Puolimatka jäi puolimatkaan

Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori antaa naurunaihetta lähes joka kerta, kun hän esiintyy julkisuudessa.

Tällä kertaa jyväskyläsäisen opiskelijalehden Jylkkärin verkkojulkaisussa Puolimatka osoittaa koomista kommentointia.

Taannoin tasa-arvoista avioliittolakia koskevassaan lausunnossaan Puolimatkan epäiltiin, jos ei nyt valehdelleen, niin käyttäneen lähteitä niin valikoivalla tavalla, että lausuntoa ei mitenkään voinut pitää tieteellisenä asiantuntijalausuntona.

Myös kasvatustieteiden opiskelijat ovat ihmetelleet professorinsa uskontoon nojaavaa ajattelua ja valikoivaan suhtautumista tieteellisiin teorioihin.

Jylkkärin haastattelijan kysyessä, miten usko vaikuttaa tutkimukseen, jonka pitäisi olla avointa kaikille mahdollisuuksille, Puolimatka vastaa, että kristinusko on tieteelle erinomainen lähtökohta.

Sitten Puolimatkaa lataa koskien modernin luonnontieteen syntyä 1500-luvulta alkaen: “Siellä oli vahvana usko, että ihminen oli luotu Jumalan kuvaksi. Tämä on ratkaisevaa, koska jos ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, silloin jokaisen yksittäisen ihmisen järki ja havainnot ovat luotettavia. Kristillisellä syntiinlankeemusopilla oli erittäin tärkeä merkitys kokeelliseen luonnontieteeseen. Se luo sen ajatuksen, että kaikkein älykkäimmätkin ihmiset voivat olla itsepetoksessa. Siitä syntyvät itsekriittiset tiedeyhteisöt.”

Kuinka väsyttävää onkaan vääntää rautalangasta jopa professorille, että vääristä premisseistä voi tehdä vain vääriä johtopäätöksiä. Todellakin, myös kaikkein älykkäimmät voivat olla itsepetoksessa – uskonnollisessa itsepetoksessa!

Puolimatkan itsekriittiset tiedeyhteisöt eivät taida vaikuttaa Jyväskylän yliopistossa; muuten Puolimatka ei päästäisi suustaan aina(!) jotain todella typerää. Uskoon (olkoon nyt sitten vaikka kristinuskoon) perustuvat tiedeyhteisöt eivät ole tiedeyhteisöjä vaan keskustelukerhoja, joiden ainoa tarkoitus on keksiä sopivia apologioita, kun karut faktat puhuvat heidän uskoaan vastaan.

Tämän täytyy Puolimatkankin tietää, mutta uskonsa oikeuttamiseksi hänen täytyy laukoa epätosia väitteitä toivoen, että professorin nimike antaa hänelle suojan huijauksen paljastumista vastaan.

Haastattelija kysyy Puolimatkalta: ”Mutta jos ateistinen tiedeyhteisö ei ole valmis kyseenalaistamaan omia lähtökohtiaan, onko sitten kristillinen tiedeyhteisö valmis asettamaan omat peruskäsityksensä puntariin?”

Vastaus kuuluu: ”Tämä ei ole tarpeen.”

Juuri tämä on tarpeen! Puolimatka tajuaa tilanteen, että hänen haikailemalla ”tieteellisellä” metodilla ei mitään mahdollisuutta kilpailevien oikeiden tieteellisten metodien kanssa. On siis pitäydyttävä kristillisessä pseudotieteessä ja pönkitettävä sitä professorin statuksen turvin.

”Sitten täytyy vain kysyä, kumpi on suurempi ongelma, maailmankaikkeuden synty tyhjästä vai Jumalan olemassaolo.”

Puolimatkan mielestä jälkimmäinen ei sisällä loogista ongelmaa, koska henkisen Jumalan alkuperää ei tarvitse selittää samalla logiikalla kuin materiaalisen maailman syntyä.

Loogisesti on todennäköisempää tuo Puolimatkan halveksima ensimmäinen vaihtoehto. Toinen taas vaatii entistä enemmän todentamattomia lisäoletuksia.

Ockhamin partaveitsi leikkaa tässäkin tapauksessa Puolimatkan parran. Humen giljotiini hoitaa loput.