Rahkonen puhui ihan pehmeitä

Jukka-Pekka Rahkosen esiintyminen viime viikolla Eduskunnan lakivaliokunnassa ja sitä seurannut Rahkosen avautuminen Aito Avioliiton Facebook-sivuilla on kirvoittanut jos jonkinlaista kommenttia tälläkin palstalla.

Kun on katsonut tuosta Rahkosen esiintymisestä olevan videon ja lukenut FB-avatumisen tekstit, niin voi ajatella Rahkosen seonneen. En kuitenkaan menisi tekemään asiasta kovinkaan nopeita johtopäätöksiä.

Rahkonen vain propagoi oman agendansa puolesta kun siihen kerrankin oli mahdollisuus ja vielä niinkin arvovaltaisella foorumilla kuin Eduskunnassa. Tuo esiintyminen oli täysin linjassa fasististen pyrkimysten kanssa: ensin luodaan kuvitteellinen ongelma ja sitten siihen tarjotaan ratkaisu. Tämä kuvitellun vastustajan demonisoiminen on niin vanha strategia, että sen läpinäkyvyys on jopa koomista. Hengenheimolaisiin sellainen saattaa vedota, mutta ei sekään kovin kauan. Uhan on oltava todellinen, jotta sillä olisi reaalimaailman relevanssia.

Enemmänkin ajattelen Rahkosen kokevan eksistentiaalista uhkaa ja angstia perin hauraan maailmankuvansa takia. Tämä maailmankuvan hauraus on yhteistä kaikille ääriliikkeiden kannattajille.

Asiaan saattaa vaikuttaa myös kognitiivinen dissonanssi. Oman maailmankuvan ja todellisuuden välillä on niin suuri ristiriita, että sellainen aiheuttaa näitä selvästi fasistisia Rahkoselle tyypillisiä ulostuloja.

Joku esitti arvion, että Rahkonen oli ”kääntänyt” selkokielelle Ahvion kryptiset kirjoitukset. Siltä se vaikuttaa ja Ahvio taas on kopioinut ne amerikkalaiselta fasistiselta uskonnolliselta oikeistolta. Mitä kauemmaksi tullaan alkuperäisistä väitteistä, sitä huonommin ne soveltuvat kategorisiksi imperatiiveiksi; Rahkosen tapauksessa ne eivät sovi suomalaiseen yhteiskuntaan alkuukaan: kannatus ei vain riitä vaikka propagandaa höystettäisiin dramaattisilla ja raflaavillla uhkakuvilla.

Rahkosen Eduskunnan lakivaliokunnan kuulemistilaisuudessa käyttämässä puheenvuorossa yritettiin häivyttää taustalla vaikuttava uskonnollinen vakaumus siten, että se mainittiin vain mahdollisimman yleisellä tasolla juutalais-kristillisenä kulttuuriperintönä. Rahkoselta tämä onnistui, mutta Puolimatka kompuroi asian kanssa.

Aito Avioliiton fasistinen ideologia  - kristillisyydellä höystettynä tai sitä ilman – on Suomessa sen verran  marginaalinen ilmiö, ettei ole kovinkaan todennäköistä, että siitä tulisi jokin kansanliike. Nämä oikeistopopulistit ärhentelevät aikansa tässä avioliittoasiassa, mutta kun se ei ota tulta, niin sitten siirrytään seuraavaan vastustettavaan asiaan. Näiden populististen ryhmittymien motiivit kumpuavat milloin minkin asian vastustamisesta, ei jonkin asian kannattamisesta muuta kuin näennäisesti.

Mielenkiinnolla odotan mikä seuraava ”suuri ja massiivinen kansanliike”, jonka nuo aivan äärimmäisellä oikealla laidalla seilaavat saavat aikaan.

Aasinlakki 43/2016 Aito Avioliiton kvartetille

Aasinlakki 43/2016 menee Aito Avioliiton kvartetille Rahkonen, Turunen, Puolimatka ja Antinen. He kävivät perseilemässä Eduskunnan lakivaliokunnassa.

Kuten arvata saattaa, kvartetin jutut olivat täyttää tuubaa. Rahkonen ansaitsee erikoismaininnan; kundin jutut olivat ratkiriemukasta revittelyä kristofasismilla.

Kvartetti on parin viime vuoden aikaisen poliittisen perseilyn malliesimerkki.

Daily Mail - fundamentalismi aiheuttaa rikollisuutta

Kriminologian professori, Elicka Peterson Sparks, on kirjoittanut kirjan The Devil You Know, the Surprising Link Between Conservative Christianity and Crime (Prometheus Books), jossa hän esittää hypoteesin, jonka mukaan kristinuskon äärimuodot aiheuttavat vihaa ja rikollisuutta Yhdysvalloissa.

Väite tuntuu aika kovalta. Daily Mail referoi kirjaa 16.2.2016 julkaistussa artikkelissa otsikolla: EXCLUSIVE: 'Fundamentalist' Christianity is to blame for crime in America - because the Bible teaches violence and vengeance, claims provocative new book.

Tiedä sitten onko kirjan kustantaja määrännyt kirjan nimen, vai onko se peräisin Sparksilta itseltään. Daily Mailin jutun otsikko nyt ainakin on laadittu raflaavaksi klikkausten toivossa.

Daily Mailin jutun ingressissä lehden toimitus sanoo seuraavaa: Amerikan kristitty oikeisto katsoo maan olevan uusi Sodoma ja Gomorra, joten he pitävät kostoa anteeksiantamista parempana.

En tuosta oikein pystynyt saamaan aikaan mitään kausaalista, mutta eteenpäin…

Tekstin ensimmäisessä kappaleessa jutun kirjoittaja sanoo: Kristillisyyttä voidaan syyttä Amerikan korkeasta rikollisuudesta, koska äärikristityt uskovat Raamatun antavan oikeutuksen väkivallalle.

Jos kirjassa esitetään tuo väite, niin metsään menee. Se pätee vain tuohon uskonnolliseen kristofasistiseen äärisuuntaukseen. Tämä on voitu toisessa yhteydessä verifioida. Amerikkalaiset valtavirran protestantit (sekä katoliset) ovat enimmäkseen lainkuuliaisia kansalaisia, jotka paheksuvat uskonnollisen (ääri)oikeiston tapoja ja tottumuksia. Tämäkin on verifioitu.

Daily Mail referoi Sparksia: Fundamentalistinen kristillisyys on kriminogeenistä (mikä sanahirviö!) ja aiheuttaa täten rikollisuutta. Yhdysvalloissa on enemmän kristittyjä fundamentalisteja kuin missään muualla maailmassa. Maassa on korkeat rikosluvut ja erityisesti kuolonuhreja vaativat rikokset ovat korkealla tasolla verrattuna mihin tahansa muuhun länsimaahan.

Nyt on tainnut mennä professorilta korrelaatio ja kausaalisuus sekaisin. Korrelaatio pystytään osoittamaan, mutta kausaalisuutta se ei tarkoita. Miten lie Sparks vetänyt rajan fundamentalismin ja muiden suuntausten välille, sitä ei Daily Mailin juttu ei kerro.

Sparks jatkaa Daily Mailissa: Se ei ole sattumaa…uskomusjärjestelmä, jota uskonnollinen oikeisto inspiroi, on ominut itselleen kriminaaleja aktiviteetteja mukaan lukien väkivaltaan kannustamisen siten, että uhreina ovat mitä moninaisin joukko; esimerkiksi toisella tapaa uskovat.

Sparksin johtopäätös on, että kristillinen fundamentalismi on johtanut Yhdysvallat vaaralliselle tielle, joka luo pelkästään sosiaalisia ongelmia. Tämä johtopäätös vaikuttaa uskottavalta ja sitä on tukemassa monet muut tutkimukset.

Kristillisen fundamentalistisen poliittisen oikeiston väite siitä, että he rakastavat Amerikkaa, on sekin Sparksin mukaan vale. Sparks sanoo: On ironista, että patrioottiset nationalistit eivät oikeasti rakasta Amerikkaa, koska he uskovat maan olevan moderni Sodoma ja Gomorra. Heidän kokonaisvaltainen näkemyksensä Amerikasta on kristillinen teokratia.

Daily Mailin jutun voi lukea tuolta:

http://www.dailymail.co.uk/news/article-3460589/Christianity-making-America-criminal-Bible-teaches-vengeance-violence-claims-provocative-new-book.html

Arvelen Sparksin olevan näitä Amerikan ”puolimatkoja”, joilla on professorin virka, mutta joilla eivät into ja mielenkiinto – ehkä eivät myöskään tiedot ja taidot – riitä tekemään varteenotettavaa tieteellistä tutkimusta, joten he päätyvät kirjoittamaan poleemisia populaarikirjoja. Mikäs siinä, se heille suotakoon, mutta heidän teksteihinsä – olivatpa he miltä puolelta kenttää tahansa – tulee suhtautua kriittisesti.

Uskontokeskustelu on viime vuosina sekä Suomessa että Amerikassa ollut aika polarisoitunutta. Vastapuolen argumentteihin ei aina jakseta perehtyä. Ehkä niihin edes haluta perehtyä. Omia argumentteja ei viitsitä hioa. Tuloksena on Sparksin, Puolimatkan ja Ahvion tekstien kaltaista pseudo-tiedettä. Nämä taas hivelevät kunkin omaa kannattajakuntaa tyyliin: Olinpas oikeassa!

Yhdysvalloissa on vankipopulaatiossa suhteellisesti enemmän fundamentalistisesti uskovia kuin muussa väestössä. Tämäkään ei ole osoitus kausaalisuudesta, korrelaatiosta kyllä. Internetaikana faktat ja fiktiot, metodologiset heikkoudet ja kaikki muu sälä tutkimuksen ympärillä sekoittavat relevantinkin tiedon sanapuuroksi, josta on harjaantumattoman lukijan vaikea saada selvää, onko kyseessä oikea tieteellinen tutkimus vai jotain ihan muuta.

Ovathan nuo populaarikirjoitukset aika usein melko viihdyttäviä.

Vanhoillislestadiolaisuus - väkivaltainen kultti

Vanhoillislestadiolaiset eivät pääse eroon väkivallan kierteestä; eivät sitten millään.

Viime vuosina on raportoitu jonkin verran lestadiolaisten parissa ilmenevästä systemaattisesta henkisestä väkivallasta. Aivan erityisesti tämä pätee ns. hoitokokouksiin, jotka ovat jo lähtökohdiltaan nöyryytykseen, häpäisyyn ja syyllistämiseen.

Perheväkivalta, nyrkkiä naamaan, ei sekään ole mitenkään vierasta noissa piireissä. Kotimaan blogeissa kiinnitettiin asiaan huomiota 27.10.2016. Näissä fundamentalistisissa liikkeissä väkivallan elementti on aina läsnä – tavalla tai toisella. Ihmekös tuo, väkivallalle on aina löydettävissä raamatulliset perusteet. Raamattuhan on erittäin väkivaltainen opas ja metsään mennään, kun sieltä yritetään poimia oppeja ihmisten alistamiseen.

Kotimaan24:n blogissa viitataan Päivämiehen 26.10.2016 julkaistuun pääkirjoitukseen.

Kotimaa24: Kirjoitus paheksuu väkivaltaa, mutta ei sano, että kyseessä on rikos, josta on säädetty rangaistus. Tämä kirjoitus kuvaa hyvin sitä, miten SRK-kristillisyydessä yleensäkin suhtaudutaan eri väkivallan muotoihin, ja mihin toimiin ryhdytään kun sitä ilmenee. Väkivaltaa kyllä yleisellä tasolla paheksutaan, ja todetaan että se haavoittaa uhria.

Tuollainen kiemurtelu on valitettavan tyypillistä kristillisille ääriliikkeille, jollainen lestadiolaisuus ja sen eri variaatiot ovat. Apologiat ovat kieroja kuin korkkiruuvi.

Uhrille annetaan nykyään lupa puhua asioista, mutta mitään konkreettista neuvoa ei anneta siihen, miten väkivallan kierre saadaan loppumaan.

Jos näin on, niin jo pelkkä puhuminen on edistystä, mutta epäilen, että sekin jää pelkäksi kuriositeetiksi. Vaientaminen jatkuu ja niin jatkuu väkivallan kierrekin.

Lähinnä kehotetaan pyytämään ja antamaan anteeksi. Mahdollinen rikosoikeudellinen vastuu jää huomiotta, tai siitä huolehtiminen jää lähinnä tekijän vastuulle, kuten hyväksikäyttöasioiden hoitamisessa on ohjeistettu, esim Päivämiehen pääkirjoituksessa 27.1.2010.

Näin mahdollistetaan pelkkä väkivallan jatkuminen. Hyväksikäyttötapauksista on jäänyt varmasti suurin osa ilmoittamatta viranomaisille. Päivämies on kirjoittelullaan mahdollistanut väkivallan kierteen jatkumisen. Sellainen ei ole hyvää journalismia, eikä edes journalismia vaan valtapolitiikkaa.

Kun tämän viikon pääkirjoitus päättyy sanoilla ”Tämän lisäksi tarvitaan anteeksipyytämistä ja -antamista, sydämestä saakka sopimista”, se tarkoittaa vakiintuneen ja liikkeessä usein toistuvan opetuksen mukaan sitä, että asioista ei sen jälkeen saa enää puhua. Mikäli uhri tai joku muu ottaa asian esille, häntä syytetään anteeksiantamattomuudesta.  Kun rikoslain määrittelemiä rikoksia hoidetaan pelkästään evankeliumilla/anteeksiannolla, niin käytännössä sillä suojellaan väkivallantekijää, joka säilyttää maineensa ja asemansa,  ja uhrit jätetään tien oheen makaamaan  Tällainen toiminta ei  useinkaan pysäytä väkivallan kierrettä, vaan se jatkuu, ja tulee uusia uhreja.

Valitettavasti viranomaisten resurssit ovat rajalliset, joten usein – aivan liian usein – nämä lestadiolaiset kriminaalit pääsevät pälkähästä kuin koira veräjästä. Väkivallan kierteen voi katkaista vain nuorempi sukupolvi siten, että lopettavat epäeettisten menettelytapojen sitämisen.

https://www.kotimaa24.fi/blogit/vanhoillislestadiolaiset-eivat-pysayta-vakivallan-kierretta/

Ahvio kannattaa hedelmällisyyskulttia - kultilla yhteyksiä kristofasismiin

Ahvion irvokas Äitienpäivänä 2016 julkaistu blogikirjoitus oli kuin suoraan Quiverfull- liikkeen ideologisesta oppaasta. Quiverfull on selvästi myös kultti.

Quiverfull on Amerikassa yksi taantumuksellisimmista liikkeistä mitä tulee naisten oikeuteen omaan kroppaansa. Monessa asiassa Quiverfullin jäsenet muistuttavat lestadiolaisia, mutta tämä koskee lähinnä vain lisääntymistä. Muissa asioissa he ovat lestadiolaisiakin jyrkempiä.

Edes keskeytetty yhdyntä ei ole sallittua Quiverfullissa. Homma ei siis saa mennä kirjaimellisestikaan reisille. Tällekin asialle on olemassa raamatulliset perusteet.

Avioliitot solmitaan vain kultin jäsenten välillä ja tyypillisesti asiasta päättävät nuoren miehen ja naisen isät; siis isät, eivät vanhemmat. Seurustelu tapahtuu isien valvovan silmän alla.

Quiverfull-kultissa lapset ovat tavallisesti kotiopetuksessa, koska sekulaari koulu on jollain käsittämättömällä tavalla epäraamatullista.

Quivefull - kultti sai paljon huomiota 19 Kids and Counting tosi-tv –ohjelman ansiosta, jossa seurattiin Duggarin perheen elämää usean vuoden ajan.

Ohjelmaa esittänyt kanava hyllytti ohjelman, kun selvisi, että perheen lapsista vanhin, Josh Duggar, oli hyväksikäyttänyt viittä ala-ikäistä tyttöä, joista kaksi oli Joshin siskoja. Joshin vanhemmat, Jim Bob ja Michelle Duggar, tiesivät asiasta, mutta eivät raportoineet siitä viranomaisille. Sen sijaan tapahtumien aikaan 14-vuotias Josh lähetettiin ”terapiaan” liikkeen yhden pastorin luokse, jossa Josh altistui ruumiillisen työn lisäksi erilaiselle manipuloinnille, jota ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua terapiaksi. Oikeaa apua Josh ei saanut.

Myöhemmin tämä terapiaa tarjonnut pastori jäin kiinni pedofiliasta ja vankilatuomiohan siitä napsahti.

Quiverfull liittyy uskonnolliseen oikeistoon ja sen poliittisiin pyrkimyksiin monella tavoin. Quiverfull-kultti ei ole kristofasistinen, mutta sillä on läheiset yhteydet kristofasismiin.

Josh Duggar oli ennen skandaalia Tony Perkinsin luotsaamassa Family Research Council –järjestössä jonkinlaisena johtajana. Family Research Council luokiteltu vihajärjestöksi. Pikaisen laskun perusteella vihajärjestöjen listalla on seitsemän järjestöä, joiden nimessä esiintyy sana family (perhe). Josh Duggar sai tuosta puulaakista potkut skandaalin saadessa kansalliset mittasuhteet, joka Amerikan mittakaavassa tarkoittaa aika isoa juttua. Nuo ”perhejärjestöt” ovat pelkästään kristofasistisia nyrkkejä, joilla pyritään takomaan poliittinen järjestelmä heidän tarkoituksiensa mukaiseksi.

Joshin isä, Jim Bob, oli nuorempana edustanut GOP:n uskonnollisen oikeiston jyrkkää siipeä Arkansasin osavaltion paikallisparlamentissa. Tuolta ajalta periytyy Duggarien kontaktit nykyisellä vaalikierroksella GOP:n presidenttiehdokkaaksi pyrkineeseen Arkansasin entiseen kuvernöörin Mike Huckabeehen. Huckabee on kristofasisti sieltä kaikkein pahimmasta päästä. Hänen ideaalisen hallintomallinsa rinnalla Saudi-Arabian ja Iranin hallinnot vaikuttavat edistyksellisiltä. Se kertoo paljon Quivefullin kannattaja Huckabeesta todella paljon.

Josh Duggarin skandaalin aika Mike Huckabee puolusti kristofasistien mediakanavalla (Fox News) Joshia useaan kertaan. Uskonnollisen oikeiston puolella Huckabeen menettely ei oikeastaan herättänyt edes pahennusta. Sen sijaan he paheksuivat niitä, jotka paheksuivat Josh Duggaria ja Mike Huckabeeta.

Quiverfull-kultin taakseen jättänyt Vickie Garrison ryhtyi aktivistiksi, joka on paljastanut kultin piiristä jos jonkinlaista juttua; enimmäkseen aika kipeitä juttuja.

Tuo Ahvion Äitienpäivä-blogi oli kuin jonkin hedelmällisyys-kultin julkaisusta, jossa ilmaisua oli laimennettu hieman hienovaraisempaan suuntaan.

Kristofasistinen konnakopla koolla

Francis Schaefferin poika, Frank Schaeffer, on julkaissut parikin kirjaan siitä, mitä oli kasvaa Francis Schaefferin poikana. Vanhempi Schaeffer oli kultin kriteerit täyttävän suuntauksen johtohahmo.

Frank Schaefferin kirjoista vuonna 2007 julkaistu kirja, Crazy for God: How I Grew Up As One of the Elect, Helped Found the Religious Right and Lived to Take All (or Almost All) of It Back, on hyvin yksityiskohtainen kuvaus Francisin touhuista ja Frankin osuudesta niihin. Kirja on viiltävän kriittinen ja itsekriittinen.

Vuonna 2011 Frank julkaisi kirjan, Sex, Mom, and God, jossa hän palaa vanhempiensa ja omaan rooliinsa Amerikan uskonnollisen oikeiston nousussa. Frank esittää, että hulluus ja korruptio ovat pesiytyneet amerikkalaiseen politiikkaan ja aivan erityisesti hulluus ja korruptio koskevat uskonnollisen oikeiston politikointia.

Frankin kehitys kulki konservatiivisesta republikaanista liberaaliksi demokraatiksi. Nuoruudessaan Frank seuraili kuinka hänen isänsä neuvotteli presidenttien Gerald Ford, Ronald Reagan ja George H.W. Bush kanssa. Nuo heput olivat kaikki GOP:n presidenttejä

Mielenkiintoisesta episodista raportoitiin 16.3.208 Huffington Postissa. Artikkelin oli kirjoittanut Frank Schaeffer. Alhaalla olevasta linkistä pääsee lukemaan Frank Schaefferin artikkelin.

Uskonnollinen oikeisto oli kiinnittänyt huomiota presidentiksi pyrkivän Barack Obaman kirkon pastorin rasistisiin ja valtionvastaisiin juttuihin. Tuo pastori joutui puheidensa takia suurennuslasin alle ja ihan oikeutetusti.

Frank kiinnittää huomiota episodin tekopyhyyteen. Kun hänen isänsä uhkasi koko USA:n hallinnon viraltapanemiselta vallankumouksellisin metodein, hänet kutsuttiin lounaalle noiden yllä mainittujen presidenttien kanssa.

Huffimgton Postissa Frank siteeraa isäänsä. Ne tekstit jos mitkä ovat kristofasistisia, eikä retoriikka ole niistä ajoista ainakaan lieventynyt. Trumpin kampanjan kannalta on ikävää, että Francis Schaeffer on ollut haudassa jo yli 30 vuotta. Francis olisi ollut pikantti lisä Trumpin fasistisiin aktiviteetteihin.

Frank huomauttaa, ettei yksikään uskonnollinen johtaja koskaan tuominnut Francisin jopa väkivaltaiseen vallankumoukseen yllyttäviä juttuja. Päinvastoin, Francisin hautajaisissa Billy Graham kutsui Francisia ”suureksi amerikkalaiseksi”. Uskonnollisen oikeiston puheessa nämä suuret amerikkalaiset ovat aina häijyimpiä paskiaisia. Eikä unohtaa sovi, että Pat Robertson ja Jerry Falwell olivat oikein hyvää pataa Francis Schaefferin kanssa. Siinä sitä olikin kristofasistinen konnakopla koolla.

Ahvio on takuulla lukenut francisschaefferinsa, mutta onko hän lukenut Frankin isäänsä kohdistamaa kritiikkiä?

Huffington Postin juttu:

http://www.huffingtonpost.com/frank-schaeffer/obamas-minister-committed_b_91774.html

Kristofasismi, osa 3

Kirjoitin Suomi24:n keskustelupalstalle seuraavan tekstin:

Tässä ketjussa muutamaan otteeseen mainittu Pat Robertson on kristofasismin yksi näkyvämmistä nimistä, joka on onnistuneesti käyttänyt tv-ohjelmaansa, 700Club, fasistisen agendansa levittämiseen, eikä heppu ole edes yrittänyt peitellä tätä tavoitettaan.

1980-luvun alussa Robertson jutusteli harmittomasti uudesta poliittisesta uskonnosta, joka pyrki ottamaan valtaansa yhteiskunnalliset instituutiot mukaan lukien valtavirran seurakunnat. Tämän vallankaappauksen tulisi tekemään fundamentalistiset evankeliset uskovat. Robertsonin skenaariossa USA:n tuli muodostaa globaali kristillinen valtio. Jo tuolloin Robertsonia pidettiin hieman höynähtäneenä tv-evankelistana, mutta hän nautti melkoisen suurta suosiota niiden keskuudessa, jotka ylipäätään katsoivat 700Clubia ja muita sen tapaisia ohjelmia.

Keskikuokan kurjistuminen alkoi Reaganin presidenttikaudella, kun massiiviset tulonsiirrot rikastuttivat entisestään rikkaita, mutta samalla pudottaen monen entisen keskiluokkaan kuuluneen köyhyyteen. Kehitys on jatkunut näihin päiviin asti. Täten esim. tuossa ketjun alkupäässä olevassa puheenvuorossa mainitsemani Chris Hedges piti kristofasismin nousua, ei pelkästään henkilökohtaisten vaikeuksien vaan myös yhteisöjen ja ennen muuta talouden, mahdollistamana ilmiönä.

Revisionistisen historiankirjoituksen kristillinen narratiivi kehitettiin väittämään ja propagoimaan imaginaarisia asioita käynnissä olevasta kulttuurisodasta. Sodankäynnin retoriikkaa kristofasistit ovatkin soveltaneet milloin mihinkin. Se tosin vaatii käsitteistön vääntämistä sellaiseen muotoon, ettei käsitteen alkuperäinen käyttö tue alkuunkaan väitettä.

Kuviteltu tai todellinen kurjistuminen antoi mahdollisuuden näille ”haaveilijoille” (kuten Pat Robertson), jotka omilla media-kanavillaan toistivat tuon revisionistisen historiankirjoituksen kristillistä narratiivia. Uskonnollinen ja idealistinen sanankäyttö lupasi väkivaltaista apokalyptista yhteiskunnan puhdistamista, jossa ”langenneen” Amerikan kristillisyys palautetaan valtiofilosofiaksi. Oikeasti Yhdysvallat on jo perustuslakinsa mukaan täysin sekulaari valtio.

Edellä kuvaillun kaltaisen kristillisen ja utopistisen valtion sanottiin korjaavan kunkin ihmisen sisäisen ja ulkoisen tyhjyyden myyttisellä maailmalla, jossa kaikki ongelmat ratkeavat. Tällainen maailmankuva vetosikin kymmeniin miljooniin amerikkalaisiin. Visiossa maalailtiin kuvaa enkeleistä ja ihmeistä, Jumalan erityisestä suojeluksesta aivan erityisesti koskien Yhdysvaltoja. Jeesus johtaisi maan takaisin siihen loistokkuuteen, joka Yhdysvalloilla väitettiin (perusteettomasti) olleen. Samalla koko maailma tulisi huomaamaan Amerikan erikoislaadun. Täten amerikalaisesta kristofasismista tulisi globaali poliittinen järjestelmä.

Hedgesin mukaan tuossa myyttisessä maailmankuvassa ei juuri olisi sijaa tieteelle tai älylliselle rehellisyydelle. Kaikki olisi alisteista kristofasismille. Väitteet ulotettiin jopa koskemaan kunkin yksilön terveydentilaa. Kristofasistisessa maailmankuvassa Jeesus parantaisi kaikki mahdolliset vaivat. (Tästä maailmankuvasta kumpusi paljon julkisuutta saanut rokotevastaisuus. Edelleen se mitä terveydenhoitojärjestelmästä olisi jäljellä, olisi yksityisten kristillisten organisaatioiden/yhtiöiden hallussa, jotka taas pyrkivät voittojen maksimoimiseen.)

Hedges sanoo, että kristofasismissa faktat ja mielipiteet muuttuvat samanarvoisiksi.  Tämä altistaa minkä tahansa yhteiskunnan totalitarismille.  Kristofasismin totalitaarisuus taas antaa luvan jopa tappaa toisinajattelijat tai tehdä niiden elämän sietämättömäksi, jotka eivät alistu kristofasistisen eliitin oligarkiaan.

Retoriikassa näiden kristofasistien menettelytapa on projektio: kaikki se epähumaanisuus yms., mikä on tyypillistä omalle ideologialle, projisoidaan kuvitellun vastustajan kuvitelluiksi epäeettisiksi menettelytavoiksi.  Täten luodaan keinotekoinen ongelma ja tarjotaan sille oma ratkaisu – kristofasistinen uusi uljas maailma.

Demokratiasta tehdään demokratian irvikuva, vapaa kansalainen on vapaa toimimaan vain hyvin ahtaissa rajoissa, minkäänlaista avoimuutta ja hallinnon läpinäkyvyyttä ei enää olisi. Kaikki olisi aina alisteista ”kristuspuolueen” päämäärille.

Tähän mennessä kristofasismi on ollut vahvimmillaan George W. Bushin presidenttikaudella. Pelkokerrointa onnistuttiin kasvattamaan niin paljon, että kristofasismille tuli mahdollisuus toteuttaa ohjelmajulistustaan ja vielä panna se täytäntöönkin.

Kaikki mitä tässä on sanottu, löytyy tavalla tai toisella sekä Ahvion että Puolimatkan julkisista mielipiteistä; painopisteet ovat vain hieman eri suunnilla, mutta päämäärät ovat samat. Monta kertaa ihmetellyt sitä, kuinka nämä heput puolustavat muka kansallista itsemääräämisoikeutta, mutta samanaikaisesti ajavat amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston kristofasistisen osan agendaa.

Kristinuskon hegemonia kouluissa

Kristinuskon hegemonia yritetään säilyttää kouluissa hinnalla millä hyvänsä; vaikka sitten lasten ja nuorten kustannuksella.

Hyvä esimerkki kristinuskon hegemonia-aseman raivokkaasta puolustamisesta on Opetushallituksen tasa-arvo-oppaan saama kritiikki. Kritiikkiä esittivät vapaiden suuntien fundamentalistit ja puoluekentästä Kristillisdemokraatit. Kristillinen hegemonia pyrkii sanelemaan, ei pelkästään sen mitä voidaan opettaa, vaan myös sen mitä saadaan opettaa. Valitettavasti opettajat ja vanhemmat ovat olleet liian välinpitämättömiä syrjintää opettavan kristillisen hegemonian suhteen: lapsille on saatu liian kauan opettaa jopa lasten oman vakaumuksen vastaista piilevää ja näkyvää kristillisyyttä ja vielä siten, että tuossa sortoon ja syrjintään kannustavassa kristinuskossa olisi jotain hyveellistä.

Lapset ja nuoret voivat suhtautua kristinuskon hegemonian vastustamiseen aika monella tavalla; esimerkiksi täysin välinpitämättömästi ja sitten kiihkeän aktiivisesti. Tosin kiihkeä aktivismi ei taida olla nykynuorten suosikkiaktiviteetti, en tiedä onko näin.

Eräissä fundamentalistisissa suunnissa lapsia ja nuoria koulutetaan aivopesun menetelmin saarnaamaan ja käännyttämään tovereitaan niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. Tästä ikävästä ilmiöstä on raportoitu tässäkin blogissa moneen kertaan. Arvelen, että nuorten paskapuheen sietokykyä on alempi kuin aiemmilla sukupolvilla. Käännyttäjien paskapuheen voidaan tarkistaa neitistä reaaliajassa. Nuoria on täten yhä vaikeampi kusettaa.

Aivan liian kauan koululaitos on saanut olla se ensisijainen instituutio, joka on ehdollistanut nuoret kristilliseen hegemoniaan perustuvaan yhteiskuntaan. Nuorten itsensä ääntä ei tässä ole juuri kuultu. Onneksi tilanne on paranemaan päin. Koulussakaan kristinusko ei ole enää oletusarvo.

Koulutus on nähty aivan liian kauan moraalisena, joidenkin kristinuskosta johdetun normatiivisen systeemin takomisena lasten ja nuorten ja päähän. Opetusmetodit ovat kannustaneet tähän, koska kriittisen ajattelun taitoa ei ole edes mainittu opetussisällöissä ennen kuin vasta aivan viime vuosina. Liian monta sukupolvea on ehdollistettu toimimaan oman etunsa vastaisesti. Koulukin on tuottanut suunnattoman määrän uskonnon uhreja uhrien edes ymmärtämättä olevansa uhri.

Kristillisen hegemonian ylläpitämisen kannalta välttämätön herra-orja-moraali on ollut koulun keskeinen tehtävä, ei kansalaisyhteiskunnan kannalta oleellinen vapaa ja rationaalinen kansalainen. Ajattelunvapaus on nimittäin kristinuskon hegemonian kannalta tuhoisaa.

Oppilaiden tietoisuutta kristillisestä hegemonisesta dominanssista ja sen kattavuudesta on parannettava, jotta oppilaat itse voivat ryhtyä tarvittaviin vastatoimenpiteisiin havaittuaan itsensä kannalta haitallisia kristillisiä ja mikseipä muitakin uskonnollisia piirteitä.

Jos lapsi/nuori/oppilas on uskonnoton, hän joutuu monella tapaa osallistumaan uskonnollisen perinteen ylläpitoon, vaikka ei välttämättä suoranaiseen uskonnonharjoittamiseen. Kristinusko taitavasti peitetty hegemonia saa sen näyttämään ”normaalilta”, jolloin nuoren uskonnottomuus olisi jollain tavalla epänormaalia.

Kristilliseen hegemoniaan ja sen ylläpitämiseen kuuluu oletusarvoisesti se seikka, että jos vanhemmat ovat edes nimellisiä tapakristittyjä, niin lastenkin oletetaan olevan sellaisia. Lapsen omaa vakaumusta hyvin harvoin – tuskin koskaan – kunnioitetaan millään tavoin.

Toivottavasti mahdollisimman moni lapsi ja nuori ymmärtää nousta vastustamaan kristinuskon hegemoniaa. Toivottavasti vanhemmat ovat niin valistuneita, että sallivat tämän.

Kristinuskon hegemonia-aseman vastustaminen

Vaikka Suomen sanotaan olevan nykyään sekulaari valtio, se ei lopulta ole sellainen, koska kristillisen hegemonian vaikutukset ovat vielä havaittavissa olevia reaalimaailman ilmiöitä.

Kristillinen hegemonia on systemaattinen joukko kristillisiä arvoja, kristittyjä henkilöitä ja kristittyjen yhteisöjä, jotka ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat kristinuskon dominanttiin asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Dominanssia ja hegemoniaa voidaankin käyttää synonyymeinä.

Kristinuskon hegemonia ilmenee vähän kaikkialla, vaikka ei aina kovin näkyvästi. Politiikka, talous, kulttuuri ovat kristillisen hegemonia läpitunkemia. Onneksi viime vuosikymmeninä ote on kirvonnut. Kristillisen hegemonian aikana se on säädellyt myös sosiaalisia suhteita seksistä takapajuiseen lainsäädäntöön; lähes kaikkea mahdollista.

Kristillinen hegemonia vaikuttaa jopa siihen, mitä ihmiset ajattelevat esim. koulutuksesta, kasvatuksesta, terveydenhuollosta ja sen toimenpiteistä, rikollisuudesta jne.

Kristinuskon hegemonia on kuin syöpäkasvain, joka on levinnyt vähän kaikkialle sairastuttaen koko systeemin. Hegemoniansa turvin kristinusko on kerännyt varallisuutta harvojen käsiin. Kristitty valkoinen mies on ollut etuoikeutetussa asemassa. Kaikkia muita on enemmän tai vähemmän hyväksikäytetty mukaan lukien jopa lapset. Kaikesta valkoinen mies on selvinnyt ilman suurempia seurauksia.

Kristinuskon hegemoniaa puolustavat erilaiset yhteisöt lähetystyön ja hyväntekeväisyyden nimissä. Ainoana tarkoituksena kristillisessä hierarkiassa ylempänä olevilla on aseman säilyttäminen, toisinaan jopa valta-aseman laajentaminen entistä kattavammaksi.

Kaikkea em. puolustetaan ”kristillisillä arvoilla” täysin riippumatta siitä, kuinka epäeettisiä tai haitallisia nämä arvot ovat. Kulttuuriperinnön vaalimisen nimissä voidaan tehdä irvokkaitakin tekoja.

Suomessa kristillinen hegemonia on tullut niin näkymättömäksi, että se ilmenee monille jopa sekulaareina manifestaatioina. Vaikka kristinuskon ääri-ilmiöt on aika helppo tunnistaa, niin juuri tämä piilossa oleva hegemoninen dominanssi on yhteiskunnan kannalta sitä haitallisinta kristinuskoa: jos jonkin ilmiön haitallisuus ei ole aivan päivänselvää, niin sitä ei osata vastustaa.

Aasinlakki 42/2016 ulkoministeri Timo Soinille

Aasinlakki viikolla 42/2016 menee ulkoministeri Timo Soinille, vaikka muitakin tasavertaisia ehdokkaita olisi ollut. Vaa’an Soinille käänsi Timon poliittisen uran kaiken kattava idiotismi. Erikoisperusteena oli Soinin suhtautuminen Opetushallituksen tasa-arvo-oppaaseen, josta Soini sanoi: Haloo, onko siellä pytingissä valot päällä? Parempaan Timo ei pystynyt, koska ei ollut edes lukenut ko. opasta.

Seuraava Turo’s Hevi Geen biisi sopii Soiniin paremmin kuin hyvin. Jutun juoni löytyy biisin loppupäästä.

https://www.youtube.com/watch?v=hkVy-3QNTtU

USA:n presidentinvaalit kristillisissä verkkojulkaisuissa

Verkkojulkaisu Valomerkki heräsi kommentoimaan Yhdysvaltain presidentinvaaleja julkaisemalla Taneli Kylätaskun kirjoituksen, joka oli otsikoitu: Trump ja Clinton taistelevat Amerikan sieluista.

Kovin on Valomerkin kirjoitus erilainen kuin Patmoksen Juha Ahvio viime sunnuntaina julkaisema blogipostaus otsikolla: USA:n presidentinvaalikamppailu on loppusuoralla.

Kylätasku luottaa jutussaan suomalaisiin asiantuntijoihin, kun taas Ahvion lähteinä ovat hänelle tyypilliseen tapaan amerikkalaisen uskonnollisen oikeistonedustajat ja heidän julkaisunsa. Valomerkin juttu on oikeastaan hyvää journalismi verrattuna Ahvion propagandaan. Molemmat jutut kertovat laatijoistaan paljon.

Valomerkin juttu löytyy tuolta:

http://www.valomerkki.fi/uutiset/taistelu-amerikan-sielusta

Ja Ahvion kirjoitus tuolta:

http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/909/usa_n_presidentinvaalikamppailu_on_loppusuoralla

Hassu yhteensattuma, että Valomerkin juttu julkaistiin kolme päivää sen jälkeen, kun olin avannut Ahvion kirjoittelua käsittelevän ketjun Suomi 24:ssä. Sen voi käydä lukemassa tuolta:

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14528861/ahvion-ja-puolimatkan-kristofasismi

Puolimatka, presuppositiot, apologetiikka ja pähkähullun professorin fideistinen mielipuolisuus

Puolimatkan apologeettinen arroganssi on fasistista fideismiä. Presuppositio on, että Jumala on oikeutettu uskomus (warranted belief), joka ei vaadi tuekseen muita uskomuksia tai jota ei voida johtaa muista uskomuksista. Presuppositionalismi on autoratiivista siinä mielessä, että oikeutettu uskomusta ei tarvitse kyseenalaistaa; sitä ei edes sovi kyseenalaistaa vastauksen ollessa mihin tahansa: Koska Jumala…(tähän voi liittää minkä tahansa vapaavalintaisen lauseen).

Tästä seuraa fideistinen epistemologia: Kristus/Jahve on kaiken tiedon alkuperä ja auktoriteetti. Mitään muuta mahdollisuutta ei ole eikä voi olla. Tämä taas johtaa emotionalismiin ja irrationaalisuuteen. Kun tästä fideistisestä epistemologiasta johdetaan yhteiskuntapoliittinen ohjelma, otetaan käyttöön fasistisen valtion ideat. Kristus on valtion johtaja, jota edustaa valtion kristillinen eliitti, johon Puolimatkakin ilmeisesti olettaa kuuluvansa tai ainakin haluaisi kuulua.

Tällainen Puolimatkankin kannattama presuppositionalistinen apologetiikka asettaa kaiken muun kuin jumalallisen ilmoituksen tiedon alkuperänä skeptisismin kategoriaan. Kaukana ei olla kristomonismista; tavasta jossa Kristus on hengellistetty niin, että Kristuksen inhimillisyys jätetään huomiotta.

Presuppositionalistinen apologetiikka perustuu ajatukseen, että Kristus/Jumala on rationaalisen ajattelun perusta, Raamattu jumalallinen erehtymätön ilmoitus ja inhimillinen kokemusmaailma ei ole ymmärrettävissä ilman kokemusta jumalasta.  

Fasismin doktriinin Puolimatkan apologiat on siirrettävissä vähän ontuen, mutta kuitenkin siten, että valtion on kaikenkattava ja oman valtion ulkopuolella on vain ei-inhimillisiä ja ei-hengellisiä arvoja. Tämä on aivan yhtenevä islamilaisen teokratian kanssa, jota voidaan kutsua islamofasistiseksi valtioksi. Olen jo useampaa kertaan osoittanut tässä blogissa sen, kuinka kristillinen ja islamilainen fundamentalismi ovat hyviä liittolaisia: vain taivashepun nimi on eri.

Presuppositionalismi on totalitaarista, koska mitään ei ole ilman ennakko-oletusta Jumalasta. Totaliteetti sulkee kaiken sisälleen, mutta samalla suhteuttaa kaiken; jopa jumalalinen alkuperä pitäisi suhteuttaa, jotta presuppositionalismi olisi perusteiltaan johdonmukaista. Näin ei tietenkään tarvitse tehdä, koska teologinen kikka on se, että Jumala on uskomus, jota ei tarvitse perustella.

Fideismiin kuuluu ajatus järjestä uskon vihollisena, joten uskon on oltava ensisijaista ja järki nähdään uskon vihollisena paitsi silloin kun pyritään esittämään apologeettisia väitteitä rationaalisesti. Täten usko on ylivoimainen ja ainoa tapa saavuttaa totuuden totaliteetti.

Apologetiikka pyrkii selittämään kaikki faktat kristillisen maailmankuvan eduksi, mutta silloin monet perusteet eivät ole faktoja vaan perusteettomia uskomuksia eli jotain muuta kuin mitä pyrittiin selittämään.

Kristillis-fasistinen fideistinen presuppositionalistinen apologetiikka sulkee pois kaikki muut mallit epärelevantteina. Ei ihme, että Puolimatkan oppilaiden on raportoitu olevan toisinaan suorastaan vittuuntuneita pähkähullun professorin mielipuoliseen evankeliointiin: näin siis opiskelijalehti Jylkkärin mukaan.

Kristillisten koulujen oppilaita koulutetaan tyrannisoimaan ympäristöään

Tästä ei ole kuin kaksi päivää, kun kommentoin kristillisten ääriliikkeiden värväystoiminnan kiihtymistä syksyn kuluessa, niin heti perään konservatiiviset verkkojulkaisut Uusi Tie ja Seurakuntalainen raportoivat kristillisten lasten ja nuorten johtajuuskoulutuksesta.

Enää ei riitä, että lapsia värvätään fundamentalistisiin liikkeisiin; nyt värvättyjä lapsia jo koulutetaan kiusaamaan, sortamaan ja syrjimään ikätovereitaan. Ryhmädynamiikka on takuuvarmasti jotain muinaisten pioneerinuorten tai Hitler Jugendin luokkaa.

Kristillinen ja kristofasistinen uskonnollinen oikeisto ei jätä kiveäkään kääntämättä edistääkseen asiaansa vaikka sitten lasten hyvinvoinnin ja vakaumuksenvapauden kustannuksella.

Miten syntyi idea opettaa nuorille johtajuutta? Espoon kristillisen koulun lehtori Jonas Turunen sai ajatuksen viime vuonna Global Leadership Summitissa (GLS). Se on Yhdysvalloista Suomeen rantautunut, viime vuosina suuren suosion saavuttanut johtajuuskoulutus, joka on suunnattu erityisesti hengellisen työn tekijöille. Turunen lähti toteuttamaan ideaa yhdessä muiden opettajien kanssa.

Muutama päivä sitten kommentoin myös kristofasistisia liikkeitä, joiden puolesta mm. Juha Ahvio ja Tapio Puolimatka ovat propagoineet. Tässä taas yksi lisäesimerkki siitä, kuinka uskonnollinen oikeisto pyrkii soluttautumaan kaikkiin yhteiskunnan rakenteisiin. Global Leadership Summit on kristofasistien ja laajemminkin uskonnollisen oikeiston kokoontumisajo.

Palautekyselyn perusteella kristillisten koulujen oppilaat pitivät tapahtumaa tervetulleena. Moni oli saanut lisää ymmärrystä johtajuudesta ja rohkaisua johtajuuteen, vaikuttamiseen ja palvelemiseen.

Jos tämä suomalainen versio muistuttaa yhtään amerikkalaista vastinettaan, niin juuri kristillisten koulujen oppilaat ovat otollisia kohteita sellaisella koulutuksella, jossa heidän uskonnollisesta vakaumuksestaan johdetaan toimenpiteitä, menetelmiä ja käyttäytymismalleja, jotka ajavat koulutuksen tarjoajien dominionistisia päämääriä. Ilmeisesti koulutuksen tarjoajat olettavat, että ”johtajuus” hivelee joidenkin nuorten itsetuntoa niin paljon, että he ovat valmiita toimimaan epäeettisesti ikätovereitaan kohtaan; ts. toimimaan tavalla, jota he eivät voisi kuvitellakaan noudattavansa ilman em. koulutusta. Kun koulutuksen järjestää jokin näennäisesti arvovaltainen taho, niin nuorten on todella helppo omaksua järjestävän osapuolen agenda. Uskovien nuorten ominaispiirteenä on kritiikittömyys omaan uskoaan kohtaan sekä valitettava perusteeton auktoriteettiuskoisuus.

Pitää uskaltaa ajatella itsestään, että voi olla johtaja, ja ymmärtää, mitä piirteitä johtajassa kannattaa olla, Amanda Bowers Suomen Kristillisestä Yhteiskoulusta kertaa oppimaansa.

Kun järjestävän tahon motiivit ja agenda tunnetaan, niin ymmärretään mitä nuo johtajan piirteet ovat. Tuloksena on taas joukko uusia uskonnon uhreja.

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kristillisten-koulujen-oppilaille-tarjottiin-johtajuuskoulutusta/

Tulisielu-koulu kristillisten ääriliikkeiden värväystoimintaa

Verkkojulkaisu Seurakuntalainen antaa aina tilaa kaikenlaiselle hömpälle. Julkaisussa on käsitelty enkeleiden ontologiaa, sielunhoitoterapeuttista puoskarointia, mutta tällä kertaa vuoron saa Tulisielu-koulu.

Aina kun puhutaan sieluista uskonnollisessa merkityksessä, se on *naamapalmun* paikka, eikä tämäkään kerta tee poikkeusta.

Vapaissa suunnissa tapahtuu samanlaista jäsenkatoa kuin ev.lut. kirkonkin parissa, joten uusien jäsenten värvääminen ja entisistä kiinnipitäminen on yhteisön pyramidi-huijaukseen perustuvan olemassaolon edellytys. Tähän tarpeeseen on kehitetty tuo em. Tulisielu-koulu, joka sekin on kopioitu lähes kokonaan Amerikasta.

Tavoitteemme on poistaa kuilua nuoren ja vanhan sukupolven väliltä. Siinä ihmissuhteet ovat avainasemassa. Seurakuntayhteydestä etääntyminen aiheuttaa usein sen, että uskonelämä laimenee. Kun Jeesus tekee jotain ihmisen sydämessä, hän alkaa rakastaa. Rakastavia nuoria aikuisia palaa seurakuntiin, joista eivät ehkä aiemmin löytäneet paikkaansa, Tulisielu-koulun johtaja ja Vapaakirkon pastori Henna Saarinen kertoo.

Kuilun poistaminen tarkoittaa dogmin yhtenäistämistä ja siinä ihmissuhteet todellakin ovat avainasemassa: toisinajattelijat tulee pakottaa vaikka sitten kuinka epäeettisin keinoin yhtenäisen dogman kannatajiksi. Seurakunnasta etääntyminen puolestaan tarkoittaa kontrollimahdollisuuksien vähenemistä tuon jäsenen suhteen. Kaikki tämä paketoidaan sentimentaaliseen Jeesus-hömppään, jossa rakastamisesta ei ole tietoakaan: pyramidihuijaukset eivät perustu rakkauteen vaan ahneuteen sekä vallan ja kontrollin tavoitteluun. Vapaakirkkokaan ei tee tässä asiassa poikkeusta.

Tulisielukoulu on opetuslapseuskoulu 18–30+ -vuotiaille nuorille aikuisille, jotka haluavat oppia ajattelemaan itse.

Jos haluat päästä pitkälle Jeesuksen kanssa, kasvaa johtajuudessasi, erottaa syvällistä aikaa jumalasuhteellesi, löytää kutsumuksesi ja lahjasi sekä elää yhteisössä, tämä on sinun paikkasi. Hengellisen pääoman lisäksi koulussa muodostetaan elämänmittaisia ystävyys- ja yhteistyösuhteita, Saarinen kuvailee.

Saarinen paljastaa ehkä enemmän kuin haluaa. Johtokoulutus tähtää värväämiseen, jota myös evankelioimiseksi kutsutaan. Nämä ”johtajat” kusettavat ja kuljettavat värvättyjä, mutta eivät tajua itse tulevansa kusetetuiksi. Niinhän se pyramidi-huijaus toimii. Itsenäinen ajattelu taas on tyhjä lupaus, sillä itsenäinen ajattelu tappaa takuuvarmasti jumaluskon. Itsenäisellä ajattelu Vapaakirkon piirissä tarkoitetaan itsenäistä ajattelu vallitsevan dogman mukaan…mutta sehän ei ole itsenäistä alkuukaan.

Nuo Saarisen mainitsemat elämänmittaiset suhteet taas ovat sitä, että kusettava pysyy yhteisön jäsenenä kuolemaansa asti maksaen kymmenyksensä kitisemättä ja vielä testamenttaa omaisuutensa Vapaakirkolle. Onko Saarinen tällaisten konnuuksien masinoija, siltä vaikuttaa.

Opintoihin kuuluu myös viikoittaiset käynnit seurakunnassa.

Haluamme totuttaa opiskelijat seurakuntayhteyteen ja sen merkitykseen, jotta heille opetuslapseuskoulun aikana muodostuisi rutiini kirkossa käymiseen ja haluaisivat sitoutua käymään myös omassa kotiseurakunnassaan koulun päätyttyä.

Tässäkin tapauksessa värvätty pyritään ehdollistamaan ja sitouttamaan tiettyyn toimintatapaan – kirkossakäyntiin – jotta värvättyä saadaan kontrolloitua ja hänen resurssinsa saadaan aina ylemmän portaan käyttöön mahdollisimman tehokkaasti.

Tulisielu-koulu järjestää 25.10.2016 Q&A-tilaisuuden. Pitäisikö mennä esittämään muutama kipakka kysymykset koulutuksen ja kouluttajien motiiveista?

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tulisielu-koulu-synnyttaa-uusia-vastuunkantajia/

Kristofasismin jatkokurssi

Erään keskustelupalstalla olleen kommentin johdosta, nyt seuraa kristofasismin jatkokurssi.

Hyvä alku amerikkalaisen kristofasismin ymmärtämiselle on Chris Hedgesin The Christian Right and the War on America (2007).

Hedges tarkastelee 1900-luvun totalitaarisia liikkeitä aina Mussolinin Italiasta Pinochetin Chileen ja niiden yhteyksiä kristillisiin kirkkoihin. Tämän jälkeen verrataan amerikkalaista uskonnollisen oikeiston tavoitteita ja retoriikkaa em. ilmiöihin: Niiden todetaan olevan pitkälti yhteneviä. Tätä retoriikkaa ja tavoitteenasettelua ovat Ahvio ja Puolimatka pyrkineet tuomaan Suomeen; erityisesti Ahvio, jonka kirjoitukset ovat kovin militantteja. Puolimatkan retoriikka on taas hienovaraisempaa kristinuskon dominionistista ylivaltaa palvelevaa pseudo-tieteellistä hömppää.

Ahvion tapauksessa asia ei ole lainkaan yllättävää. Ahviohan on tehnyt väitöskirjan kalvinismista ja amerikkalainen kristofasismi pohjautuu Hedegsin mukaan kalvinismiin ja vielä sen radikaaliin muotoon. Kristofasismi on siten apokalyptista, kiihkeän militaristista, seksististä ja (yllätys, yllätys!) homofobista muutaman muun seikan lisäksi.

Amerikkalaisella kristofasismilla on paljon rahaa käytettävissään, kiitos laajan ja vauraan evankelisen kannattajakunnan. Suomessa näitä ”evankelisia” on vain sen verran pieni joukko, että heidän potentiaalinsa vaikuttaa yhteiskunnallisiin instituutioihin, on aika pieni. Melua he yrittävät pitää ja pyrkivät levittämään ideologiaansa siten, että heillä tulisi tavoitteenasettelun mukaan olla hegemonia-asema, josta käsin he voisivat sanella yhteiskunnan menettelytavat.

Amerikassa kristofasismin juuret voidaan jäljittää 1930-luvun lama-aikaan. Samoihin aikoihin Suomessakin vallinneen laman aikana monet papit aina piispoja myöten olivat fasisteja: He hakivat esikuvansa ensin Italiasta ja sitten Saksasta.

1950-luvulla Amerikassa syntyi John Birch Society, joka on vieläkin toiminnassa. 1980-lvulla olivat vuorossa mm. Moral Majority ja Council for National Policy. 1990-luvulla syntyivät monet ääripatrioottiset kristofasistiset (puolisotilaalliset) liikkeet, jotka pommittivat esim. aborttiklinikoita. Tuolloin alkoi ilmetä pyrkimys erottaa ei-traditionaaliset perhemuodot ns. traditionaalisista ydinperheistä, joko häpäisemällä tai syyllistämällä. Kun pelkästään tämä ei riittänyt, pyrittiin vaikuttamaan lainsäädäntöön siten, että näiden ei-traditionaalisten perheiden oikeudet ja vapaudet saataisiin minimoitua. Samanlaista debattia juuri Ahvio ja Puolimatka ovat pitäneet yllä Suomessa.

Arvelen, että Suomessa kristofasistien suhteellisesti suurin edustus löytyy vapaista suunnista. Mitä pienempi lahko/kultti, sitä paremmat mahdollisuudet ajaa kristofasistisia näkemyksiä. En olisi lainkaan yllättynyt, vaikka Ahvion ja Puolimatkan tavoitteena olisi se, että ainakin jotkut heidän kristofasistista näkemyksistään saisivat kannatusta myös ev.lut. valtavirrassa. Tällöin olisi helpompi legitimoida epäeettisetkin menettelytavat.

Ehkä suomalaiseenkin kristofasismiin soveltuu se mitä Tom Faw Driver sanoi asiasta: ”Kristinusko on jatkuvassa vaarassa ajautua kristofasismiin. Vaara tarkoittaa sitä, että Kristus asetetaan kaiken, myös yhteiskunnallisen elämän, keskipisteeseen riippumatta lainsäädännöstä, joka pyrkii ehkäisemään kristofasistista tyranniaa. Tällöin julistus muuttuu diktatoriseksi valmistellen tietä fasismiin.” Driver mainitsee myös revisionistisen historiankirjoituksen, josta oli puhetta jo eilen.

”Kristofasismi on jyrkkä teologinen hyökkäys sitä vastaan, mitä Jeesus sanoi Raamatussa. Se on ei-normatiivista kristologiaa.” (George Hunsinger)

Kristofasismi on yhteydessä myös kristomonismiin. Oikeastaan tilanne on se, että kristomonismi johtaa helposti kristofasismiin. Kristomonismi on lyhyesti sitä, että Jeesusta pidetään niin jumalallisena, että Jeesuksen inhimillisyys jätetään huomiotta. Jo tuossa eilen mainitussa Söllen artikkelissa mainitaan, että tämä oli siis jo vuonna 1970 amerikkalaisen fundamentalismin piirre.

Viime aikoina on myös Suomessa esitetty näkemyksiä Suomesta kristillisenä valtiona. Suomi on kristittyjen perustama valtio kristityille. Tämä perin amerikkalainen lähestymistapa on tyypillistä mm. Puolimatkalle, joka hieman peitellysti tuo asian esille siten, että jotakuinkin kaikille asioilla tieteestä moraalin ja politiikkaan on länsimaissa kristillinen alkuperä. Tällainen kristillinen narratiivi on juuri revisionistista historiankirjoitusta, josta siitäkin oli puhetta jo eilen.

Juha Ahvion ja Tapio Puolimatkan kristofasismi

Kristofasismin ja kristofasistisen retoriikan ovat tuoneet suomalaiseen keskusteluun mm. Patmoksen Juha Ahvio ja professori Tapio Puolimatka. Jo ennen näiden kahden hepun ulostuloja on kristofasistista retoriikkaa viljelty ”uudestisyntyneiden” parissa; esimerkkinä olkoot mm. Kristillisdemokraattisen puolueen kansanedustajat vuosikymmenten ajalta. Löytyihän näitä kristofasisteja kyllä muidenkin puolueiden listoilta.

Kristofasismin esikuvat löytyvät tietenkin Yhdysvalloista; Puolimatkan ja Ahvion ihanuuksien ihmemaasta. Käsitteen alkuperä voidaan jäljittää Dorothee Sölleen, vuoteen 1970 ja Söllen artikkeliin  Beyond Mere Obedience: Reflections on a Christian Ethic for the Future. Kristofasismia tyypillisimmälleen edustaa amerikkalainen uskonnollinen oikeisto ja myöhemmin syntynyt teekutsu-liike. Näiden liepeillä toimii lukuisa joukko järjestöjä, jotka selvästi ovat kristofasistisia.

Lawrence Britt (2003) listaa kristofasismin piirteitä seuraavasti:

1. Voimakas jatkuva nationalismi.
2. Ihmisoikeuksien huomiotta jättäminen tai vähättely.
3. Vihollisen identifiointi/syntipukkien syyttäminen.
4. Asevoimien ensisijaisuus.
5. Raivokas seksismi.
6. Joukkotiedotusvälineiden kontrolli mukaan lukien viihdeteollisuus.
7. Pakkomielteinen suhtautuminen kansalliseen turvallisuuteen.
8. Yhtiöiden ylivallan suojaaminen.
9. Työväestön oikeuksien polkeminen.
10. Älymystön ja taiteilijoiden halveksunta.
11. Pakkomielteinen suhtautuminen rikollisuuteen ja rangaistun jatkuva koventaminen.
12. ”Hyvä veli” –verkostot ja korruptio.
13. Vaalivilppi
14. Uskonnon ja hallinnon yhdistäminen.

Kaikkea em. perustellaan kristinuskon ylivallalla.

Kristofasismi on kiinteässä yhteydessä kristilliseen dominionismiin. Kristofasismin dominionistisena päämäärä on kumota demokraattinen hallinto ja korvata se teokratialla. Tuo teokratian muoto ei edes ole reformoitua kristillistä valtavirtaa vaan kristinuskon jyrkintä muotoa. Täten kristofasismi ei eroa islamofasismista millään relevantilla tavalla.

Amerikkalaista kristofasismiin liittyvää dominonismia Clarkson (2005) kuvailee seuraavasti:

1. Dominionistit ylpeilevät kristillisellä nationalismilla sen äärimuodossaan.
2. Dominionistit ajavat uskonnon ja uskovaisten ylivaltaa ja taas sen äärimuodoissaan.
3. Dominionistit kannattavat teokraattisia visioita.

Dominionistisia teologisia suuntauksia ovat mm.: 1) Kristillinen rekonstruktionismi, joka on ehkä suosituin kristofasistisen dominionismin muoto. Tätä teologista suuntausta ajavat esim. jyrkän linjan presbyteerit ja etelävaltioiden baptistit; 2) Kingdom Now –teologia, joka on suosittua helluntailaisten ja ”karismaattisten” parissa. Tässä suuntauksessa painotetaan hengellisen sodankäynnin menettelytapoja, mitä ne sitten lienevätkään; 3) Uusapostolinen reformaatio, jonka julkituotuna strategiana on soluttautua ja tuhota sisältäpäin demokraattiset rakenteet.

Tyypillistä kristofasistiselle dominionismille on revisionistinen historiankirjoitus. Amerikassa tämä tarkoittaa ”kristillisen narratiivin” esittämistä faktana. Suomessa kristillistä narratiivia ovat viljelleet näkyvimmin juuri Ahvio ja Puolimatka. Jos Ahvio olisi amerikkalainen, niin hän melko varmasti pääsisi ”Extremist Files” –luetteloon joka listaa näkyviä kristofasistisia dominionisteja. Sieltä löytyy revisionistista historiankirjoitusta harjoittava David Barton, jota kiltisti tituleerataan pseudo-historijoitsijaksi.  Bartonin revisionistinen historiankirjoitus ei ole lainkaan yllättävää, sillä hän opiskeli nyt jo edesmenneen ”faith healerin” Oral Robertsin nimeä kantavassa yliopistossa (pseudo-yliopistossa).

Puolitoista vuotta sitten Ahvio asettui kannattamaan Republikaaninen ehdokkaaksi pyrkinyttä Ted Cruzia, joka on kristofasistinen dominionisti sieltä kaikkein jyrkimmästä päästä. Samoissa esivaaleissa samaan kategoriaan kuuluivat ehdokkaina olleet Chris Christie, Carly Fiorina ja Lindsay Graham.

Kun kristofasistit eivät saaneet läpi omaa ehdokastaan, he ”adoptoivat” Donald Trumpin, joka on sen luokan fasisti itsekin, ettei kristofasistien tavoitteet tunnu hänestä vierailta.

Myös viimeisimmässä blogissaan Ahvion siteeraama, Fox Newsin puhuva pää, Ann Coulter kuuluu kristofasisteihin. Coulterhan on sanonut, että kaikki muslimivaltiot on valloitettava ja väestö pakkokäännytettävä kristityiksi. Lieneekö Coulter ollut tosissaan, mutta en olisi yllättynyt vaikka olisi ollut.

Tällaista maailmaa Ahvio ja Puolimatka ajavat Suomeenkin. Onneksi jyrkän linjan uskonnollisuudella on varsin vähän kannattajia, enkä usko, että nämä suomalaiset kristofasistit pystyvät värväämään riveihinsä kovinkaan montaa uutta jäsentä.

http://reverbpress.com/religion/theocracy-christian-dominionism-1/

http://reverbpress.com/religion/state-becomes-church-revisionist-history-radical-christofascism-part-2/

http://reverbpress.com/religion/state-becomes-church-republican-wolves-sheeps-clothing-part-3/

https://en.wikipedia.org/wiki/Christofascism