perjantai 3. maaliskuuta 2017

Vittumaiset uskovat tekevät taas elämästä hankalaa



Se oli eilen kun viimeksi kirjoitin siitä, kuinka ikäviä ihmisiä fundamentalisti-uskovat ovat. Tuosta ei mennyt kuin muutama tunti, niin tuo sama porukka osoitti pohjattoman tyhmyytensä lisäksi kaiken kattavan vittumaisuutensa.

Eduskunnassa alkoi eilen keskustelu kansalaisaloitteeseen pohjatuvasta eutanasialaista. Ei kai kenellekään ole yllätys, että vittumaisimmat puheenvuorot käyttivät Mika Niikko ja Päivi Räsänen. Tämä kauhukaksikko on eduskunnan syöpäkasvain, sen verran paljon he ovat vuosien mittaan onnistuneet levittämään haitallista agendaansa.

Eutanasian vastustaminen erityisesti uskonnollisin perustein on niin harhaista, että eduskunnasta näille änkyröille tulisi antaa fudut. Olen sanonut tämän ennenkin: Usko diskvalifioi kenet tahansa mistä tahansa päätöksenteosta!

- - -
Tuon eduskunnassa käydyn paskanmakuisen keskustelun jälkeen ikuisen aasinlaki ansaitseva Aito Avioliitto ry:n puheenjohtaja, Susanne Koivula, jatkoi vaikerointiaan tasa-arvoista avioliittolaista. Laki nyt on voimassa ihan riippumatta Koivulan mielipiteestä. Kyllä se ottaa koville noille ääriänkyröille, että he eivät voi laillisesti sortaa syrjiä muita. Ei edes heidän olematon jumalansa tullut tälläkään kertaa auttamaan sorrossa ja syrjinnässä.

- - -
Lopulta oli oikein hauskaa, kun selvisi, että Kristillisdemokraattien listalta on sitoutumattomana pyrkimässä kunnan- ja kaupunginvaltuustoihin selviä rasisteja; tuota Suomi Ensin ja Rajat Kiinni sakkia. Kristofasismi on levinnyt Suomeenkin, eikä sekään ole yllätys.

Krisut yrittävät korjata virheensä poistamalla ehdokkaita listaltaan. Mikä parasta Paavo Väyrysen masinoima Terve Helsinki –liike oli sotkeutunut kyseiseen jupakkaa. Väyrysellähän on tunnetusti lestadiolaistausta.

- - -
Kuinka paljon tuhoa nämä ääriuskovat ehtivätkään aiheuttaa ennen kuin he päätyvät yhdeksi luvuksi historiankirjoihin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti