tiistai 8. joulukuuta 2015

Taantumuksellista taikauskoa yliopistoissa - 40 prosenttia opettajista uskoo Jumalaan



Jorma Hietämäen Jyväskylän yliopistossa tarkastetun väitöskirjan mukaan noin 40 prosenttia yliopisto-opettajista uskoo Jumalan olemassaoloon. Luku vaikuttaa yllättävän suurelta. Ilmeisesti realiteetit eivät olekaan akateemisten heiniä, koska noinkin moni pitää barbaarisia uskomuksia relevanttina vakaumuksena.

Hietämäen mukaan noin kolmasosa vastaajista oli agnostikkoja ja kolmasosa ateisteja. Jutun juoni on sanassa ”vastaajista”. Vastausprosentti tuossa sähköpostilla toteutetussa tutkimuksessa oli 33,4. Noin alhainen vastausprosentti ei anna välttämättä oikeaa kuvaa: ehkä ”uskovat” olivat yliedustettuina? Ne jotka kokivat uskonnollisen vakaumuksensa julkituomisen merkittävänä, saattoivat olla aktiivisempia vastaajia. Tästä verkkojulkaisu Seurakuntalaisen lyhyt juttu ei mainitse mitään. Edelleen, tutkimus oli toteutettu vuonna 2003. Nyt 12 vuotta myöhemmin tilanne saattaisi olla toinen. 

Onneksi väitöskirja on vapaasti luettavissa netissä. Toistaiseksi olen siis Seurakuntalaisen jutun perusteella tehnyt vain yhden johtopäätöksen: taikausko on sitkeää huolimatta vastaajien tieteellisestä koulutuksesta.

Seurakuntalaisen jutun voi käydä lukemassa tuolta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti