torstai 5. helmikuuta 2015

Ketä Jeesus kiduttaa tänään?



1.
Jeesus kiduttaa tänään jokaista uskovaista – taas(!). Jeesuksen näkemys toisinajattelijoista ei ollut kovin ymmärtävä: jokainen toisinajattelija joutuu helvettiin. Tosin Paavali vei idean aivan äärimmäisyyksiin, mutta Paavalinkin teologiassa pääasiallinen kiduttaja oli Jeesus ja hänen isänsä Jahve, jotka lopulta olivat yksi ja sama.
Jeesuksen kidutuksen uhreja on satoja miljoonia, ehkä jopa miljardeja, viimeisen kahdentuhannen vuoden ajalta. Kiduttajaa ei ole saatu viralta: sama meno jatkuu. Jeesusta vituttaa se, ettei hän pääse kiduttamaan niitä, jotka eivät usko häneen. Tällaista sadistia ei löytynyt edes natsien joukosta. Mengelekin on kevytversio kiduttavasta Jeesuksesta.
Tärkein Jeesuksen kidutusmetodi on syyllistäminen. Jeesus panee ihmisen tunnustamaan rikkeitä ja rikoksia, joita ihminen ei ole edes tehnyt.
Uskovat panevat Jeesuksen kidutusmenetelmät täytäntöön pyrkimällä herättämään ihmisissä perusteettoman synnintunnon.

2.
Kaiken kaikkiaan Jeesus suhtautui myönteisesti kidutukseen. Vertauksissa Jeesus puhui kidutuksesta tai kidutuksen kaltaisesta toiminnasta.

34 Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan. 35 "Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi."  (Matteus 18:34, 35)

13 Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: 'Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. 14 Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.” (Matteus 22:13, 14)

50 Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen herransa tulee, 51 hakkaa hänet kuoliaaksi ja tuomitsee hänet samaan paikkaan, jossa teeskentelijät ovat. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.” (Matteus 24:50, 51)

46 Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen isäntänsä tulee ja hakkaa hänet kuoliaaksi, ja niin palvelija saa saman kohtalon kuin epäuskoiset. 47 Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. 48 Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.” (Luukas 12:46-48)

Jeesuksen odotettiin kiduttavan myös seuraavasti:

29 He huusivat: "Mitä sinä meistä tahdot, Jumalan Poika? Oletko tullut tänne kiduttamaan meitä jo ennen määräaikaa?"  (Matteus 8:29)

7 ja huusi kovalla äänellä: "Mitä sinä minusta tahdot, Jeesus, Korkeimman Jumalan poika? Jumalan tähden, älä kiduta minua!" (Markus 5:7)

28 Jeesuksen nähdessään hän parkaisi, heittäytyi hänen eteensä ja huusi kovalla äänellä: "Mitä sinä minusta tahdot, Jeesus, Korkeimman Jumalan poika? Minä pyydän: älä kiduta minua!" (Luukas 8:28)

Kaikkein pahimmat väkivaltafantasioiden kidutukset:

41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka viettelevät pahaan ja harjoittavat vääryyttä. 42 Enkelit heittävät heidät tuliseen pätsiin, ja siellä itketään ja kiristellään hampaita.” (Matteus 13:41, 42)

8 Jos kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan parempi, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat kädet ja jalat tallella heitetään ikuiseen tuleen. 9 Ja jos silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä menemään. Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvetin tuleen.” (Matteus 18:8, 9)

41 "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.” (Matteus 25:41)

43 Jos kätesi viettelee sinua, hakkaa se pois. Onhan parempi, että käsipuolena pääset sisälle elämään, kuin että molemmat kädet tallella joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen [ 44 [i], missä 'mato ei kuole eikä tuli sammu'].* 45 Jos jalkasi viettelee sinua, hakkaa se pois. Onhan parempi, että jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat jalat tallella heitetään helvettiin [ 46 , missä 'mato ei kuole eikä tuli sammu']. 47 Ja jos silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvettiin, 48 missä 'mato ei kuole eikä tuli sammu” (Markus 9:43-48)
”22 "Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. 23 Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten.” (Luukas 16:22-24)

10 joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä. 11 Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa -- ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen.”

(Ilmestyskirja 14:10,11)


4.
Sadistista kolmen koplaa – Jeesusta, Jahve ja Pyhää Henkeä - te uskovat pidätte hyvinä. Olette sen luokan masokisteja, että epäilen empatian, sympatian ja alkeellisenkaan humaaniuden olevan teille mahdotonta.
Hyväksymällä Raamatun kidutuksen, olette alinta ihmissaastaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti