torstai 2. heinäkuuta 2015

Raamattukritiikkiä 2.7.2015



2 Kun 20:1 – 22:2
7. Jesaja sanoi: "Toimittakaa tänne viikunakakkua." He toivat sitä ja panivat paiseen päälle. Niin hän parani.
Noinkohan vain? Sinänsä aivan helkkarin hölmö tarina.
Seuraavaksi kumotaan luonnonlait:
9. Jesaja sanoi: "Tämä on oleva sinulle merkkinä Herralta siitä, että hän tekee, mitä on sanonut: Joko varjo kulkee kymmenen astetta eteenpäin tai siirtyy kymmenen astetta takaisin?"
10. Hiskia sanoi: "Varjon on helppo pidetä kymmenen astetta. Siirtyköön varjo takaisin kymmenen astetta."
Tuollaisella taikatempulla olisi ollut katastrofaaliset vaikutukset elollisille olioille maapallolla. Mikään ei viittaa siihen, että näin olisi tapahtunut. Juuri tällaiset pölvästien kertomat ihmetarinat tekevät Raamatusta ja kristinuskosta täysin epäuskottavan.
Lopulta rakennetaan taas alttareita ja pelotellaan ihmisiä perusteettomasti.
Jotta tappaminen ei unohtuisi, niin jaksossa Aamon murhataan.

Apt 21:17 – 36
Palestiinan pummi on vihdoin päässyt Jerusalemiin, mutta senkin reissun Palestiinan pummi onnistuu tyrimään riitelemällä milloin kenenkin kanssa ja aiheuttamalla mellakan. Lopulta pummi päätyy taas kerran tyrmään.

Ps 150:1 – 6
Pasuunan soittoa.

Snl 18:9 – 10
10. Herran nimi on vahva linna. Vanhurskas juoksee sinne ja saa turvan.
Ja noin pääsee hengestään. Jokin aika sitten USA:ssa yhdeksän musta ammuttiin kirkossa, kun valkoinen kristitty sekosi jeesus-pörinöissään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti