tiistai 28. heinäkuuta 2015

Internet tappaa uskon



Eilisessä blogikirjoituksessani mainitsin kuinka kristityn apolegeetan, Josh McDowellin mukaan vapaa verkossa tapahtuva tiedonvälitys tuhoaa uskon. McDowellin nillityksen voi lukea tuolta:

McDowellin näkemys kaiketi kuvastaa amerikkalaista yhteiskuntaa. Suomessa uskosta taisi tulla marginaalinen ilmiö jo ennen internet-aikaa.

Informaation ja sitä kautta tiedon vapaa saatavuus auttaa ihmisiä ymmärtämään todellisuutta. Todellisuuteen eivät kuulu uskolle tyypilliset paskapuheet. Tästä syystä ainakin kaikkein konservatiivisimmat uskonnolliset yhteisöt pyrkivät eristämään jäsenensä tiedosta demonisoimalla esimerkiksi television ja nykyaikana myös Internetin. Se jos mikä on kulttikäyttäytymistä, eikä sellaisesta todellisuudesta vieraannuttamisella saavuteta mitään hyvää.

Tieto ja informaatio on kaikkien orjuuttajien vihollinen. Ihmiset haluavat olla vapaita. Ihmiset eivät halua tulla valehdelluiksi ja kusetetuksi. Sitähän nämä kaikki evankelistat suuntauksesta riippumatta tekevät – kusettavat ja valehtelevat, esittävät selvästi epätosia väitteitä tosina. Onneksi nykyaikana väitteiden totuusarvo on helposti tarkistettavissa.

Uskovien kannalta tieto on vain yhden klikkauksen päässä ja tämä tieto usein romauttaa koko uskon. Jokaiselle heille totuutena esitetylle väitteelle löytyy hyvin perusteltu ja todennettava vastaväite.

Uskovien aina ratkaisu on jäätävä hiljaisuus tai juuri McDowellin kaltaisten tyyppien uskonnollisen jargonin loputon jauhaminen, vaikka kaikki todistusaineisto on häntä vastaan.

Uskovat eivät pysty nykyään edes kusettamaan lapsiaan epätosilla väitteillään. Lapsetkin osaavat tarkastaan näiden ”auktoriteettien” väitteiden totuusarvon. Epätosiahan ne ovat.

Todellisuus lyö uskoa naamalle märällä rätillä. McDowellin ratkaisu on varsin epäuskottava. Vanhempien tulee estää lapsiaan saamasta informaatio ja tietoa todellisuudesta. If they don’t see it, they won’t believe it, sanoi McDowell.

Tämä on vielä katastrofaalisempaa kuin nuorisopastorien paskapuheet. Minkälainen suhde nuorilla tulee olemaan vanhempiinsa, kun nuoret huomaavat vanhempien valehdelleen heille päin näköä? Vanhempienhan tulisi olla luotettavia aikuisia, jotka kertovat asioista totuuden riippumatta siitä, kuinka kiusallista totuus on ko. vanhempien näkökulmasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti