Kristinusko on häijy oppi

Aamulehden paperiversio julkaisi sunnuntaina 16.10.2016 kolmen aukeman jutun luterilaisuudesta otsikolla: Martin maa.

Jutussa nuoleskeltiin kristinuskoa ja sen erityisesti sen luterilaista versiota. Kriittinenkin puheenvuoro tosin mahtui mukaan ja sen esitti teatteriohjaaja-kirjailija Juha Hurme.

Uskontoihin Hurme suhtautuu hyvin kriittisesti.

Ne tarjoavat vain virheellisiä maailmanselityksiä. Ahdasmielisyys ja väkivaltaisuus tarttuvat uskontoihin tavattoman helposti.

Luterilaisuus ei ole Hurmeen arvoasteikolla poikkeus.

Hän muistuttaa, että Kustaa Vaasan uusi usko juntattiin Ruotsiin ja Suomeen ankaran kurin ja aivopesun sekä synkän sanoman kera. Katolisen kirkon uskomattoman hienot kirjat tuhottiin. Kansanrunous demonisoitiin pohjoisimpia saamelaisalueita myöten.

Porukka huijattiin maailmanlopun psykoosiin, ja perisynti nousi pintaan. Sitä korostettiin. Se oli kamalaa oppia.

Hurmeen mielestä sama henki leijuu näillä main edelleen.

Ikään kuin rangaistuksena syödään niukkaa leipää ja käristään. Se on elämän vihaamista. Suomalaiset ovat sellaisia jukureita, että kun jotain saadaan, viedään se vielä pitemmälle. Ollaanpa sitten kaikkein synkimpiä syntisiä tässä Ruotsin ja Venäjän välissä. Kosto saadaan vasta, kun noustaan ylös Jeesuksen tykö.

Ehkä senkaltainen synkkä jyrkkä ja selkeä purismi oli mieluisaa oppia kansalle, joka oli vasta oppinut lukemaan. Körttiläinen herätys on kaiketi luterilaisuutta puhtaimmillaan.

Hurmeen mielestä iloton uskonto vaikuttaa Suomessa perusnegatiivisuutena ja tympeänä inhona elämää kohtaan.

Juha Hurmeen analyysi on brutaalin osuva. Tosin negatiivisuus ei koske pelkästään tätä luterilaisuudeksi nimettyä lahkoa vaan koko kristinuskoa.