Keskustelupalstalla
osallistuin yhteen pienimuotoiseen debattiin eri tieteenalojen
historiattomuudesta. Alla osa keskustelusta.
”Tuo oli aika huolestuttava tieto, että
historian tuntemus on noin vähäistä! Ellei tunne mm. alansa historiaa kunnolla,
on varmasti vaarana alkaa toistaa virheitä aina vain uudestaan. Tai hämärtyy
jopa sekin mihin ollaan menossa kun ei edes tiedetä mistä ollaan tulossa.”
Oikeastaan tämä
kuuluisi tiede ja tiedepolitiikka palstalle, mutta sanotaan nyt hyvin lyhyesti.
Historiattomuus
ei ole ihan niin paha humanistien ja teologien joukossa. Siitä sakista löytyy
hyvinkin laajasti oppineita ja sivistyneitä ihmisiä. Kyllä Ahvio ja
Puolimatkakin ovat erittäin oppineita ja arvelen heidän olevan perillä oman
tieteenalansa historiasta. Se että he ovat hirttäneet itsensä uskonnollisen
oikeiston agendaan, johtuu jostain ihan muusta kuin historiattomuudesta.
Yhteiskuntatieteissä
tuli 1960-luvulta alkaen ideaaliksi jonkinlainen metodologinen monismi.
Yhteiskuntatieteissä tahdottiin kehittää eksakteja metodeja luonnontieteiden ja
lääketieteen malliin. Tästä on seurannut tilastollisten menetelmien ylivalta:
kaikki uskottavaksi katsottava tutkimus on lähes pelkkää numeroiden
murskaamista. Yhteiskuntatieteiden tarkoitukseksi on vähän kärjistetysti sanottuna
muodostunut tilastollisen aineiston tuottaminen julkisen vallan ja yritysten
tarkoituksiin. Siinä touhussa yhteiskuntatieteiden humanistinen perinne on
joutunut sivuraiteelle.
Usein kunkin
tieteenalan perusopintoihin kuuluu yksi tuon tieteenalan historian kurssi ja
yksi tieteenfilosofian kurssi. Myöhemmin vapaavalintaisissa opinnoissa on
sitten mahdollista suorittaa kirjatentteinä esim. sosiologian historiaa ja
vastaavaa. Kunkin tieteenalan historian harrastus jää opiskelijan
omatoimisuuden varaan, eivätkä professoritkaan mitenkään motivoi sellaiseen
suuntautumiseen. Yhdysvalloissa ei ole mitenkään harvinaista, että
yhteiskuntatieteilijät opiskelevat sivuaineena tilastotiedettä, koska se
edistää uramahdollisuuksia. Humanistit ovat melkeinpä uhanalainen laji. Tiedä
sitten miten asiat ovat Suomessa? Sen mitä minä olen seurannut suomalaisten
yliopistojen opinto-oppaita, niin kehitys on kulkemassa samaan suuntaan,
valitettavasti.
Olen myös
havainnut, että eri alojen opiskelijat eivät enää harrasta keskenään
tieteidenvälistä spekulointia. Jokainen kuppikunta on linnoittautunut omiin
bunkkereihinsa. Opiskelijakapakoissa kai vieläkin kinataan äänekkäästi, mutta
yhä harvemmin tieteellisistä saati sitten yhteiskunnallista kysymyksistä.
Sivistysyliopistosta
ei ole jäljellä kuin rippeet. Yliopistot ovat muuttumassa yhä enemmän
ammatillisten oppilaitosten suuntaan. Valistuksen ajan ideaalit eivät ole enää
kovaa valuuttaa akateemisessa maailmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti