Puhuva aasi ja skeptismi

1.

Kristinuskossa uskotaan Raamatun ihmeisiin, Islamissa Koraanin ihmeisiin. Ihmeet ovat aina suhteessa uskomusjärjestelmään riippumatta siitä esittääkö ko. uskomusjärjestelmä tosia väitteitä.

Uskomusjärjestelmä määrittää sen minkälaisiin ihmeisiin uskotaan. Skeptikko suhtautuu skeptisesti kaikkiin ihmeitä koskeviin väitteisiin, koska hänellä skeptinen suhtautuminen taustaoletuksena olevaan ontologiseen jumalargumenttiin.

Ihmeiden perusteluksi ei riitä, että pitää annettuna faktana Jahven olemassaoloa. Jahven olemassaolo on yhtä todentamaton kuin Allahin tai Kalin (sininen nelikätinen nainen) olemassaolo. Täten vetoaminen mihin tahansa jumalaan on uskoa ilman evidenssiä.

2.

Verrattaessa kahden tapahtuman todennäköisyyttä pienemmän todennäköisyyden omaavaa tapahtumaa voidaan pitää ihmeenä. Täten, jos tapahtuman A todennäköisyys on 99%, ja tapahtuman B todennäköisyys on 98%, tapahtuma B voidaan luokitella ihmeeksi.

Edelleen jos tapahtumalla B löydetään jokin muu selitys kuin ihme, se lakkaa olemasta ihme. Tämä onkin koitunut uskontojen esittämien ihmeiden kohtaloksi: validit selitykset ovat tehneet ihmeet tarpeettomiksi.

Jonkin suotuisan sattuman voidaan sanoa konfirmoivan hypoteesia. Puhuvan aasin (ihme) voidaan Raamatun mukaan sanoa konfirmoivan hypoteesin Jahven olemassaolosta. Ei kuitenkaan ole riippumatonta evidenssiä puhuvan aasin olemassaolosta, joten puhuva aasi on jo itsessään verifioimaton olio. Vaikka puhuva aasi olisikin reaalimaailman olio, niin se konfirmoi ainoastaan itsensä – puhuvan aasin.

3.

Ilmiöinä puhuva aasi, ja muut samankaltaiset oliot, ovat mielenkiintoisia. Onko uskottavampaa lukea Raamatusta puhuvasta aasista kuin kuulla jonkun kertovan puhuvasta aasista?

Raamatun ihmeisiin uskovallekaan asia ei ole yksiselitteinen. Kirjaimellinen raamatuntulkinta edellyttää puhuvan aasin hyväksymisen ontologiseksi aprioriseksi totuudeksi. Jos joku sanoo eilen keskustelleensa puhuvan aasin kanssa, niin on syytä epäillä hänen mielenterveyttään; tai sitten ko. henkilö kertoo tarkoituksellisesti kummallisia tarinoita.

Argumenttina molemmat ovat hyvin samanlaisia: kauan sitten joku kertoi puhuvasta aasista ja joku merkitsi tarinan muistiin. Tästä tuli kulttuurievoluution prosessissa osa virallista kristillistä dogmia. Tarinaa ei voi konfirmoida; ei pelkästään sen ajallisen etäisyyden vaan myös väitteen ainutkertaisuuden takia.

Sama pätee henkilöön, joka kertoi keskustelleensa eilen aasin kanssa: tämä on mahdollista, mutta sen täytyisi olla ainutkertainen tapahtuma, jota ei edes hypoteettisella tasolla voisi toistaa; saati sitten konfirmoida.

Kummallekaan skenaariolle ei löydy konfirmoivaa evidenssiä. Ihmeitä ei tälläkään kertaa tapahdu.