maanantai 9. helmikuuta 2015

Seitsemäs käsky



7.
”Älä varasta.”

Tämänkin käskyn voin allekirjoittaa. Ongelmallinen käsky on vain Raamatun valossa. Pääsääntöisesti seitsemänteen käskyyn voidaan soveltaa samanlaista kritiikkiä kuin viidenteen käskyyn.

Katekismus sanoo asiasta: ”Raha ja omaisuus ovat Jumalan hyviä ja tarpeellisia lahjoja.” Tämä on varsin naivia ajattelua. Eiköhän raha ja omaisuus ole aivan ansaittu. Eikä mikään välttämättömyys vaadi, että rahaa ja omaisuus olisivat millään tavoin jonkin henkiolennon konkreettisia lahjoja. Rahaa ja omaisuutta on kertynyt ateisteillekin (esim. Bill Gates). Tietenkin tässä tapauksessa uskovat voivat väittää, että Bill Gates on rikastunut saatanallisen juonen ansiosta.

Tämäkin käsky koskee vain aavikkobarbaarien omaa heimoa. Kaikilta muilta sopii varastaa, kuten kaikki muut sopi tappaakin; kaikki Jahven valtuuttamana. Viittauskin johonkin – ihan mihin tahansa jumalaan – nollaa käskyn universaalin velvoittavuuden. Ilman viittausta jumalaan, ihmiset eivät kiertele ympäriinsä varastamassa toisiltaan. Tässäkin tapauksessa asia saattaa olla aivan päinvastoin. Jo pelkkä ihmisyys ja inhimillisyys estävät kohtelemasta lajitoveria kaltoin. Jumalalla ei ainakaan ole piirrettä vahvistavaa vaikutusta.

Katekismus jatkaa: ”Yhteinen vastuumme ulottuu koko ihmiskuntaan. Jos etsimme itsekkäästi omaa etuamme köyhien kustannuksella, varastamme niiltä, joiden elinehdot ovat kaikkein huonoimmat.”

Tämä on kieltämättä kunnioitettava ideaali. Taas kerran väitän, että ateistit, agnostikot ja uskonnottomat ottavat ideaalin tosissaan. He toimivat yleisinhimillisten päämäärien hyväksi.

Uskovilla on tässä suhteessa parantamisen varaa: vetoaminen korruptoituneeseen jumalaan tuottaa korruptoituneita tuloksia. Liian moni uskovien lähetystyöjärjestö on kompastunut taloudellisiin epäselvyyksiin. Jokainen evankelista on jo oletusarvoisesti korruptoitunut. He vievät ensin rahat ja lopulta järjen.

 Tämän Katekismuksen ohjeen uskovat jättävät mielellään väliin: ”Emme saa varastaa omaisuutta emmekä hankkia niitä petoksella.” 

Uskonnot ovat maailman suurin ja tuottoisin huijaus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti