sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Demoninen villapaita ja yliluonnollinen nenäliina



1.
Huffington Post uutisoi vuonna 2013 amerikkalaisen tv-evankelista Pat Robertsonin väitteestä, että käytetyissä, kirpputoreilta hankituista, vaatteissa saattaa olla demoni.
Vaikka Robertson on jo reilusti yli 80-vuotias, näin typerää näkemystä ei voi laittaa vanhuudenhöperyyden piikkiin. Äijän ajatusmaailmassa on jotain ratkaisevasti pielessä, varsinkin kun Robertson on laukonut noloja mielipiteitään omassa tv-ohjelmassaan vuosikymmenien ajan.
Vaikuttaa siltä, että Robertsonin evankelioimisen strategia on esittää typeryydessään vertaansa vailla olevia perusteettomia näkemyksiä, ja esittää ne röyhkeän provosoivasti yleisön edessä.
Robertsonilla ei ole meriittejä paitsi jos meriittinä pidetään tv-typeryyttä.
Voiko kukaan ottaa Robertsonia tosissaan? Ilmeisesti voi, sillä muussa tapauksessa tv-ohjelma olisi lopetettu jo aikoja sitten.
Demoniset henget voivat kuulemma tarttua materiaalisiin objekteihin. Toisten käyttämien vaatteiden tapauksessa tulee varmistua, ettei niissä demonisia henkiä.
Minä haluan demonisen villapaidan!

Robertsonin hölynpölyyn voi tutustua täällä:

Suomalainen yliluonnollinen nenäliina taas löytyy täältä:

2.
Pat Robertson on tahattoman komiikan evankelista.
Hän väittää suunnanneensa Hurrikaani Glorian vuonna 1985 pois Virginia Beachin lähettyviltä. Sen sijaan sama hurrikaani aiheutti New Englannin alueella 900 miljoonan dollarin tuhot.
Elokuussa 1986 Robertson kutsui ei-kristittyjä termiiteiksi, koska vallanpitäjät ovat termiittejä. LOL LOL
Vuonna 1987 Robertson valehteli hääpäivänsä, koska hänen ensimmäinen lapsensa oli saanut alkunsa avioliiton ulkopuolella.
1991 Robertson väitti episkopaalien, presbyteerien ja metodistien olevan antikristuksesta, joten hänen ei tarvitse olla kiltti näitä suuntauksia kohtaa.
Robertson on toistuvasti esittänyt naurettavia kommentteja muslimeista. Niitä on niin paljon, ettei tässä riitä tila niiden luettelemiseen.
Maaliskuussa 1995 Robertson kutsui hinduismia demoniseksi uskonnoksi vain siitä syystä, että heillä on monia jumalia.
Feminismiä Robertson on sanonut sosialistiseksi ja perhe-arvojen vastaiseksi, koska feminismi rohkaisee naisia tappamaan lapsensa. Mitä vittua PR tällä tarkoitti?
Homot taas aiheuttavat hurrikaaneja, tulvia ja muita luonnonilmiöitä.
Tässä vähän alkumakua Robertsonin typeryyksistä. Saatan tulevaisuudessa käsitellä amerikkalaisten evankelistojen kuvottavaa tietämättömyyttä.
Onhan meillä Suomessakin näitä pellejä, mutta heidän julkisuusarvonsa marginaalinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti