Kristinuskon hegemonia kouluissa

Kristinuskon hegemonia yritetään säilyttää kouluissa hinnalla millä hyvänsä; vaikka sitten lasten ja nuorten kustannuksella.

Hyvä esimerkki kristinuskon hegemonia-aseman raivokkaasta puolustamisesta on Opetushallituksen tasa-arvo-oppaan saama kritiikki. Kritiikkiä esittivät vapaiden suuntien fundamentalistit ja puoluekentästä Kristillisdemokraatit. Kristillinen hegemonia pyrkii sanelemaan, ei pelkästään sen mitä voidaan opettaa, vaan myös sen mitä saadaan opettaa. Valitettavasti opettajat ja vanhemmat ovat olleet liian välinpitämättömiä syrjintää opettavan kristillisen hegemonian suhteen: lapsille on saatu liian kauan opettaa jopa lasten oman vakaumuksen vastaista piilevää ja näkyvää kristillisyyttä ja vielä siten, että tuossa sortoon ja syrjintään kannustavassa kristinuskossa olisi jotain hyveellistä.

Lapset ja nuoret voivat suhtautua kristinuskon hegemonian vastustamiseen aika monella tavalla; esimerkiksi täysin välinpitämättömästi ja sitten kiihkeän aktiivisesti. Tosin kiihkeä aktivismi ei taida olla nykynuorten suosikkiaktiviteetti, en tiedä onko näin.

Eräissä fundamentalistisissa suunnissa lapsia ja nuoria koulutetaan aivopesun menetelmin saarnaamaan ja käännyttämään tovereitaan niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. Tästä ikävästä ilmiöstä on raportoitu tässäkin blogissa moneen kertaan. Arvelen, että nuorten paskapuheen sietokykyä on alempi kuin aiemmilla sukupolvilla. Käännyttäjien paskapuheen voidaan tarkistaa neitistä reaaliajassa. Nuoria on täten yhä vaikeampi kusettaa.

Aivan liian kauan koululaitos on saanut olla se ensisijainen instituutio, joka on ehdollistanut nuoret kristilliseen hegemoniaan perustuvaan yhteiskuntaan. Nuorten itsensä ääntä ei tässä ole juuri kuultu. Onneksi tilanne on paranemaan päin. Koulussakaan kristinusko ei ole enää oletusarvo.

Koulutus on nähty aivan liian kauan moraalisena, joidenkin kristinuskosta johdetun normatiivisen systeemin takomisena lasten ja nuorten ja päähän. Opetusmetodit ovat kannustaneet tähän, koska kriittisen ajattelun taitoa ei ole edes mainittu opetussisällöissä ennen kuin vasta aivan viime vuosina. Liian monta sukupolvea on ehdollistettu toimimaan oman etunsa vastaisesti. Koulukin on tuottanut suunnattoman määrän uskonnon uhreja uhrien edes ymmärtämättä olevansa uhri.

Kristillisen hegemonian ylläpitämisen kannalta välttämätön herra-orja-moraali on ollut koulun keskeinen tehtävä, ei kansalaisyhteiskunnan kannalta oleellinen vapaa ja rationaalinen kansalainen. Ajattelunvapaus on nimittäin kristinuskon hegemonian kannalta tuhoisaa.

Oppilaiden tietoisuutta kristillisestä hegemonisesta dominanssista ja sen kattavuudesta on parannettava, jotta oppilaat itse voivat ryhtyä tarvittaviin vastatoimenpiteisiin havaittuaan itsensä kannalta haitallisia kristillisiä ja mikseipä muitakin uskonnollisia piirteitä.

Jos lapsi/nuori/oppilas on uskonnoton, hän joutuu monella tapaa osallistumaan uskonnollisen perinteen ylläpitoon, vaikka ei välttämättä suoranaiseen uskonnonharjoittamiseen. Kristinusko taitavasti peitetty hegemonia saa sen näyttämään ”normaalilta”, jolloin nuoren uskonnottomuus olisi jollain tavalla epänormaalia.

Kristilliseen hegemoniaan ja sen ylläpitämiseen kuuluu oletusarvoisesti se seikka, että jos vanhemmat ovat edes nimellisiä tapakristittyjä, niin lastenkin oletetaan olevan sellaisia. Lapsen omaa vakaumusta hyvin harvoin – tuskin koskaan – kunnioitetaan millään tavoin.

Toivottavasti mahdollisimman moni lapsi ja nuori ymmärtää nousta vastustamaan kristinuskon hegemoniaa. Toivottavasti vanhemmat ovat niin valistuneita, että sallivat tämän.