torstai 19. helmikuuta 2015

Abortti on vain ja ainostaan naisen päätettävissä



1.
Yksi fundamentalistien mieliaiheista homoseksuaalisuuden lisäksi on abortti. Abortti on ollut Suomessa vuosikymmeniä täysin laillinen ja sekös kismittää fundamentalisteja.

Jälleen voidaan kysyä, miten subjektiivinen aborttioikeus on pois uskovien naisten raskauksista?

Miksi vähemmistössä olevat fundamentalistit pyrkivät saattamaan huonosti perustellut näkemyksensä yleiseksi laiksi? Eikö heille riitä, että he eivät tee missään olosuhteissa aborttia perustuen uskonnolliseen vakaumukseensa? Miten se vaikuttaa heidän vakaumukseensa, jos uskonnoton nainen päätyy aborttiin?

Vetoaminen Raamattuun koskien aborttilainsäädäntöä on suunnilleen samaa kuin naisten päätäntävallan nollaaminen koskien naisen omaa ruumista. Raamattu ei yksiselitteisesti kiellä aborttia, sillä Raamattu ei sano abortista mitään sellaisena kuin abortti länsimaissa ymmärretään.

2.
Fundamentalistien pitävät hedelmöitettyä munasolua ihmisenä, mikä puolestaan aivan naurettava argumentti. Tällainen solu on parhaimmillaankin vain solu, josta voi suotuisissa tapauksissa kehittyä ihminen. Useimmat hedelmöitetyt munasolut abortoituvat aivan itsestään ja sille eivät fundamentalistit voi tolkuttomasta rukoilusta huolimatta mitään. Nämä hedelmöitetyt munasolut ovat vain elinkelvottomia.

Edelleen voidaan kysyä: Onko munasolu puoli ihmistä? Onko siittiösolu puoli ihmistä? Mikä näiden kahden em. solun kombinaatiosta tekee ihmisen?

Hedelmöitetyssä munasolussa on korkeintaan ihmisen potentiaali, ei sen enempää. Mitään ”sielua” tällaiselle solulle ei voi osoittaa. Sieluja ei muutenkaan voi osoittaa todeksi. Yhtään sielua ei ole koskaan havaittu.

3.
Varhainen sikiö on vain soluröykkiö vailla sen kummempia ominaisuuksia. Sitä ei juuri erota muiden nisäkkäiden sikiöistä. Erikoistumisen piirteet tulevat esiin vasta paljon myöhemmin. Mikä tällaisen soluröykkiön abortoimisessa on niin kummallista?

Vastaus saattaa piillä ihmisen ylimielisessä asenteessa. Ihminen on pyrkinyt erottautumaan muista nisäkkäistä uskonnollisin dogmein. Ihminen on eläin vaikka asiaa vääntelisi miten tahansa perustuen erinäisiin uskonnollisiin teksteihin.

Ylimielisyyden ovat uskovat fundamentalistit vieneet äärimmäisyyksin väittämällä jumalan luoneen ihmisen omaksi kuvakseen.

4.
Sikiö ei ole ihminen vaan sikiö! Varhaisessa vaiheessa sikiö ei tunne edes kipua. Kivun tuntemus edellyttää hermosoluja. Kognitiivisia prosesseja varhaisella sikiöllä ei ole lainkaan, koska kognitio edellyttää varsin kehittyneitä aivoja.

Sikiö on siis enemmän kasvain naisen elimistössä; ei ihminen, eikä edes ihmisen kaltainen olio. 

Sam Harris menee varsin pitkälle väittäessään, että sikiö ei ole ihminen ennen kuin lapsi on syntynyt ja napanuora on katkaistu. Vasta kun lapsen elintoiminnot ovat riippumattomia äidin elintoiminnoista, voidaan puhua ihmisestä.


Tämä Harrisin näkemys puhuu sen puolesta, että myöhäinenkin raskaudenkeskeytys on perusteltua, jos lapsen voidaan testatusti todeta syntyvän vammaisena tai jos äidin terveys on vaarassa raskauden ja synnytyksen aikana.

Nykyaikainen lääketiede on kehittynyt niin pitkälle, että jo raskauden aikana tulevan lapsen vammaisuus voidaan havaita.

Äidin päihteiden käyttö raskauden aikana tulisi ilman muuta johtaa välittömään raskauden keskeyttämiseen.

5.
Kielteinen suhtautuminen aborttiin on jäänne patriarkaalisessa yhteiskunnassa, jossa naisten perustavanlaatuisia oikeuksia säädeltiin miesten mieltymysten mukaan.

Naisella ei ollut oikeutta omaan ruumiiseensa eikä paljon muuhunkaan kuten omaisuuteen. Naisten pyrkimys tasa-arvoon, ja sen onnistuminen, länsimaissa on lisännyt yhteiskunnallista sekä henkilökohtaista hyvinvointia.

Maissa joissa naisen asema on rajusti alisteinen, on todettavissa selviä puutteita hyvinvoinnissa. Näissä maissa miehet ovat traditionaalisesti sanelleet sen, mikä on naiselle hyväksyttävää. Nainen on miehen omaisuutta, tai omaisuuteen verrattavaa.

Naisen itsemääräämisoikeus koskien aborttia on ensiarvoisen tärkeää. Naisella tulee olla aina oikeus aborttiin statuksestaan riippumatta. Naisen ei tarvitse perustella aborttia millään tavoin kenellekään.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti