sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Vittumaisten ihmisten klubi sai uuden jäsenen - Satu Taavitsainen (sd) liittyi kerhoon



Muutama kuukausi sitten arvelin, että seuraava suurempi vääntö käydään eutanasiasta. Olen muistuttanut ennusteestani säännöllisesti. Nyt asia on jo aivan selvä, sillä niin vittumaisen vastenmielisiä puheenvuoroja eutanasiaa vastustavat kansanedustajat ovat viime päivinä käyttäneet.

Edellisen väännön alkutaipaleella tasa-arvoista avioliittolakia vastustaneet kansanedustajat yrittävät hiljaisella hivutuksella saada sitäkin kansalaisaloitteeseen pohjautuvaa lakiehdotusta nurin, mutta vasta väännön loppupuolella he pääsivät vittumaisten ihmisten kirjoihin. Nyt vastustajat profiloituvat heti alkumetreillä vittumaisiksi ihmisiksi.

Sieltä löytyvät ”niikot”, ”räsäset”, ”huhtasaaret” ja aika moni muu. Lähes kaikki jotka vastustivat tasa-arvoista avioliittolakia, vastustavat myös eutanasiaa. Krisut oikein järjestivät asiaa koskevan seminaarin viime viikolla Pikkuparlamentissa. Siellä oli patavanhoillinen Sari Tanuskin hääräämässä mukana. Tanus on kyllä kaikkien aikojen pohjanoteeraus: lääkärin tutkinto Neuvostoliitosta ja uskonto Lähi-idästä.

Taantumuksellisten kerhoon liittyi tänään uusi jäsen: SDP:n kansanedustajat Satu Taavitsainen. Tuolle em. joukkiolle ja Taavitsaiselle on yhteistä kristinusko ja tuosta barbaarisesta uskonnosta vedetään muita velvoittavia johtopäätöksiä. Hyvähän se on, että nämä vittumaiset kristityt paskakasat tulevat julkisuuteen, jotta tiedetään kenen päänuppi on pimentynyt uskonnosta.

Taavitsaisen taktiikka oli se sama vanha maalitolppien siirtely. Kansalaisaloite koskee eutanasiaa, mutta Taavitsainen hourii jotain saattohoidosta. Aivan vitun epärehellistä sakkia nuo uskovat, eikä heillä taida olla mitään vaikeuksia oman paskanpuhumisensa suhteen, sillä usko oikeuttaa jopa vittumaisuuden.

Olen ehdottanut, että nämä uskovat tulisi ampua avaruuteen. Olen aivan samaa mieltä vieläkin. Tai ehkä heille pitäisi järjestää oma reservaatti jostain susirajalta?

Vielä näille uskoville maksetaankin siitä, että he tekevät kaikkien elämästä mahdollisimman vaikeaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti