lauantai 7. helmikuuta 2015

Ensimmäinen käsky



Kymmenen käskyä siinä muodossa kuin esimerkiksi Katekismus ne esittää ovat (ihmis)vihamielisyydessään haitallisia. Niistä ei vain ole ohjeeksi. Aavikkobarbaarien barbaria ei sovellu nykyaikaan.

1.
”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.”
Näin tämän juutalais-kristillinen jumala tekee itsestään epäuskottavan heti ensimmäisessä käskyssä. Jahve tunnustaa muiden jumalien olemassaolon ja mahdollisesti näiden voiman, jopa paremmuuden Jahveen verrattuna.
Juutalaisten ei kuitenkaan tule tunnustaa muuta jumalaa kuin tuo aavikkobarbaaristen mooseslaisten Jahve. Ateistin kannalta asia on helppo. Ateistin ei tarvitse tunnustaa mitään jumalaa. Ensimmäinen käsky ei kiellä ketään olla uskomatta Jahve olemassaoloon. Tämän kun fundamentalisti-kristityt vielä muistaisivat väittäessään kristinuskon olevan ainoa uskonkäsityksiltään ”oikea” uskonto.
Ensimmäinen käsky siis takaa kaikille muille kuin mooseslaisille täyden vapauden uskoa tai olla uskomatta. Paljon myöhemmin Jeesuskaan ei eksplisiitisti maininnut, että pakanoiden tulisi sen kummemmin uskoa Jahveen. Vasta Paavali vei pakanalähetyksessään Jahve kaiken kattavan velvoittavuuden niin pitkälle, että Jahve vain mooseslaisia koskeva perusta hämärtyi.
Jahve tekee asemansa kaikkivaltiaana huvittavaksi. Jos Jahve todella olisi olemassa (no oletetaan että on) ja olisi kaikkivaltias, niin muita jumalia ei olisi edes olemassa. Kaikkivaltiaalla luulisi olevan kyky tuhota muut jumalat, jos ne kerran häntä näin häiritsevät.
Muiden jumalien olemassaoloa oloa ei oikein pysty perustelemaan syntiinlankeemuksellakaan. Aatamilla ja Eevalla ei ollut mitään tietoa – tai edes uskomusta – muusta jumalasta kuin Jahvesta. Milloin nämä muut jumalat ilmestyivät tarinaan? Jos Jahve oli kaiken – siis aivan kaiken – luoja, niin loiko hän myös muut jumalat? Täytyy olla rankan luokan masokisti, jos luo muita jumalia murentamaan omaa auktoriteettiaan. Ei lainkaan vakuuttavaa toimintaa kaikkivaltiaalta.
Siinain niemimaan aavikkorallin aikana tämä heimojumala sitten päättää ilmoittaa lakinsa kirjoitettuna kivitauluihin. Sekin piti tehdä kahteen kertaan. Kumpi siis toheloi, Mooses vai Jahve? Vai molemmat?
Aavikkobarbaareille ei riittänyt pelkästään se, että kivitauluihin oli kirjoitettu kymmenen käskyä. Mooseksen mukaan aavikkobarbaareita velvoittavia säädöksiä oli 613. On siinä ollut kivitauluissa kokoa. Tai jos Mooses muisti säädökset ulkoa, niin hän ei ainakaan kärsinyt ikäihmisille tyypillisestä muistisairaudesta.
Ja minkä takia Mooseksen piti viettää vuorella 40 päivää? Jos koko universumi luotiin kuudessa päivässä, niin muutamaan kivitauluun olisi kulunut vain tovi. Taisi Mooses ihan itse veistellä kivitaulut.
Ei ole uskottavaa, että tämä kaikkivaltias olisi ilmestynyt vuorella palavan pensaan muodossa. Tarinan mukaan se teki silloin vaikutuksen, mutta rationaaliselle ihmiselle palava pensas on palava pensas.
Minkä takia tämä kaikkivaltias Jahve ilmestyi juuri primitiiviselle heimolle aavikkorallin aikana? Muulla maailmassa oli ollut korkeakulttuureja jo pitkään. Oluttakin osattiin valmistaa jo vuosituhansia ennen Siinain aavikkorallia. Jos asiaa tarkastellaan Jahven argumenttien valossa, niin olisi siinä esimerkiksi sumerilaisilla ja kiinalaisilla ihmettelemistä, kun Jahve loi maailmakaikkeuden.
Lain julkistamisella oli parhaassakin tapauksessa vain poliittinen motiivi. Tällä tavoin Mooses pystyi latistamaan opposition pönkittäen omaa asemaansa diktaattorina. Diktaattori sai diktaattorin valtuuden toiselta diktaattorilta. Sittemmin tätä menettelytapaa on toistettu. vetoamalla taivaalliseen Taika-Jimiin moni diktaattori on pysynyt vallassa.
Ei ole todennettu, että Exodus olisi koskaan tapahtunut. Ei ole todennettu, että mitään Jahve laatimaa lakia olisi koskaan annettu jollekin erämaassa vaeltavalle heimolle. Ei ole todennettu, että mitään Jahve tai mitään muuta jumalaa olisi olemassa.
Meillä on vain satuja ja tarinoita Mooseksen ja kumppanien sekoilusta aavikolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti