Kristofasismin jatkokurssi

Erään keskustelupalstalla olleen kommentin johdosta, nyt seuraa kristofasismin jatkokurssi.

Hyvä alku amerikkalaisen kristofasismin ymmärtämiselle on Chris Hedgesin The Christian Right and the War on America (2007).

Hedges tarkastelee 1900-luvun totalitaarisia liikkeitä aina Mussolinin Italiasta Pinochetin Chileen ja niiden yhteyksiä kristillisiin kirkkoihin. Tämän jälkeen verrataan amerikkalaista uskonnollisen oikeiston tavoitteita ja retoriikkaa em. ilmiöihin: Niiden todetaan olevan pitkälti yhteneviä. Tätä retoriikkaa ja tavoitteenasettelua ovat Ahvio ja Puolimatka pyrkineet tuomaan Suomeen; erityisesti Ahvio, jonka kirjoitukset ovat kovin militantteja. Puolimatkan retoriikka on taas hienovaraisempaa kristinuskon dominionistista ylivaltaa palvelevaa pseudo-tieteellistä hömppää.

Ahvion tapauksessa asia ei ole lainkaan yllättävää. Ahviohan on tehnyt väitöskirjan kalvinismista ja amerikkalainen kristofasismi pohjautuu Hedegsin mukaan kalvinismiin ja vielä sen radikaaliin muotoon. Kristofasismi on siten apokalyptista, kiihkeän militaristista, seksististä ja (yllätys, yllätys!) homofobista muutaman muun seikan lisäksi.

Amerikkalaisella kristofasismilla on paljon rahaa käytettävissään, kiitos laajan ja vauraan evankelisen kannattajakunnan. Suomessa näitä ”evankelisia” on vain sen verran pieni joukko, että heidän potentiaalinsa vaikuttaa yhteiskunnallisiin instituutioihin, on aika pieni. Melua he yrittävät pitää ja pyrkivät levittämään ideologiaansa siten, että heillä tulisi tavoitteenasettelun mukaan olla hegemonia-asema, josta käsin he voisivat sanella yhteiskunnan menettelytavat.

Amerikassa kristofasismin juuret voidaan jäljittää 1930-luvun lama-aikaan. Samoihin aikoihin Suomessakin vallinneen laman aikana monet papit aina piispoja myöten olivat fasisteja: He hakivat esikuvansa ensin Italiasta ja sitten Saksasta.

1950-luvulla Amerikassa syntyi John Birch Society, joka on vieläkin toiminnassa. 1980-lvulla olivat vuorossa mm. Moral Majority ja Council for National Policy. 1990-luvulla syntyivät monet ääripatrioottiset kristofasistiset (puolisotilaalliset) liikkeet, jotka pommittivat esim. aborttiklinikoita. Tuolloin alkoi ilmetä pyrkimys erottaa ei-traditionaaliset perhemuodot ns. traditionaalisista ydinperheistä, joko häpäisemällä tai syyllistämällä. Kun pelkästään tämä ei riittänyt, pyrittiin vaikuttamaan lainsäädäntöön siten, että näiden ei-traditionaalisten perheiden oikeudet ja vapaudet saataisiin minimoitua. Samanlaista debattia juuri Ahvio ja Puolimatka ovat pitäneet yllä Suomessa.

Arvelen, että Suomessa kristofasistien suhteellisesti suurin edustus löytyy vapaista suunnista. Mitä pienempi lahko/kultti, sitä paremmat mahdollisuudet ajaa kristofasistisia näkemyksiä. En olisi lainkaan yllättynyt, vaikka Ahvion ja Puolimatkan tavoitteena olisi se, että ainakin jotkut heidän kristofasistista näkemyksistään saisivat kannatusta myös ev.lut. valtavirrassa. Tällöin olisi helpompi legitimoida epäeettisetkin menettelytavat.

Ehkä suomalaiseenkin kristofasismiin soveltuu se mitä Tom Faw Driver sanoi asiasta: ”Kristinusko on jatkuvassa vaarassa ajautua kristofasismiin. Vaara tarkoittaa sitä, että Kristus asetetaan kaiken, myös yhteiskunnallisen elämän, keskipisteeseen riippumatta lainsäädännöstä, joka pyrkii ehkäisemään kristofasistista tyranniaa. Tällöin julistus muuttuu diktatoriseksi valmistellen tietä fasismiin.” Driver mainitsee myös revisionistisen historiankirjoituksen, josta oli puhetta jo eilen.

”Kristofasismi on jyrkkä teologinen hyökkäys sitä vastaan, mitä Jeesus sanoi Raamatussa. Se on ei-normatiivista kristologiaa.” (George Hunsinger)

Kristofasismi on yhteydessä myös kristomonismiin. Oikeastaan tilanne on se, että kristomonismi johtaa helposti kristofasismiin. Kristomonismi on lyhyesti sitä, että Jeesusta pidetään niin jumalallisena, että Jeesuksen inhimillisyys jätetään huomiotta. Jo tuossa eilen mainitussa Söllen artikkelissa mainitaan, että tämä oli siis jo vuonna 1970 amerikkalaisen fundamentalismin piirre.

Viime aikoina on myös Suomessa esitetty näkemyksiä Suomesta kristillisenä valtiona. Suomi on kristittyjen perustama valtio kristityille. Tämä perin amerikkalainen lähestymistapa on tyypillistä mm. Puolimatkalle, joka hieman peitellysti tuo asian esille siten, että jotakuinkin kaikille asioilla tieteestä moraalin ja politiikkaan on länsimaissa kristillinen alkuperä. Tällainen kristillinen narratiivi on juuri revisionistista historiankirjoitusta, josta siitäkin oli puhetta jo eilen.