tiistai 14. maaliskuuta 2017

Patmoksen Ahvio ajaa rosvokapitalismia



”Tällä hetkellä näyttää, ettei uskonnollisuuden kytkeminen ole kovin voimakasta.”

Niin, Suomessa herätyskristillisyys taitaa olla politiikassa enemmän painolasti kuin etu. Kuitenkin Persujen ja Krisujen monet kansanedustajat ovat kuuluvat painoarvoltaan marginaalisiin uskonnollisiin yhteisöihin. Siitä positiosta on aika vaikea lähteä tekemään uskottavaa ja laajemmin väestöön vetoavaa politiikkaa. Ilmeisesti tästä syystä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kansanedustajat eivät paljon tuo esiin omaa uskoaan.

Gramsci esitti, että hegemonia-asema saavutetaan silloin kun onnistuneesti saadaan eri kuppikunnat jonkin asian taakse. Tämä vaatii tietenkin kompromisseja ja jopa joistakin ideologisista dogmeista luopumista. Olen seurannut tämän ilmiön toteutumista hyvin läheltä Yhdysvalloissa. Religious Right on juuri tällä hetkellä saanut kliimaksinsa. Gramsci ja kumppanit pohtivat myös sitä, kuinka hegemonia säilytetään. En näe, että nykyinen tilanne tulee jatkumaan kovin kauan. Vastarinta on aivan liian voimakasta. Pahoin pelkään, että tällä(kään) kertaa ei selvitä ilman ruumiita.

Suomessa persut ovat onnistuneesti saaneet erilaiset kuppikunnat oman asiansa taakse. Kun lukee persujen kansanedustajien kannanottoja, niin ”koti, uskonto ja isänmaa” -slogan on varastettu vuosikymmenten takaiselta Kokoomukselta, työväenliikkeeltä on omittu palkansaajien eduista huolehtiminen ja sieltä ihan vasemmalta laidalta yhteisöllisyys yms. Kaikki tämä on ryhmitetty puolueen ohjelmaan. Saa nähdä kuinka selvästi fasistinen porukka ja maltillisemmat piirit enää mahtuvat samaan puolueeseen tulevaisuudessa.

”No, olen useammassa ketjussa yrittänyt tutkailla, miten paljon on ymmärretty näitä asioista, ja tullut lopputulokseen että jo perusasiat näillä Ahvion fanittajilla on täydellisen hukassa. Jotenkin se kun Ahvio ripottelee Raamatun lauseita sekaan, saa monet olettamaan että nyt tässä hyvästä asiasta puhutaan.”

Raamatunlauseilla voitiin huijata Amerikassakin melkoinen joukko ihmisiä uskonnollisen oikeiston kristofasistisen agendan taakse. Ahvio yrittää selvästi toistaa tuon kerran toimineen reseptin Suomessa. Tosiaan Ahvio ajaa enimmäkseen suurpääoman etuja palvelevaa yhteiskuntamallia. Tästä seuraa se, että suurin osa väestöstä on niitä ”toisia”, jotka ovat siinä mallissa häviäjiä. Jotta Ahvion ajama malli olisi menestyksekäs, niin suurin osa vapausoikeuksista tulisi peruuttaa, jolloin ihmiset olisivat ”maaorjan” asemassa. Kun tilanne on jatkunut riittävän kauan, seurauksena on väkivaltainen kapina ja silloin ”ahvioille” käy köpelösti, mutta niin pitkällehän nuo piirit eivät osaa tai halua ajatella.

Jotain 35 vuotta sitten kirjoitin ihan kieli poskessa pitkän esseen puhvelinmetsästyksestä. Jutun juoni oli siinä, että puhvelinmetsästys aiheutti kahden rinnakkaisen talousjärjestelmän romahtamisen. Amerikan alkuperäiskansat metsästivät puhveleita vain sen verran, kun verrattain pienen populaation selviytymisen kannalta oli välttämätöntä. Kun tuon populaation koko oli vuosisadasta toiseen melko vakio, niin puhvelikanta ehti aina. uusiutua. Kun valkoinen mies rantautui sille mantereelle, niin puhvelinmetsästys oli heille voittoa tuottava elinkeino. Puhvelin liha ja nahka olivat arvokkaita. Metsästäjien määrän lisääntyessä puhvelin yksikköhinnat alkoivat laskea. Jotta puhvelinmetsästyksestä saadut voitot olisivat pysyneet samalla tasolla, metsästystä oli koko ajan lisättävä. Puhvelikanta alkoi radikaalisti kutistua.  Lopulta metsästäjiä oli enää vain kourallinen, joten elinkeino oli päätynyt oligarkien käsiin. Sitten metsästys loppui kokonaan, kun mitään metsästettävää ei enää ollut.

Tuossa skenaariossa ensin tuhoutui alkuperäiskansojen sosialistinen talousjärjestelmä ja sitten valkoisten metsästäjien riistokapitalismiin perustuva talous. Sekä inhimilliset resurssit että luonnonvarat oli käytetty loppuun ja siitä seurasi koko elinkeinon romahtaminen. Idean tuohon esseeseen sain siitä, kun joku tutkija oli tehnyt oikein analyysin Amerikan mantereen puhveleista.

Nyky-yhteiskunnassa alkuperäiskansoja edustaa pohjoismainen hyvinvointivaltio ja kaikki se mikä siihen liittyy. Valkoisia metsästäjiä puolestaan edustaa rosvokapitalismi (crony capitalism), jota Ahviokin ajaa. Taitaa taas olla tuloksena molempien talousjärjestelmien tuhoutuminen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti