keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Raamattukritiikkiä 4.2.2015



2. Moos. 19:16 – 21:21
16. Kolmantena päivänä, kun aamu oli tullut, alkoi jylistä ja salamoida. Paksu pilvi laskeutui vuoren ylle, ja kuului ylen kova pasuunan ääni, niin että koko kansa, joka oli leirissä, vapisi pelosta.
17. Mooses vei kansan leiristä Jumalaa vastaan, ja he asettuivat vuoren juurelle.
18. Koko Siinain vuori peittyi savuun, kun Herra astui sille alas tulessa. Siitä nousi savu kuin pätsin savu, ja koko vuori vapisi kovasti.
19. Pasuunan ääni koveni kovenemistaan. Mooses puhui, ja Jumala vastasi hänelle jylinällä.
20. Herra astui alas Siinain vuorelle, vuoren huipulle, ja Herra kutsui Mooseksen vuoren huipulle. Mooses nousi sinne ylös.
Hahhah…haaa…hahhaahhaaah…!
Kuinka joku voi pitää tällaista todellisena tapahtumana? Mooses oli ihan pilvessä. Mitä lie kamaa tuolloin käytettiin.
Sitten päästään kymmeneen käskyyn ja lopulta orjuuden oikeuttamiseen. Orjuus on kuvottavan vastenmielistä, mutta Jahve toki kaikki kuvottavuudet miellyttävät.

Matt. 2313 -39
Jeesusta vituttaa rajusti, koska hänen vallankumouskiihotustaan ei oteta vakavasti. Miksi edes pitäisi?

Ps. 28:1 – 9
”Älä tempaa minua pois jumalattomien kanssa…”
Uskovat ovat kovia tempaamaan. Taannoin kirjoitin blogipostauksen tempauksen typeryydestä.

Snl. 7:1 -5
”…että varjeltuisit irstaalta naiselta, vieraalta vaimolta, joka liehakoi sanoillaan.”
Taas (!) puhutaan irstaista naisista. Miksi ei koskaan puhuta irstaista miehistä? Jos kristinusko on näin vihamielinen naisia kohtaan, niin miksi yksikään nainen on uskovainen? Pelottelutaktiikka on toiminut aivan liian hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti