Teologista nokittelua

Teologien nokittelu jatkuu. Tällä kertaa Suomen Teologisen Instituutin Timo Eskola yrittää nokittaa emeritusprofessori Heikki Räisästä. Kaverusten sanailu menee välillä komiikan puolelle. Jotenkin esim. Eskolan kirjoituksista saa sen vaikutelman, että miestä vituttaa niin, ettei veri kierrä.

Erityisesti Eskola on vittuuntunut siitä, että Raamattu on osoitettu epätodeksi. Lyhyesti jutun juoni on seuraava: keskiajalta lähtien kristityt teologit ovat pyrkineet osoittamaan, että Koraani ei ole jumalan sanaa. Kun koraanikritiikin metodeja sovellettiin Raamattuun, niin päädyttiin siihen tulokseen, että myöskään Raamattu ei ole minkään jumalan sanaa.

Ei ole lainkaan yllättävää, että päädyttiin ko. lopputuloksiin, sillä jumalan ontologinen todistuskin on epäpätevä.

Eskola sentään mainitsee tekstissään Herman Reimaruksen ja David Straussin, jotka olivat uranuurtajia raamattukritiikissä.

Eskolaa vituttaa myös se, että Raamattua tutkitaan samoin menetelmin kuin mitä tahansa muuta antiikin tekstiä. Miksipä ei tutkittaisi? Pitäisikö Raamatun tekstien tutkimiselle olla jokin aivan oma metodi, jota ei voi soveltaa muiden tekstien tutkimiseen – ja tietenkin päinvastoin?

Räisänen on kirjoissaan ja julkaistussa artikkeleissa huomioinut raamattukritiikin ja koraanikritiikin yhteneväisyyden. 

Eskola kirjoitti: Toinen huomioni koskee sitä, että Räisänen myös käyttää koraanikritiikin periaatteita. Hän rinnastaa Raamatun ja Koraanin sekä soveltaa monia edellä mainituista kriteereistä vertailussaan.

Niin tekee. Entä sitten? Metodi on metodi, sovellettiinpa sitä mihin tekstiin tahansa.

Eskola: Mihin Räisänen sitten kiinnittää huomiota? Hän nostaa ensin esille tärkeimmän kolmijaon: ristiriidat, virheet ja tarut (kolmijako esiintyy korostetusti hänen väliotsikossaan). Jos Koraanin ajatellaan olevan täynnä virheitä ja epäjohdonmukaisuuksia, samaa on Räisäsen mukaan sanottava Raamatusta. Lisäksi molemmissa on runsaasti historiaa koskevia virheitä. Tällaiset huomiot johtavat Räisäsen ajattelemaan, että Raamatun täytyy olla kokoelma ihmisten henkilökohtaisia tulkintoja uskonnollisista kokemuksista. Siksi tekstit ovat täynnä myyttejä, legendoja sekä kuvauksia mahdottomista tapahtumista.

Paljon muihin johtopäätöksiin ei voi tulla kun tutkimuskohteena on sekä Raamattu että Koraani. Eskolan tulisi osoittaa, että Raamattu on jollain tavoin ainutlaatuinen ja jollain tavoin jonkin jumalan ilmoitus. Se todistus kaatuu kuitenkin siihen, että yksikään Raamatun jumalasta esitetty ontologinen todistus, ei ole kestänyt tarkastelua.

Eskola: Vaikka tällä keskustelulla on periaatteellinen tieteen etiikkaan liittyvä puolensa, en halua esittää syytöksiä sillä alueella.

Niinpä niin, kun Eskolalta loppuu relevantit ja validit argumentit, niin sitten mennään aiheen ohi sieltä missä aita on matalin: ryhdytään spekuloimaan tieteen eettisillä käytännöillä.

Eskola voisi tarkistaa omia tutkimuseettisiä käytäntöjään: hän esittää kirjoissaan todentamattomia ja selvästi epätosia väitteitä tosina.

Onko Timo Eskola ahdistunut siitä, että yhtäkään jumalaa ei ole olemassa?

Eskolan vuodatuksen voi lukea tuolta:

http://sti.fi/index.php/blogi/585-mita-raisanen-todella-sanoi