maanantai 3. lokakuuta 2016

Patmoksessa rahapula - Mellerin eläke vaarassa?



Leo Meller raportoi Patmoksen tileissä olevan 200000 euron aukko. Tästä syystä Meller on taas lähtenyt kerjuulle.

Mellerin eläkkeen on raportoitu olevan yli 200000 euroa vuodessa, joten luopumalla vuoden eläkkeestään, Patmoksen rahapula korjaantuisi käden käänteessä.

Viime kesänä vajeen kerrottiin olevan 300000 euroa ja silloinkin Meller päätti lähteä kerjuulle. Rahaa ei kuitenkaan ilmeisesti saatu tarpeeksi kasaan.

Vuoden 2014 tilinpäätös tietojen mukaan Patmoksella oli rahastoituja varoja pari milliä. Rahastoista dippaaminen ei ilmeisesti Mellerille sovi, vaan aina täytyy kerjätä rahaa höynäytettävissä olevilta ihmisiltä.

Mellerin omien juttujen mukaan Radio Patmoksen pyörittäminen vaatii rahaa. Arvelen rahavirtojen pienentyneen, koska Aito Avioliitto ry:n näkyvä tukeminen söi Patmoksen uskottavuutta pahan kerran. Aitoaviohan osoittautui Patmoksen haarakonttoriksi.

Meller osaa yleisönsä syyllistämisen taidon:
Kysyin laivaristeilyllä syyskuussa tänä vuonna, mitä ryhmä mukana olevia ystäviä tiesi Radio Patmoksesta. Suorastaan järkytyin vastauksista. Pieni joukko lausui melkein yhteen ääneen: ”Että asema ja koko radiotyö meni parin sadan tuhannen euron vajeella!” Keskustelimme siitä ja tästä. Sitten kysyin joukolta kaksi kysymystä peräkkäin: Kuinka moni teistä kuunteli radiotamme syksyllä 2015? Kuinka moni teistä on maksanut vapaaehtoisen kuunteluluvan 50 euroa? Keskimäärin 85 % läsnä olevista nosti kätensä ensimmäisen kysymyksen ollessa vastattavana. Jälkimmäisen kohdalla laskeutui piinaava hiljaisuus. Paljastui, ettei yksikään säännöllisistä kuuntelijoista ollut maksanut 50 EURON kuuntelijamaksua. Seuraavat 15 kuukautta ovat historiamme kallein radiosatsaus. Voitko Sinä olla mukana? - LEO MELLER

Vapaaehtoinen kuuntelulupa? On tuo Leo Meller sekaisin. Ja tällainen puulaaki on jäsenenä Vastuullinen lahjoittaminen ry:ssä! Tuonkin puulaakin tarkoituksena on kerätä testamenttilahjoituksia ihmisiltä. Mellerillä ja Patmoksella onkin pitkät perinteet enimmäkseen vastuuttomasta lahjoittamisesta. Kasvojen kohotus hyväntekeväisyysjärjestön jäsenenä on tuomittu epäonnistumaan.

Patmos bisneksessä eletään jänniä aikoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti