keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Tulisielu-koulu kristillisten ääriliikkeiden värväystoimintaa



Verkkojulkaisu Seurakuntalainen antaa aina tilaa kaikenlaiselle hömpälle. Julkaisussa on käsitelty enkeleiden ontologiaa, sielunhoitoterapeuttista puoskarointia, mutta tällä kertaa vuoron saa Tulisielu-koulu.

Aina kun puhutaan sieluista uskonnollisessa merkityksessä, se on *naamapalmun* paikka, eikä tämäkään kerta tee poikkeusta.

Vapaissa suunnissa tapahtuu samanlaista jäsenkatoa kuin ev.lut. kirkonkin parissa, joten uusien jäsenten värvääminen ja entisistä kiinnipitäminen on yhteisön pyramidi-huijaukseen perustuvan olemassaolon edellytys. Tähän tarpeeseen on kehitetty tuo em. Tulisielu-koulu, joka sekin on kopioitu lähes kokonaan Amerikasta.

Tavoitteemme on poistaa kuilua nuoren ja vanhan sukupolven väliltä. Siinä ihmissuhteet ovat avainasemassa. Seurakuntayhteydestä etääntyminen aiheuttaa usein sen, että uskonelämä laimenee. Kun Jeesus tekee jotain ihmisen sydämessä, hän alkaa rakastaa. Rakastavia nuoria aikuisia palaa seurakuntiin, joista eivät ehkä aiemmin löytäneet paikkaansa, Tulisielu-koulun johtaja ja Vapaakirkon pastori Henna Saarinen kertoo.

Kuilun poistaminen tarkoittaa dogmin yhtenäistämistä ja siinä ihmissuhteet todellakin ovat avainasemassa: toisinajattelijat tulee pakottaa vaikka sitten kuinka epäeettisin keinoin yhtenäisen dogman kannatajiksi. Seurakunnasta etääntyminen puolestaan tarkoittaa kontrollimahdollisuuksien vähenemistä tuon jäsenen suhteen. Kaikki tämä paketoidaan sentimentaaliseen Jeesus-hömppään, jossa rakastamisesta ei ole tietoakaan: pyramidihuijaukset eivät perustu rakkauteen vaan ahneuteen sekä vallan ja kontrollin tavoitteluun. Vapaakirkkokaan ei tee tässä asiassa poikkeusta.

Tulisielukoulu on opetuslapseuskoulu 18–30+ -vuotiaille nuorille aikuisille, jotka haluavat oppia ajattelemaan itse.

Jos haluat päästä pitkälle Jeesuksen kanssa, kasvaa johtajuudessasi, erottaa syvällistä aikaa jumalasuhteellesi, löytää kutsumuksesi ja lahjasi sekä elää yhteisössä, tämä on sinun paikkasi. Hengellisen pääoman lisäksi koulussa muodostetaan elämänmittaisia ystävyys- ja yhteistyösuhteita, Saarinen kuvailee.

Saarinen paljastaa ehkä enemmän kuin haluaa. Johtokoulutus tähtää värväämiseen, jota myös evankelioimiseksi kutsutaan. Nämä ”johtajat” kusettavat ja kuljettavat värvättyjä, mutta eivät tajua itse tulevansa kusetetuiksi. Niinhän se pyramidi-huijaus toimii. Itsenäinen ajattelu taas on tyhjä lupaus, sillä itsenäinen ajattelu tappaa takuuvarmasti jumaluskon. Itsenäisellä ajattelu Vapaakirkon piirissä tarkoitetaan itsenäistä ajattelu vallitsevan dogman mukaan…mutta sehän ei ole itsenäistä alkuukaan.

Nuo Saarisen mainitsemat elämänmittaiset suhteet taas ovat sitä, että kusettava pysyy yhteisön jäsenenä kuolemaansa asti maksaen kymmenyksensä kitisemättä ja vielä testamenttaa omaisuutensa Vapaakirkolle. Onko Saarinen tällaisten konnuuksien masinoija, siltä vaikuttaa.

Opintoihin kuuluu myös viikoittaiset käynnit seurakunnassa.

Haluamme totuttaa opiskelijat seurakuntayhteyteen ja sen merkitykseen, jotta heille opetuslapseuskoulun aikana muodostuisi rutiini kirkossa käymiseen ja haluaisivat sitoutua käymään myös omassa kotiseurakunnassaan koulun päätyttyä.

Tässäkin tapauksessa värvätty pyritään ehdollistamaan ja sitouttamaan tiettyyn toimintatapaan – kirkossakäyntiin – jotta värvättyä saadaan kontrolloitua ja hänen resurssinsa saadaan aina ylemmän portaan käyttöön mahdollisimman tehokkaasti.

Tulisielu-koulu järjestää 25.10.2016 Q&A-tilaisuuden. Pitäisikö mennä esittämään muutama kipakka kysymykset koulutuksen ja kouluttajien motiiveista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti