Alt-rightin leninismi

 Kirjotin Suomi24:n keskustelupalstalle:

Tässä ketjussa on jo aiemmin ollut puhetta historiattomuudesta ja tuo ilmiö vaivaa vähän myös Mikko Laakson Uuden Suomen Puheenvuoron blogia; ei kuitenkaan mitenkään erityisen häiritsevästi. Alt-right ei nyt vain mitenkään ole uusi internet-ajan ilmiö vaan sen ideologia perustuu vuosikymmeniä aiemmin vaikuttaneiden silloisten marginaaliryhmien ideologisiin virityksiin, joissa oli hyödynnetty aika kritiikittömästi omiin tarkoituksiin sopivaa retoriikkaa riippumatta retoriikan esittäjästä.

Itse törmäsin näihin alt-right ryhmiin jo 1970-luvun lopulla, jolloin ne olivat ns. White Power –ryhmiä. Erona KKK:hen oli esimerkiksi se, että White Power –jutut olivat urbaaneja juttuja, kun KKK operoi enimmäkseen etelän maaseudulla ja pikkukaupungeissa. Erona oli myös suhtautuminen populaarikulttuuriin: White Power –ryhmillä oli 80-luvun puolella omia trash metal- bändejä ja pienlehtiä, jotka levisivät paljolti kädestä käteen. Noilla ryhmillä oli ideologisesti paljon yhteistä nykyisen alt-right jengin kanssa. Tavoitteena oli harvainvalta, jossa vallassa olijat olivat ”harvoja ja valittuja” tietyn ideologisen viitekehyksen omaavia. Se näkemys voidaan taas palauttaa Platoniin ja Aristoteleeseen ja Antiikin Ateenaan, jossa valta oli vapailla miehillä, muiden väestönryhmien jäädessä vaille sananvaltaa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Noin epädemokraattinen oli tuo varhainen demokratian esikuva. Aidosti demokraattista yhteiskuntajärjestelmää ei ole ollut vielä missään. Oikeisto-vasemmisto akselilla määriteltynä valta on aina harvainvaltaa, olipa vallassa kumpi tahansa.

Laaksokin hirttäytyy Frankfurthin koulukuntaan. Siitä on ollut jo puhetta mm. tässä ketjussa ja monessa aiemmassa vastaavassa. Adorno, Althusser , Horkheimer ja muut ”frankfurthilaiset” olivat lukeneet lenininsä, marxiinsa ja engelsinsa oikein hyvin. En ole koskaan jaksanut lukea Leninin koottuja teoksia kokonaan läpi, mutta jo pintapuolinen tutustuminen teksteihin selvittää sen, että alt-right heput ovat omineet monen monta ”yhteiskuntafilosofista” argumenttia Leniniltä. Trumpin avustajista mm. Steve Bannon on sanonut olevansa leninisti ainakin sellaisessa merkityksessä kuin Bannon itse haluaa sen ilmaista.

Tuo merkitysyhteyksien relativistisuus taas on yhteydessä dekonstruktioon vähän mutkan kautta. Ensikosketukseni dekonstruktioon oli Jonathan Cullerin kirja ”On Deconstruction”, joka oli post-strukturalistinen kirjallisuustieteellinen teoreettinen viitekehys. Ranskalaiset dekonstruktionistit ja post-strukturalistit taas olivat enemmän yhteiskuntafilosofiaan, valtaan ja valtarakenteisiin suuntautuneita; siis noiden ilmiöiden analyysiin suuntautuneita.

Tuossa yhteiskuntafilosofissa suuntauksessa mikä tahansa saattoi olla mitä tahansa. Verifikaatio, falsifikaatio ja totuus merkitsivät jotain ihan muuta kuin klassisessa yhteiskuntafilosofiassa. Tätä alt-rigt joukkio on käyttänyt menestyksekkäästi hyväkseen: he ovat dekonstruoineet Leninin, Marxin ja Engelsin tekstit ja sitten rekonstruoineet niistä oman ideologisen oppijärjestelmänsä. Dekonstruktionistisesti ”minun totuuteni” on aivan yhtä hyvä kuin ”sinun totuutesi” tai objektiivinen totuus, jos sellaista ylipäänsä voidaan lainkaan muotoilla. Tätä strategiaa ovat soveltaneet myös Amerikan kristofasistiset piirit.

Eivätkä tiede ja tieteenfilosofiakaan ole säästyneet kaiken relativisoinnilta. 1970-lvulla Paul Feyerabend kuvaili teoksessaan Against Method epistemologista anarkismia, jonka periaatteena oli anything goes/mikä tahansa käy. Tätä ovat käyttäneet mm.  alt-rightin ilmastonmuutosdenialistit.

Kyllähän tuosta Laakson kirjoituksessa riittäisi juttua pitempäänkin, mutta tämä tällä kertaa.