Puolimatka, presuppositiot, apologetiikka ja pähkähullun professorin fideistinen mielipuolisuus

Puolimatkan apologeettinen arroganssi on fasistista fideismiä. Presuppositio on, että Jumala on oikeutettu uskomus (warranted belief), joka ei vaadi tuekseen muita uskomuksia tai jota ei voida johtaa muista uskomuksista. Presuppositionalismi on autoratiivista siinä mielessä, että oikeutettu uskomusta ei tarvitse kyseenalaistaa; sitä ei edes sovi kyseenalaistaa vastauksen ollessa mihin tahansa: Koska Jumala…(tähän voi liittää minkä tahansa vapaavalintaisen lauseen).

Tästä seuraa fideistinen epistemologia: Kristus/Jahve on kaiken tiedon alkuperä ja auktoriteetti. Mitään muuta mahdollisuutta ei ole eikä voi olla. Tämä taas johtaa emotionalismiin ja irrationaalisuuteen. Kun tästä fideistisestä epistemologiasta johdetaan yhteiskuntapoliittinen ohjelma, otetaan käyttöön fasistisen valtion ideat. Kristus on valtion johtaja, jota edustaa valtion kristillinen eliitti, johon Puolimatkakin ilmeisesti olettaa kuuluvansa tai ainakin haluaisi kuulua.

Tällainen Puolimatkankin kannattama presuppositionalistinen apologetiikka asettaa kaiken muun kuin jumalallisen ilmoituksen tiedon alkuperänä skeptisismin kategoriaan. Kaukana ei olla kristomonismista; tavasta jossa Kristus on hengellistetty niin, että Kristuksen inhimillisyys jätetään huomiotta.

Presuppositionalistinen apologetiikka perustuu ajatukseen, että Kristus/Jumala on rationaalisen ajattelun perusta, Raamattu jumalallinen erehtymätön ilmoitus ja inhimillinen kokemusmaailma ei ole ymmärrettävissä ilman kokemusta jumalasta.  

Fasismin doktriinin Puolimatkan apologiat on siirrettävissä vähän ontuen, mutta kuitenkin siten, että valtion on kaikenkattava ja oman valtion ulkopuolella on vain ei-inhimillisiä ja ei-hengellisiä arvoja. Tämä on aivan yhtenevä islamilaisen teokratian kanssa, jota voidaan kutsua islamofasistiseksi valtioksi. Olen jo useampaa kertaan osoittanut tässä blogissa sen, kuinka kristillinen ja islamilainen fundamentalismi ovat hyviä liittolaisia: vain taivashepun nimi on eri.

Presuppositionalismi on totalitaarista, koska mitään ei ole ilman ennakko-oletusta Jumalasta. Totaliteetti sulkee kaiken sisälleen, mutta samalla suhteuttaa kaiken; jopa jumalalinen alkuperä pitäisi suhteuttaa, jotta presuppositionalismi olisi perusteiltaan johdonmukaista. Näin ei tietenkään tarvitse tehdä, koska teologinen kikka on se, että Jumala on uskomus, jota ei tarvitse perustella.

Fideismiin kuuluu ajatus järjestä uskon vihollisena, joten uskon on oltava ensisijaista ja järki nähdään uskon vihollisena paitsi silloin kun pyritään esittämään apologeettisia väitteitä rationaalisesti. Täten usko on ylivoimainen ja ainoa tapa saavuttaa totuuden totaliteetti.

Apologetiikka pyrkii selittämään kaikki faktat kristillisen maailmankuvan eduksi, mutta silloin monet perusteet eivät ole faktoja vaan perusteettomia uskomuksia eli jotain muuta kuin mitä pyrittiin selittämään.

Kristillis-fasistinen fideistinen presuppositionalistinen apologetiikka sulkee pois kaikki muut mallit epärelevantteina. Ei ihme, että Puolimatkan oppilaiden on raportoitu olevan toisinaan suorastaan vittuuntuneita pähkähullun professorin mielipuoliseen evankeliointiin: näin siis opiskelijalehti Jylkkärin mukaan.