Juhan Ahvion
Itsenäisyyspäivänä julkaiseman blogin toinen yleisen ankeuden ja ankeuttamisen
prinsiippi on kokonaisuudessaan:
”Toiseksi. Yksilö voi paljon. Ja vapaat yksilöt voivat yhdessä perhekunnittain
vielä enemmän. Jokainen meistä voi vaikuttaa isänmaallisesti ja raamatullisen
kristillisen uskon vahvistumisen puolesta omasta välittömästä elämänpiiristämme
alkaen. Tällainen ruohonjuuritasolta ja arkielämän eri käänteistä alkava
persoonallinen ja yksilöllinen vaikuttaminen kanssaihmisiimme on oleellisen perustavaa.
Pidetään suomalaiset avioliitot ja perheet kunnossa ja välitetään
vapaaehtoisesti lähimmäisestä sekä autetaan aidosti tarpeessa olevia.”
Todellakin
yksilö voi paljon: esimerkiksi perusteettomasta uskostaan todentamattomiin
henkiolentoihin.
Parasta
isänmaallisuutta on kun raamatullisesta taikauskosta luovutaan ja pitäydytään
faktoissa. Tuo Ahvion havittelema vaikuttaminen kaiketi tarkoittaa
evankelioimista: yritystä saada muut uskomaan omiin harhoihinsa. Ehkä Ahviolle
ei ole tullut mieleen, että se tie on käyty loppuun. Uskosta on tullut juuri
evankelioimisen ansiosta niin vastenmielistä, että suuri osa ihmisistä
suhtautuu siihen kielteiseksi. Lisäksi ihmiset ovat niin valistuneita ja
sivistyneitä, että pitävät epätosien väitteiden esittämistä totena
moukkamaisena. Jotkut sanovat evankelioimista suoraan valehteluksi, koska sitä
se juuri on.
Ahvio se vaan
jaksaa kiihkoilla jonkin hypoteettisen perhekäsityksen puolesta. Perhe- ja
avioliittokäsitykset ovat historian kuluessa muuttuneet niin moneen kertaan
milloin mihinkin suuntaan, että historiallisesti ideaaliperhettä ei ole koskaan
ollut olemassa. Ahviolle ei ilmeisesti mene jakeluun se, ettei avioliitto ja
perhe ole ekvivalentteja. Tai ehkä menee jakeluun, mutta Ahvio ei mitenkään voi
suoda jollekin muulle sitä, mitä hän ei voi suoda itselleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti