lauantai 14. helmikuuta 2015

Kosminen kulutushyödyke



1.
Jeesus –brändin myyntitykkien työkalupakki alkaa olla tyhjä. Homehtuneesta brändistä ei saa puoleensavetävää millään keinoin. Ihmiset liittyvät mieluummin paikalliseen Harrikka-kerhoon kuin seurakuntaan.

Vanhentuneet markkinointimenetelmät eivät ole vetoavia. Suomessa evankelis-luterilaiset ovat lyöneet hanskat tiskiin; fundamentalistit ovat taas niin marginaalisia, ettei heidän markkinointipuheensa ole nekään uskottavia.

Sinä kuluttuja kutsut tuotteen täyttämään joko todelliset tai kuvitellut tarpeesi. Kristinuskon markkinamekanismi toimii pitkään niin, että ensin luotiin keinotekoinen sairaus (synti), johon tarjottiin keinotekoista lääkettä (Jeesus). Kummatkin olivat siis keinotekoisia: kun ihmiset huomasivat vedätyksen, he luopuivat brändistä. Jeesus –brändi ei ole toipunut tästä ja tuskin toipuukaan.

2.
Jeesus on kosmiseksi nähty kulutushyödyke. Ostamalla Jeesus –brändiin kuuluvan tuotteen, ostajalle luvataan esimerkiksi itsetunnon kohotusta, valtaa, menestystä. Siinä sivussa luvataan pelastusta jostakin, jota ei voida identifioida millään ymmärrettävällä rationaalisella tavalla. Täten pelastuksen tarve on illuusioon perustuva tarve. Markkinamekanismi on luonut tarpeen ja samalla itse tarjoaa tarpeen tyydytyksen. Vielä kun asemaan on monopolisoitu, niin markkinahyöty voidaan maksimoida.

Kuluttajan uskonnollisen identiteetin määrittelee kulutuskäyttäytyminen: markkinoiminen potentiaalisille kuluttajille edellyttää näiden kuluttajien identifioimista. Jeesus –brändin markkinoinnin huonot tulokset antavat viitteitä siitä, että tuote on huono. Kaikki potentiaalisiakaan kuluttajia ei voi huijata.

Yksikin kömmähdys tekee kaikki markkinointiponnistelut turhiksi. Uskontojen historia on kertomus toinen toistaan seuraavista kommelluksista. Huonot tuotteet on aina korvattu toisilla, kunkin ajan tarpeet paremmin tyydyttävällä tuotteella. Uskonnot eivät ole poikkeus tässäkään suhteessa.

4.
Jeesus –brändin ei ole muuta kuin yksi vaihtoehto kuluttajien valinnoissa. Globalisaatio vain lisää vaihtoehtojen määrää. Ajalliset ja paikalliset rajoitukset eivät ole enää rajoitteita.

Jeesus Inc. kulkee kohti velkasaneerausta; ehkä peräti konkurssia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti