannalta kovin kiusallista. Vaatii melkoista itsepetosta, jotta pystyy uskomaan näiden ”evankelistojen” argumentteihin tosina väitteinä.

Parhaimmillaankin uskovien argumentit ovat hölmöjä; pahimmillaan niin vihamielisiä, että ne ovat tappavia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti