torstai 27. lokakuuta 2016

Ahvio kannattaa hedelmällisyyskulttia - kultilla yhteyksiä kristofasismiin



Ahvion irvokas Äitienpäivänä 2016 julkaistu blogikirjoitus oli kuin suoraan Quiverfull- liikkeen ideologisesta oppaasta. Quiverfull on selvästi myös kultti.

Quiverfull on Amerikassa yksi taantumuksellisimmista liikkeistä mitä tulee naisten oikeuteen omaan kroppaansa. Monessa asiassa Quiverfullin jäsenet muistuttavat lestadiolaisia, mutta tämä koskee lähinnä vain lisääntymistä. Muissa asioissa he ovat lestadiolaisiakin jyrkempiä.

Edes keskeytetty yhdyntä ei ole sallittua Quiverfullissa. Homma ei siis saa mennä kirjaimellisestikaan reisille. Tällekin asialle on olemassa raamatulliset perusteet.

Avioliitot solmitaan vain kultin jäsenten välillä ja tyypillisesti asiasta päättävät nuoren miehen ja naisen isät; siis isät, eivät vanhemmat. Seurustelu tapahtuu isien valvovan silmän alla.

Quiverfull-kultissa lapset ovat tavallisesti kotiopetuksessa, koska sekulaari koulu on jollain käsittämättömällä tavalla epäraamatullista.

Quivefull - kultti sai paljon huomiota 19 Kids and Counting tosi-tv –ohjelman ansiosta, jossa seurattiin Duggarin perheen elämää usean vuoden ajan.

Ohjelmaa esittänyt kanava hyllytti ohjelman, kun selvisi, että perheen lapsista vanhin, Josh Duggar, oli hyväksikäyttänyt viittä ala-ikäistä tyttöä, joista kaksi oli Joshin siskoja. Joshin vanhemmat, Jim Bob ja Michelle Duggar, tiesivät asiasta, mutta eivät raportoineet siitä viranomaisille. Sen sijaan tapahtumien aikaan 14-vuotias Josh lähetettiin ”terapiaan” liikkeen yhden pastorin luokse, jossa Josh altistui ruumiillisen työn lisäksi erilaiselle manipuloinnille, jota ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua terapiaksi. Oikeaa apua Josh ei saanut.

Myöhemmin tämä terapiaa tarjonnut pastori jäin kiinni pedofiliasta ja vankilatuomiohan siitä napsahti.

Quiverfull liittyy uskonnolliseen oikeistoon ja sen poliittisiin pyrkimyksiin monella tavoin. Quiverfull-kultti ei ole kristofasistinen, mutta sillä on läheiset yhteydet kristofasismiin.

Josh Duggar oli ennen skandaalia Tony Perkinsin luotsaamassa Family Research Council –järjestössä jonkinlaisena johtajana. Family Research Council luokiteltu vihajärjestöksi. Pikaisen laskun perusteella vihajärjestöjen listalla on seitsemän järjestöä, joiden nimessä esiintyy sana family (perhe). Josh Duggar sai tuosta puulaakista potkut skandaalin saadessa kansalliset mittasuhteet, joka Amerikan mittakaavassa tarkoittaa aika isoa juttua. Nuo ”perhejärjestöt” ovat pelkästään kristofasistisia nyrkkejä, joilla pyritään takomaan poliittinen järjestelmä heidän tarkoituksiensa mukaiseksi.

Joshin isä, Jim Bob, oli nuorempana edustanut GOP:n uskonnollisen oikeiston jyrkkää siipeä Arkansasin osavaltion paikallisparlamentissa. Tuolta ajalta periytyy Duggarien kontaktit nykyisellä vaalikierroksella GOP:n presidenttiehdokkaaksi pyrkineeseen Arkansasin entiseen kuvernöörin Mike Huckabeehen. Huckabee on kristofasisti sieltä kaikkein pahimmasta päästä. Hänen ideaalisen hallintomallinsa rinnalla Saudi-Arabian ja Iranin hallinnot vaikuttavat edistyksellisiltä. Se kertoo paljon Quivefullin kannattaja Huckabeesta todella paljon.

Josh Duggarin skandaalin aika Mike Huckabee puolusti kristofasistien mediakanavalla (Fox News) Joshia useaan kertaan. Uskonnollisen oikeiston puolella Huckabeen menettely ei oikeastaan herättänyt edes pahennusta. Sen sijaan he paheksuivat niitä, jotka paheksuivat Josh Duggaria ja Mike Huckabeeta.

Quiverfull-kultin taakseen jättänyt Vickie Garrison ryhtyi aktivistiksi, joka on paljastanut kultin piiristä jos jonkinlaista juttua; enimmäkseen aika kipeitä juttuja.

Tuo Ahvion Äitienpäivä-blogi oli kuin jonkin hedelmällisyys-kultin julkaisusta, jossa ilmaisua oli laimennettu hieman hienovaraisempaan suuntaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti