maanantai 6. heinäkuuta 2015

Kansanlähetys kannustaa konnuuksiin



Kansanlähetyspäivillä Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovinen osoittautui hänkin konnaksi. Asiasta kertoi verkkojulkaisu Seurakuntalainen 4.7.2015. Mika Tuovisen konnuus on uskoville tyypillistä konnuutta: esitetään todentamattomia ja selvästi epätosia väitteitä tosina.

Seurakuntalaisen jutun otsikko oli jo itsessään tyypillistä konnuutta - Mika Tuovinen: ”Kansanlähetys on olemassa, jotta taivas täyttyisi ja helvetti jäisi tyhjemmäksi”
Todistustaakka on Tuovisella. Hänen tulisi osoittaa, että taivas ja helvetti ovat olemassa. Toistaiseksi näin ei ole tapahtunut, joten Tuovinen harrastaa moraalitonta epärehellisyyttä.

Tuovinen sanoi: Meidän on aivan uudella tavalla kirkkona ja järjestönä keskityttävä Suomen uudelleenevankelioimiseen.
Miksi näin? Tuovinen ilmeisesti pitää valehtelua moraalisesti ylevänä. Tuovisen maailmankuvan mukaan tietämättömyys on hyve. Kaikki tieto on pahasta, sillä se tuhoaa uskon. Suomalaiset ovat varsin valistunutta ja sivistynyttä kansaa, johon selvästi epätosi uskonnollinen retoriikka ei tehoa. Tuovisen ideaalin mukaan suomalaisten tulisi taantua synkkään kristilliseen ahdasmielisyyteen.

Tuovinen sanoi: Kristinuskon perusasioiden tuntemus on katoamassa maastamme.
Jos Tuovinen olisi rehellinen (eikä konna), niin hän myöntäisi, että näin on tapahtunut, koska kristinuskon perusasiat ovat epätosia. Ei ole hyvää perustetta pitää epätosia asioita arvokkaina.

Tuovinen:
Selvä uskoontulokutsu on vaikenemassa, vaikka juuri nyt ”tuhlaajapoikien” kotiin kutsumista tarvittaisiin entistä enemmän.
Väärin! Uskoontulo on mahdotonta, jos haluaa pitää itsensä rehellisenä sekä itselleen että kanssaihmisilleen. Uskoontuloa voi pitää ryhtymisenä konnuuksiin.

Tuovinen: Näky ihmisten pelastumisesta, taivaasta ja helvetistä sekä Jumalan pyhyydestä on katoamassa.
Tämä siitä syystä, että väitteet ovat epätosia. Uskovien on ehkä mahdotonta käsittää, että ihmiset eivät arvosta heidän epärehellisyyttään.

Tuovinen: Ikuisten ihmissielujen – läheisten ja tuntemattomien – matka ikuiseen kadotukseen ei tunnu monia koskettavan.
Tuovisen pitäisi tässäkin asiassa esittää relevanttia ja validia evidenssiä, mutta hän ei pysty, koska sellaista ei ole.

Tuovinen: Kodit ovat synnytyslaitoksia, joissa Jumalan valtakuntaan syntyy uusia jäseniä.
Vanhempien siis pitäisi olla epärehellisiä lapsiaan kohtaan? Uskovien kotien moraalittoman epärehellisyyden tulisi kannustaa lapsiakin konnuuksiin? 

Tuovinen: Ja kun tupaan saadaan mukaan joitakin uskosta osattomia, evankeliumi leviää kesäflunssan tavoin.
Usko on siis tauti? No sitähän minäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti